Mitä polyamoria on?

Mitä polyamoria on?

Viimeisin päivitys: 09 huhtikuuta, 2016

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että rakastat samaan aikaan kahta ihmistä?

Ehkä olet ensin ajatellut, että haluat seksuaalisen tai romanttisen parisuhteen kummankin ihmisen kanssa. Mielikuva pariskunnasta, jossa on kaksi osapuolta eikä yhtään enempää istuu syvällä meissä, ja usein jos haikailee useampien partnereiden perään, olo voi tuntua syylliseltä.

“Ihminen voi olla rakastuneena moneen ihmiseen samaan aikaan, tuntea samaa surua jokaisen kanssa, eikä hän petä heistä ketään.”

-Gabriel García Márquez-

Polyamoria on ajattelu- ja elämäntapa, jossa henkilöllä voi olla yhtäaikaisesti useampia seksuaalisia tai romanttisia piirteitä sisältävä ihmissuhteita. Kunkin ihmisen polyamoriset suhteet ovat hänen kaikkien kumppaniensa osapuolten tuntemia ja hyväksymiä. Polyamoriset suhteet perustuvat kaikkien osapuolten selvästi ilmaistulle suostumukselle. Kaikki suhteen osapuolet tietävät olevansa polyamorisessa suhteessa, eikä kukaan kuvittele muuta. Ihanteellisesti kaikki ovat myös tyytyväisiä suhdetilanteeseensa, eikä kukaan toivoisi olevansa yksiavioisessa suhteessa jonkun osapuolen kanssa.

Polyamorisen suhteen ylläpitäminen vaatii rehellisyyttä ja avoimuutta.

Sydän, jossa lukee rakkaus

 

Polyamoria on vielä suhteellisen uusi elämäntapa ja usein sitä kauhistellaan ja ihmetellään. Mutta mitä pahaa on rakkauden jakamisessa ja intohimon tuntemisessa useampaa ihmistä kohtaan? Ei mitään. Ihmisen ei tule tuntea syyllisyyttä polyamorisissa suhteissa, sillä suhde perustuu avoimuudelle ja rehellisyydelle.

Aivan aluksi meidän tulee ymmärtää, mitä polyamoria on ja mitä se ei ole.

Polyamoria…

Polyamoria ei ole avoin parisuhde. Avoimessa parisuhteessa suhteen kaksi osapuolta etsii muita seksikumppaneita omilla tahoillaan, mutta eivät asu yhdessä “ylimääräisten” kumppaneiden kanssa, eikä heidän välilleen muodostu pysyvämpää suhdetta.

Polyamoria ei myöskään ole parinvaihtoa, sillä parinvaihto perustuu pelkästään seksuaaliseen kanssakäymiseen muiden pariskuntien kanssa.

Polyamoriassa ei ole kyse “pelkästään” seksistä, sillä polyamorisessa suhteessa olevat muodostavat syvän ja tärkeän suhteen kahteen tai useampaan henkilöön suhteessa. Polyamoria on pitkäaikainen rakastava ja seksuaalinen ihmissuhde usean ihmisen kanssa samaan aikaan.

Samat asiat eivät tee eri ihmisiä onnelliseksi. Jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä yksiavioisissa suhteissa, mutta monet kokevat, että pettäminen sekä seksuaaliset ja romanttiset tunteet muita ihmisiä kohtaan pitkissä suhteissa ovat yleisiä ilmiöitä. Onko ihmisen tarpeellista pysyä uskollisena vain yhdelle kumppanille loppuun saakka? Voisiko elämää elää eri tavalla, silti toisia kunnioittaen ja avoimesti? Usein kumppanin pettäminen ja uskottomuus nähdään ihmisen luontaisena taipumuksena polyamoriaan.

Nuoret piknikillä

Mitkä ovat polyamorian hyödyt?

Yksi tärkeimmistä polyamorian hyödyistä on, että ihmiset eivät yritä omistaa toisiaan. Kukaan ei kuulu kenellekään.

Sidottu sydän

Vapaa seksi muiden ihmisten kanssa on jotain, josta nauttia polyamorisessa suhteessa, kunhan on asiasta avoin toisille kumppaneille. Näin vältytään väärinkäsityksiltä ja loukatuilta tunteilta jälkikäteen.

Joskus ajatellaan, että yksiavioisessa suhteessa pettäminen johtuu siitä, että parisuhteessa on jotain puutteita (läheisyyden puute, seksin puute, huomion puute tai kommunikaation estyminen kumppanin kanssa), ja että jos hyppäämme polyamoriseen suhteeseen, se johtuu siitä, että emme ole tyytyväisiä alkuperäiseen kumppaniimme.

Yhdysvaltalaisen Georgian yliopiston psykologi Melissa Michel on tästä kuitenkin eri mieltä. Michel haastatteli tutkimustaan varten yli tuhatta polyamorisessa suhteessa olevaa ihmistä, ja tuli siihen päätelmään, että toisen ihmisen etsiminen parisuhteeseen ei liittynyt millään tapaa alkuperäisen parisuhteen puutoksiin ja vikoihin kumppanissa. Läheisyys ja tyytyväisyys alkuperäiseen kumppaniin vain kasvoi ajan myötä.

Mitä ongelmia ja kysymyksiä polyamorisissa suhteissa herää?

1. Mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus on välttämätöntä siihen asti kun opimme puhumaan ja keskustelemaan niistä asioista, jotka häiritsevät meitä. Jos tunnet mustasukkaisuutta jostakin, mutta et puhu siitä, ei ongelmaa koskaan saada käsiteltyä. On inhimillistä tuntea mustasukkaisuutta, mutta sitä täytyy oppia kontrolloimaan ja selvittää, mistä se johtuu.

2. Vertailu. Polyamorisessa suhteessa on helppo vertailla itseään toiseen ihmiseen. Saatat verrata itseäsi muihin kauneuden tai älykkyyden perusteella. Tämä on absurdia, sillä jokainen ihminen on täysin uniikkikappale. Rakastava parisuhde on jokaiselle erilainen kokemus.

3. Perheen rakentamisen mahdollisuus. Polyamorinen suhde voi johtaa tilanteeseen, jossa suhteeseen syntyy lapsia ja rakennatte yhteisen elämän keskenänne. Kyseessä ei ole perinteinen perhe, vaan suhteellisen uusi konsepti – siitä huolimatta se voi tehdä sekä lapset että vanhemmat aivan yhtä onnelliseksi. 

4. Ero. Toisesta eroaminen on vaikea prosessi ja kun eron kohteena on monta ihmistä, se voi tuntua erityisen raskaalta. Kun rakastamme tai olemme rakastaneet toista ihmistä, heidän menettämisensä tulee sattumaan, tämä pätee kaikissa parisuhteissa.

5. Muiden hyväksyntä. Yksi polyamorista elämäntapaa viettävien suurimmista ongelmista on muiden ihmisten kohtaaminen ja heidän reaktionsa. Joskus voi olla vaikeaa selittää parisuhteen muotoa sellaisille ihmisille, jotka eivät sitä ymmärrä tai hyväksy. Omat vanhemmat saattava tuomita suhteen, kaverit eivät välttämättä ymmärrä. Kunhan pidät itsesi avoimena keskustelulle ja selität ihmisille, mistä polyamoriassa on kyse, voit rikkoa ennakkoluuloja ja saada ihmiset hyväksymään oma elämäntapasi. Sinulla on oikeus viettää juuri omannäköistäsi elämää.

Polyamoria ja lehdet

Läheisten voi olla vaikea ymmärtää tarvettasi olla parisuhteessa monen ihmisen kanssa, mutta aina ei voi toivoa muiden hyväksyntää ja siunausta toimilleen. Miten 30 vuotta avioliitossa ollut ihminen voisi ymmärtää polyamorisia suhteita? Polyamoria kun tuntuu käyvän vasten kaikkea sitä, mitä hänen parisuhteensa edustaa. He eivät ehkä osaa ymmärtää suhdetta, mutta he voivat kunnioittaa sitä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.