Tunnenaamiomme takana

29.1.2016 en Tunteet 6 Jaetut

Monet ihmiset ovat menestyneitä, onnellisia tai muuten vaikuttavat elävän täydellistä elämää. Onko todellakin näin? Ei välttämättä. Monet heistä ainoastaan vaikuttavat olevan jotain mitä he eivät todellisuudessa ole. Tämän ilmiön mahdollistaa tunnenaamio, jota ihminen voi käyttää apuvälineenä sydämensä suojelussa.

Masentuneet ihmiset vaikuttavat optimistisilta, ahdistuneet ihmiset vaikuttavat rentoutuneilta. Nämä ihmiset käyttävät naamiota tunteidensa peittämiseen, jotta muut eivät näkisi heitä sellaisina kuin he todella ovat.

“Oman naamionsa valitseminen on ensimmäinen omaehtoinen inhimillinen ilmaus. Ja se on yksinäinen sellainen.”
-Clarice Lispector-

Kontrolloiva naamio

Kontrolloiva persoona saattaa olla joku, joka on tullut petetyksi aiemmin. Kärsimänsä kivun seurauksena he ovat kehittäneet käytösmallin, jolla he voivat varmistaa, että muut ihmiset pitävät lupauksensa. Heillä on myös synkempi puolensa, joka kumpuaa siitä epävarmuudesta joka on syynä heidän tarpeelleen kontrolloida kaikkea. Tämä tunnenaamio suojelee käyttäjäänsä petetyksi tulemisen tuskalta.

Peräänantamaton naamio

Peräänantamaton ja joustamaton henkilö on saattanut aiemmin kärsiä äärimmäisen epäoikeudenmukaisen tilanteen. Seurauksena tästä heistä tulee joustamattomia, jatkuvasti oikeudenmukaisuutta ja virheettömyyttä etsien.

Tuomari pamputtaa

Peräänantamattomasta henkilöstä kehkeytyy lopulta perfektionisti. Jopa niin suuressa määrin, että siitä tulee pakkomielteinen asenne. Tutkiskelemalla ja arvostelemalla kaikkea tarkoin, joustamaton ihminen koettaa estää epäoikeudenmukaisuutta työntämästä päätään sisään hänen elämäänsä.

Riippuvaisuuden naamio

Riippuvainen henkilö saattaa kärsiä äärimmäisestä hylätyksi tulemisen tunteen jättämästä kivusta. Tämä haava pitää kyseisen naamion pukijan etäisenä muista, estää olemasta läheinen kenenkään kanssa. He eivät ota mitään ihmissuhteitaan vakavasti ja torjuvat ajatuksenkin jonkun kanssa asumisesta.

Välinpitämättömyyden aiheuttama kipu on hirvittävää. Ihminen, joka käyttää riippuvaisuuden naamiota, kärsii pohjimmiltaan kyvyttömyydestä luottaa siihen, että hänelle tärkeimmät ihmiset eivät koskaan hylkäisi häntä.

Karkurin naamio

Karkuri hyljeksii muiden seurassa olemista. He suosivat yksinäisyyttä tai hiljaisuuden hetkiä. He torjuvat täysin huomion keskipisteenä olemisen, mikä onkin itse asiassa jotain mikä kauhistuttaa heitä. Karkuri pakoilee koska heidät on hylätty tai torjuttu ja tämä on aiheuttanut niin syvät haavat, että he eivät yksinkertaisesti mahda käytökselleen mitään.

Nainen juoksee sumussa

Karkurit eivät voi sietää sitä, jos eivät tiedä miten tietyssä tilanteessa tulisi käyttäytyä, tästä seuraavan nolostumisen tai hukassa olemisen tunteen takia. Ainoastaan koska moinen voi johtaa muiden taholta jonkin asteiseen hylkäämiseen. Yksinäisyydessään he eivät ole haavoittuvaisia tai epävarmoja. Tunnenaamio suojelee heitä siltä mikä voi satuttaa. Onko tämä pelkuruutta? Ei. Se on vain sen tiedostamista ja välttämistä, mistä tiedämme että emme voi kontrolloida sitä tai estää satuttamasta meitä.

Masokistinen naamio

Masokistinen yksilö voi olla joko mieleen tai tunteisiin vetoava masokisti. Tämä asenne seuraa nöyryytyksen ja häpeän tunteista menneisyydessä. Tämä saa heidät jatkuvasti ratkomaan muiden ongelmia tekemällä kaikki mahdollinen heidän puolestaan, samalla alentaen ja nöyryyttäen itseään. He tarvitsevat sitä.

Masokistit eivät muiden yllä mainittujen naamioiden käyttäjien tapaan koeta ehkäistä tai pakoilla kipua. Masokistit kohtaavat sen mikä satuttaa heitä löytämällä lisää kipua. Heitä satutettiin menneisyydessä ja heillä ei ollut kontrollia asian suhteen. Nyt heillä on määräysvaltaa ja he päättävät itse satuttaako joku heitä vai ei. Heidän sydämissään tämä auttaa heitä käsittelemään tilannettaan.

Kuten olemme nähneet, on olemassa monia erilaisia naamioita, jotka voimme pukea yrittäessämme käsitellä kärsimiämme tunnepohjaisia haavojamme. Ihmiset, jotka naamioita käyttävät, on helppo tunnistaa sillä jossain vaiheessa heidän piilotettu itsensä paljastuu ja ilmaantuu esiin.

Onkin parasta rohkeasti selättää asiat, jotka ovat aiheuttaneet meissä pelkoa. Näihin naamioihin turvautuminen yksinkertaisesti lisää yhden erottelun tason meidän ja muiden ihmisten välille, ja saattaa estää meitä elämästä täysin omana itsenämme. Käytätkö sinä mitään yllä mainituista naamioista? Tai tunnetko jonkun jolla on joku niistä kasvoillaan?

UUTISIA VERKOSSA