Logo image
Logo image

Mitä tarkalleen ottaen ovat mielialan vaihtelut?

3 minuuttia
Mitä tarkalleen ottaen ovat mielialan vaihtelut?
Viimeisin päivitys: 05 kesäkuuta, 2019

Jos jokin pätee tunteiden kohdalla, se on se että ne ovat universaaleja. Mutta jokaisessa kulttuurissa on eroavaisuutensa. Hymy tai kulmien kurtistaminen saattaa merkitä eri asiaa toisessa kulttuurissa kuin omassamme. Vaikka ihmiset siis ilmaisevat ja tunnistavat tunteita eri tavalla maasta tai kulttuurista riippuen, kaiken kaikkiaan tunteet ovat samat. Kun tunnetilat pääsevät hallinnasta, kyseessä ovat mielialan vaihtelut.

Kyky tunnistaa mitä jollekulle tapahtuu helpottaa asian ymmärtämistä ja vähentää epävarmuutta. Kun kohtaat surullisen ihmisen, tunnistat tunteen, ymmärrät sitä ja saatat jopa tuntea myötätuntoa. Tilanne on siis sinulle tuttu ja osaat yleensä reagoida jokseenkin asiaankuuluvalla tavalla. Mutta mitä tapahtuu, kun kohtaatkin henkilön jonka tunteet eivät näytä olevan hallinnassa?

“Vaali tunteitasi äläkä koskaan aliarvioi niitä.”

-Robert Henri-

Kyseessä ei ole bipolaarisuus, vaan mielialan vaihtelut

Usein kuulemme henkilön kuvaavan toista ihmistä “bipolaariseksi” vain siksi, ettei hän ymmärrä kuinka toisen mieliala voi muuttua niin nopeasti. Bipolaarisuus on vakava mielen sairaus, joka tunnetaan myös kaksisuuntaisena mielialahäiriönä.

Some figure

Tohtori Fred K. Bergerin mukaan (2016) kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvät vaiheet voivat kestää päiviä tai kuukausia. Näille ongelmille on psykiatrinen diagnoosi ja erityinen hoitonsa. Se mihin yleensä viittaamme bipolaarisuudella on kuitenkin itse asiassa paljon lähempänä mielialan vaihteluja.

“Kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa, muistakaamme ettemme ole tekemisissä loogisten olentojen kanssa. Olemme tekemisissä tunteikkaiden olentojen kanssa.”

-Dale Carnegie-

Mielialan vaihteluja ei tarkalleen ottaen pidetä mielenterveyden häiriönä tai sairautena. Mitä ne sitten ovat ja mitä niillä tarkoitetaan? Ne ovat pohjimmiltaan hallitsemattomia tunteita. Henkilön kyvyssä säädellä tunteita ja ilmaista perustunteita on puutteita.

Ihmisillä, joilla esiintyy näitä surun ja iloisuuden jaksoja on esimerkiksi hetkiä, jolloin he nyyhkyttävät hallitsemattomasti tai nauravat epäasianmukaisesti. Se on oire, joka liittyy myös tiettyihin sairauksiin tai häiriöihin, kuten autismiin tai skitsofreniaan. Mutta näennäisen terveetkin ihmiset voivat kärsiä mielialan vaihteluista.

Milloin taustalla on sairaus?

Mielialan vaihtelut kuuluvat “affektiivisten ongelmien kirjoon”. Affektiivisuus on joukko reaktioita, joita henkilö tuntee ja kokee jotain sisäistä tekijää (ajatuksia jne.) tai ulkoista tekijää (työ, perhe, sosiaaliset tilanteet jne.) kohtaan. Mikä aiheuttaa nämä muutokset mielialassa tai mielentilassa? Onko syy biologinen vai onko sen taustalla jokin ajatuskuvio?

Perinteisesti tiedetään, että tunteiden säätely ja hallinta tapahtuvat limbisessä järjestelmässä. Se on yksi aivojen rakenteen osa. Aivoissamme on siis fyysinen osa, jossa tapahtuu tunteiden ilmaisu, säätely ja hillintä.

“Olemme vaarallisia, kun emme tiedosta vastuutamme käytöksestämme, ajatuksistamme ja tunteistamme.”

-Marshall B. Rosenberg-

Some figure

Tähän kaikkeen liittyy siis fyysinen tekijä, joka voi sekoittua, muuttua tai lakata toimimasta kunnolla ilman että voimme itse vaikuttaa asiaan. Aivovaurio on pääasiallinen vaikeiden mielialan vaihteluiden syy, ja se on erittäin rajoittava ongelma.

Normaalisti mielialan vaihteluita näkee ihmisillä, joilla on MS-tauti, ALS-tauti, sydän- ja verisuoniongelmia, Parkinsonin tauti tai Alzheimerin tauti.

Joskus ihmisellä on vaikeuksia hallita samaan ryhmään kuuluvia tunteita ja niiden ilmaisua, kuten surua. Tätä ei pidä sekoittaa masennukseen, sillä masennukseen liittyy piirteitä (kuten ruokahalu), joihin mielialan vaihtelut eivät vaikuta.

Mitä mielialan vaihtelut sitten ovat ja eivät ole

Mielialan vaihtelut voivat hämmentää kenet tahansa, joka on todistamassa niitä. Muutoin neutraalin kommentin tai naurun liioitteleminen tai hallitsematon itku tilanteessa, johon ei liity mitään dramaattista, ovat varoitusmerkkejä.

Luultavasti tiedät jonkun, joka on käynyt tai käy parhaillaan läpi traumaattista avioeroa. Hänellä voi olla välillä hetkiä, jolloin hän vaikuttaa surullisilta ja nyyhkyttää. Hänellä voi olla myös hyviä hetkiä ystävien kanssa tai televisio-ohjelmaa katsellessa. Tämä ei tarkoita sitä, että hänellä olisi varsinaisia mielialan vaihteluja.

Tiedämme myös sen, että voimme vaikuttaa ihmisten tunteiden säätelyyn tavalla tai toisella. Tämä on virallisesti todistettu yliopistojen tekemissä tutkimuksissa (R. Company, U. Oberst ja F. Sánchez, Psychology Bulletin, No. 104, 2012). Mielialanvaihteluiden ollessa kyseessä ympärillä olevien ihmisten toimintamarginaali on hyvin rajallinen, ellei jopa täysin olematon.

Some figure

Mielialan vaihtelut eivät ole sairaus, kyseessä on vain väliaikainen hallitsematon mielentila. Jos vakavimpia tapauksia ei lasketa mukaan, ihmisellä on yleensä vakaita hetkiä välissä. Tällä affektiivisella ongelmalla voi olla todella merkittäviä seurauksia sosiaalisesti ja töissä. Henkilö voi eristäytyä tai tuntea masennusta ja ahdistusta. Jos huomaat itselläsi näitä tunteita, mene lääkäriin, jotta lääkäri voi tehdä arvion, lähettää sinut erikoislääkärille tai suunnitella hoidon tarvittaessa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


https://exploringyourmind.com/what-exactly-are-mood-swings-and-how-do-they-affect-you/


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.