Miksi muistamme vain jotkut unet, mutta emme kaikkia?

Miksi muistamme vain jotkut unet, mutta emme kaikkia?
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Vietämme melkein kolmasosan elämästämme nukkuen. Mutta emme aina muista mitä unissamme tapahtuu. Heräämme oudosta ja kiehtovasta universumista, joka antaa meille toisinaan arvokasta ja merkityksellistä tietoa, mutta emme aina muista sitä. Miksi niin tapahtuu? Miksi muistamme vain jotkut unet, mutta emme kaikkia?

Dalí sanoi, että koska hän ei ymmärtänyt taiteensa tarkoitusta, ei se tarkoittanut sitä, etteikö sillä olisi tarkoitusta. Monet Dalin, unohtumattoman taidemaalarin, veistäjän ja suunnittelijan, luomista töistä olivat hänen uniensa inspiroimia. Dali oli todellinen unissamatkaaja, päiväunien aikana nähtyjen selkounien tutkimisen asiantuntija.

Valitettavasti suurella osalla väestöstä ei ole tätä kykyä. Unensa muistavien ihmisten määrä on oikeastaan todella alhainen. Suurin osa ihmisistä herää merkityksettömien tai sekavien mielikuvien kanssa, tai ilman muistikuvan häivää. Tämä ilmiö saattaa turhauttaa, mutta sille on useita selityksiä. Tarkastellaan joitakin niistä.

Dalín maalaus

Miksi muistamme vain jotkut unet, mutta emme kaikkia?

Vastaus on aivoissa. Unisyklit kestävät yleensä 90-100 minuuttia. Tämä sykli jaetaan eri vaiheisiin. Yksi näistä vaiheista on REM-uni (vilkeuni). Tämä on vaihe, jolloin ihmiset näkevät elävimmät unensa. Tässä vaiheessa olevat unet vievät meidät kauhistuttaviin ja kiehtoviin tapahtumiin. Tunnet silloin hyvin akuutteja tuntemuksia ja aistimuksia. On myös tärkeä tietää, että REM-uni on pisin ja viimeisin vaihe. On siis yleistä herätä aivan yhtäkkiä ja muistaa vain unen viimeiset hetket.

Monet neurologit sanovat, että univaiheen ulkopuolella “nukkuvilla aivoilla” ei ole mitään muistia. Meitä ei siis ole ohjelmoitu tallentamaan tietoa tämän vaiheen aikana, koska meille ei selvästikään tapahdu mitään meitä hyödyttävää. Mutta jos tämä on aivan totta, niin miksi jotkut ihmiset muistavat unensa?

Monasin yliopisto Melbournessa, Australiassa, tarjoaa vastauksen tähän kysymykseen. Tätä teoriaa ehdotettiin jo vuonna 2011 Neuron -lehdessä monien magneettiresonanssikuvaustestien jälkeen. Vaikuttaa siltä, että hippokampus on avaintekijä tähän kaikkeen. Tämä aivojen rakenne on “syyllinen” siihen, että emme pysty muistamaan useimpia joka yö näkemiämme unia. Tutkitaan tätä tietoa hieman tarkemmin.

aivot: miksi muistamme vain jotkut unet?

Hippokampus ja unimaailma

Jos luulet, että aivot “menettävät yhteyden” täysin kun nukut, olet väärässä. Ei ole mitään täydellistä yhteyden katkaisua. Aivot vain menevät niin sanottuun unitilaan. Hippokampus on yksi aivojen viimeisimmistä osista, joka siirtyy tietoisesta tilasta tiedostamattomaan tilaan.

Tämä alue on vastuussa muun muassa tiedon siirtämisestä lyhytaikaisesta muistista pitkäaikaiseen muistiin. On myös ihmisiä, joiden hippokampus menettää yhteyden myöhemmin kuin useimpien ihmisten, mikä saa heidät muistamaan unensa. Muiden ihmisten kohdalla, tarkemmin sanottuna 90 % ihmisistä, unien muistamattomuus johtuu hippokampuksen sillä hetkellä katkenneesta yhteydestä. Se on hetki, jolloin aivomme päättävät tehdä muita, “tärkeämpiä” asioita.

Hippokampus tekee paljon muutakin kuin vain säätelee sitä muistammeko unemme. Yksi sen tärkeistä prosesseista on käydä läpi tietoa ja päättää mikä on tärkeää muistaa ja mikä ei. Se poistaa tietyn tiedon ja poistaa päivän aikana kahdesti tulleen tiedon ja nähdyt kuvat. Nämä toiminnot pitävät pitkäaikaisen muistin terveenä. Hippokampus on niin keskittynyt tehtävään, että se kiinnittää tuskin lainkaan huomiota siihen mistä uneksit.

mies nukkuu ja näkee unia

Tämän lisäksi, ja Neuropsychopharmacology -lehden julkaiseman artikkelin ansiosta, huomaamme, että ihmisillä jotka yleensä muistavat unensa, on tietoisemman hippokampuksen lisäksi myös enemmän aktiivisuutta ohimo- ja päälaenlohkon liitekohdassa. Tämä on aivojen tiedonkäsittelykeskus.

Kuinka voimme muistaa enemmän unia?

Monet meistä haluaisivat pystyä muistamaan unensa selvästi. Uskomme, että sillä tavoin voimme ymmärtää itsestämme sellaisia asioita, jotka eivät olleet niin ilmiselviä aikaisemmin. Sinun tulisi tietää, etteivät mitkään tämän saavuttamiseksi kuvailluista tekniikoista ole suositeltavia tai 100 % tehokkaita.

Viimeisin tekniikka unien muistamiseksi on laittaa herätys päälle aina 30-35 minuutin välein. Nämä yhtäkkiset herätykset saavat meidät muistamaan unemme, jotka meidän tulisi sitten kirjoittaa ylös muistiin. Tämä johtaa kuitenkin huonolaatuiseen uneen ja välttämättömän levon puutteeseen. Se ei ole suositeltavaa.

Jos emme muista joitakin unia, johtuu se vain siitä, että aivot eivät pidä niitä tärkeinä. Positiivisesta näkökulmasta katsoen unet, jotka muistamme, ovat aina tärkeimpiä. Niillä on eniten henkistä arvoa. Ne sisältävät tietoa, joka voidaan tulkita monin eri tavoin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.