Mitä paranoia on ja miksi se on haitallista?

Mitä paranoia tarkalleen ottaen on? Ennen kuin vastaamme tähän kysymykseen, on hyvä mainita, että psykiatriassa ja psykoanalyysissa asia nähdään hieman eri tavoin. Käsite mainittiin ensi kerran psykiatriassa, ja ihmiset uskoivat sen ensin olevan vain yksi hulluuden muoto.

Ajan myötä psykiatrian alalla sille annettiin eri diagnoosi. Tämä johtui osittain siitä, että asiantuntijat alkoivat nähdä sen osana muita psyykkisiä sairauksia, kuten skitsofreniaa. Näin ollen sitä ei pidetty enää omana sairautenaan, vaan siitä tuli pikemminkin muiden sairauksien oire. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmän mukaan sitä eniten muistuttava sairaus on harhaluuloisuushäiriö.

Psykoanalyysissa se luokiteltiin kokonaan toisella tavalla. Sigmund Freud piti sitä yhtenä neuroosin muotona, joka oli seurausta pakkomielteestä. Myöhemmin, Schreberin tapauksen ansiosta, hän alkoi pitää sitä psykoosin muotona. Sitten oli vielä Lacan, joka itse asiassa kirjoitti väitöskirjansa pohjautuen Aiméen tapaukseen: parannettuun paranoiaan.

“Paranoidi ei ole koskaan täysin väärässä.”

-Sigmund Freud-

Hieman paranoian historiaa

Pitkään termiä paranoia käytettiin synonyyminä hulluudelle. Saksalaissyntyinen Kahlbaum oli ensimmäinen henkilö, joka viittasi siihen omana ongelmanaan vuonna 1863. Kraft-Ebing laajensi käsitettä hieman lisää vuonna 1879 kuvaillen sitä “psyykkiseksi vieraantumiseksi, joka vaikuttaa pääosin arvostelukykyyn ja järkeilyyn”.

Vaikka tätä psyykkistä ongelmaa yritettiin kuvailla useilla muillakin tavoilla, joukosta erottui Kraepelinin teoria vuodelta 1889. Tästä lähtien paranoia ymmärrettiin eräänlaiseksi häiriöksi, jossa ihmisellä on harhaisia ajatuksia ilman mitään muita merkittäviä oireita.

Vasta vuonna 1987 se korvattiin DSM:ssä muilla oireyhtymillä, kuten “harhaluuloisuushäiriöllä” ja “paranoidisella persoonallisuushäiriöllä”.

Paranoia psykoanalyysissä

Sigmund Freud alkoi puhua paranoiasta, määrittelemättä sitä täysin, kirjassaan Neuro-Psychoses of Defence (1894). Freudin psykoanalyysi keskittyi pääosin neuroosiin. Aluksi Freud yhdisti paranoian projektioon, mutta hän ei tehnyt siitä sen enempää johtopäätöksiä.

Neisser muovasi myöhemmin perustavanlaatuisesti sitä tapaa, jolla paranoia nähdään psykoanalyysissä psyykkisenä sairautena. Hän sanoi sen olevan pohjimmiltaan “ainutlaatuinen tulkintatapa”. Vainoharhainen henkilö tuntee, että kaikki hänen näkemänsä ja kuulemansa asiat liittyvät häneen tavalla tai toisella.

Jacques Lacan vei tämän käsitteen paljon pidemmälle. Eräässä tekstissä vuodelta 1958, jossa hän puhuu Freudin Schreber-tapauksesta, hän määrittelee paranoian “nautinnon tunnistamiseksi toisen henkilön tilalla”.

Lacan oli kryptinen kirjoittaja ja häntä on vaikea ymmärtää. Yksinkertaisemmin sanottuna hänen toteamuksensa on kuin motto paranoialle: “Toinen nauttii minusta”.

Paranoian käsitteen selventäminen

Psykoanalyysissa paranoidinen ihminen ei ole vain epäluuloinen henkilö, kuten yleensä ajattelemme. Tällaisen henkilön toiminta on peräisin kahdesta hänessä asuvasta käsityksestä. Ensimmäinen on se, että jonkinlainen “pahuus” on päästetty valloilleen ja että hänestä tulee sen uhri. Toinen on se, että maailman tapahtumat liittyvät häneen.

Paranoidinen henkilö tulkitsee maailmaa näiden kahden linssin läpi vainoharhaisuuteensa pohjautuen. Vainoharhaisuus on periaatteessa järjetön kuvitelma. Paranoiassa kuvitelma on se, että jokin paha vainoaa henkilöä. Esimerkiksi: “Pahuus on valtaamassa mieltäni”.

Paranoidinen henkilö tulkitsee kaiken näkemänsä tuon kuvitelmansa läpi. Näin ollen mikä tahansa normaali asia, kuten tavaran katoaminen, on hänelle todisteena siitä että nuo pahat henget, avaruusoliot, demonit tai muut vastaavat kiusaavat häntä.

Tämä on se motto, josta Lacan puhui: “Toinen nauttii minusta”. Tämän myötä henkilö tuntee olevansa “passivoitu”; hän siirtää kaiken hänelle tapahtuneen tuolle “Toiselle”: “En se minä ollut, hän sen teki!”. Tämä uskomus ja harhaluulo voi johtaa pikkuongelmiin kuten mustasukkaisuuteen tai vakavampiin ongelmiin kuten Aiméen tapaus.