Olen muuttunut ja annan nyt kullekin sen arvon, jonka hän ansaitsee

Asioiden asettaminen tärkeysjärjestykseen ja jokaiselle ihmiselle sen aseman antaminen, jonka hän elämässämme ansaitsee, tarkoittaa vahvan perustan rakentamista omalle itsetunnollemme, vahvistaen ajatusta joka meillä itsestämme on ja erotellen mikä on meille myönteistä ja mikä kielteistä.

Tehdäksemme tämän, meidän pitää olettaa että ei kaikilla pitäisi olla yhtälaista määräysvaltaa meidän elämässämme. Luottamus ja etusija ovat kaksi etuoikeutta, jotka “ansaitaan” ja “rakennetaan.” Meistä kukin ansaitsee pidättää itsellään oikeuden hyväksyä voiko joku vaikuttaa meidän arkielämäämme vai ei.

Kypsyminen on synonyymi kasvamiselle ja asioiden asettamiselle tärkeysjärjestykseen

Aikaa myöten meistä tulee asiantuntijoita sen “oivaltamisessa” mikä meitä todella kiinnostaa. Me puhumme terveistä ja epäterveistä linkeistä, ihmisistä jotka rikastuttavat meitä ja ihmisistä jotka satuttavat meitä, tottumuksista ja odotuksista, jne.

Meillä on pakkomielle miellyttää kaikkia, koska me pidämme kaikista, mikä saa meidät lopulta luomaan sisimmässämme tunteen, että meitä ympäröi määrä ennemmin kuin laatu. Tämä yleensä muuttuu ajan kuluessa. Johtukoon tämä sitten vuosista tai kärsityistä kolhuista, niin alamme me asettaa etusijalle niitä ihmisiä ja asioita, joita me pidämme tärkeinä omassa elämässämme.

Tässä ei ole kyse anteeksiantamisesta tai virheiden anteeksiantamatta jättämisestä, saati yrityksestä vapautua pettymyksistä tai käsivarsien etsimisestä meidän suojelemiseksemme torjunnalta, hylätyksi tulemiselta tai jäämisestä oman onnemme nojaan, joista kaikista me saamme osamme matkan varrella.

Kyse ei ole siitä, että meillä olisi elinikäisiä ystäviä tai kumppaneita. Kyse ei ole halusta saavuttaa täydellisyyttä ihmisessä. Kyse on lähinnä omien prioriteettiemme sovittelusta saamalla meidät tietoisiksi omista mieltymyksen kohteistamme ja ihmissuhteidemme rikastuttamisesta.

 Älä elä vaikutelmien mukaan, ne aina muuttuvat

Jotta voimme päästää irti niistä ihmisistä jotka eivät anna meille mitään hyvää, meidän täytyy ensin lakata hautomasta ajatusta siitä, että tunnetason tuska on luontainen osa meidän ihmissuhteitamme.

Me valitsemme kuka ansaitsee huomiomme, ihmiset joilla on elämässämme arvoa sekä arvon, jonka heille annamme. Läpi käymämme elämänvaiheet määrittelevät ne naamiot, joita itse käytämme yhtä lailla kuin ne, joihin muut sonnustautuvat. Näin ollen riisuaksemme oman ja muiden naamiot, täytyy meidän ensin huuhdella silmämme ja ymmärtää millaista vahinkoa aiheuttaa koettaa olla sellainen, mitä muut meiltä odottavat ja toivovat meidän olevan. 

Omien huoliemme tuntemisen ja arvostamisen tärkeys

Meistä kukin on ainutlaatuinen. Meidän henkilöhahmomme pitäisi kuulua meille itsellemme, eikä vastata niihin vaatimuksiin, prioriteetteihin ja mielenkiinnon kohteisiin, joita muut meille asettavat.

Saadaksemme tämän kaltaista vapautta meidän pitää tutkia omaa menneisyyttämme ja tunnetasoista nykyhetkeämme, arvioida minkä kaltaisia prioriteetteja me kerrytämme ja mihin (ja kehen) ne vastaavat todellisuudessa. Tämä on tärkeää kun pesee pois likaa, joka on asettunut asumaan elämäämme.

Tavallisesti me sallimme sen tuskan kertyä, jota aiheuttaa “näiden myönnytysten” tarjoaminen oman identiteettimme kustannuksella. Me emme pohdi tätä syvemmin ja tämä todellakin saa meidät tuntemaan tarvetta paeta itseämme.

Tämä on sama kuin allergioista kärsivä ihminen ryömisi maton alle ajatellen, että pöly ei siellä vaikuta hänen terveyteensä ja että se ei estä jotain niinkin elintärkeää kuin hengittäminen. Kun me katsomme asiaa tältä kantilta ei ole epäilystäkään, etteivätkö nuo ongelmat ja ihmiset, jotka ovat meille negatiivisia, vain ottaisi meidän nykyhetkeämme haltuunsa.

Tämä ryövää myönteisen, ja se satuttaa. Se satuttaa paljon. Joten kun saat tarpeeksesi riittämättömien prioriteettien aiheuttamasta tuskasta, katso sisimpään, parane ja kiipeä yksi askel korkeammalle. Askel, jolta sitten huudat: “Riittää! En anna muille arvoa, jota he eivät ansaitse.”