Kuinka herätä paremmalla tuulella

07 huhtikuu, 2017
 

Kun olemme unessa, emme voi kontrolloida tunteitamme, mikä tarkoittaa sitä että meidän pitää yrittää saada niiden hallinta takaisin kun heräämme. Sillä ei ole merkitystä kuinka tärkeä aamu se on, vaan avainasemassa on asenteesi päivän ensimmäisiä haasteita kohtaan.

Muista, että tämä asenne voi asettaa sävyn koko loppupäivällesi, mikä tarkoittaa että aamu on se hetki jolloin määrität, tuletko saamaan valmiiksi kaiken mitä sinun pitää päivän aikana tehdä. Tästä syystä, annamme sinulle neuvoksi sarjan askeleita, joita voit seurata kohdataksesi jokaisen päivän alun mahdollisimman täynnä innostusta.

Joka ikinen aamu herään pamauksella. Ikäänkuin se fakta, että olen elossa, olisi pistetty minuun piikillä; olen sadun hahmo, täynnä elämää.”

-Jostein Gaarder-

Kaunis aamu

Askeleet paremmalla tuulella heräämiseksi

Huonotuulisuus aamulla on vaikea kääntää täysin ympäri, sillä ei johdu vain yhdestä tekijästä. Mutta päästäksesi sen yli parhaalla mahdollisella tavalla, voit opetella hyviä tapoja.

 
  • Herätyskellosi on kaiken avain. Me kaikki tunnemme ihmisiä, jotka laittavat hälytyksen soimaan kaksi tuntia aikaisemmaksi, nukkuvat sitten herätyskello tai puhelin tyynyn alla ja torkuttavat sitä kymmenen minuutin välein. Meillä on tapa laittaa herätyskello soimaan, mutta usein unohdamme että siinä on herätysfunktio. Yksi tapa käyttää sitä järkevästi, niin ettei se ärsytä sinua niin paljon, on laittaa herätyskello pois sänkysi viereltä niin että sinun pitää nousta ylös sammuttaaksesi sen.
  • Räpyttele silmiäsi niin paljon kuin sinun tarvitsee. Jos silmiesi avaaminen vaatii sinulta paljon aamuisin, hyödyllinen vinkki on räpytellä paljon.
  • Valmistele kaikki aamua varten ennen sänkyyn menemistä. Jos sinun on vaikea nousta aamulla ylös ja äidyt pahalle tuulelle kun joudut valmistelemaan kaiken puolinukuksissa, sinun kannattaa laittaa kaikki valmiiksi ennen nukkumaanmenoa. Tällä tavoin vältät kiirehtimisen aamulla, eikä sinun tarvitse miettiä niin paljon heti heräämisen jälkeen.
Aamiainen ulkona

 
  • Aamupala on päivän tärkein ateria. Sinun ei pitäisi lähteä kotoa ennen aamupalan syömistä. On osoitettu, että kun syöt hyvän aamupalan jossa on sinulle tarpeellisia aineksia ja varaat sen nauttimiseen riittävästi aikaa, päiväsi on paljon tuottavampi.
  • Muista hyvät asiat edellisestä päivästä ja vahvista hyvinvointisi tunnetta. Jos läikytät kahvisi, hälytyksesi ei toimi, myöhästyt töistä, tai jotakin muuta tapahtuu joka tekee sinut kiukkuiseksi, on hyödyllistä muistaa mikä sai sinut tuntemaan olosi hyväksi edellisenä päivänä ja keskittyä siihen, jottet hukuttautuisi negatiivisuuteen.

”Positiiviset ajatukset vaikuttavat kaikkeen mitä teet, ne antavat hyviä väreitä kaikkeen ympärilläsi.”

-Norman Vincent Peale-

Syitä aamuiseen pahantuulisuuteen

Tiedetään hyvin, ettei ole olemassa vain yhtä syytä pahantuulisuuteen aamulla, ja että se vaikuttaa sekä miehiin että naisiin. Et ole ainoa joka kärsii siitä; lähes kaikki muut ympärilläsi kärsivät myös. Joitakin pääsyitä ongelmaan ovat:

  • Unenpuute. Nukkuminen on perustarve, samoin kuin lepo jonka se tarjoaa. Kun et nuku tarpeeksi (joka on noin 7 tuntia), tunnet sen, ja se vaikuttaa mielialaasi. Suurimman osan ajasta työaikataulusi vaikuttaa siihen paljonko nukut.
Aamuinen huonotuulisuus
 

  • Persoonallisuus: Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet tämän vertauksena pöllöstä ja kiurusta erottaakseen ihmiset, jotka ovat paljon aktiivisempia aamulla kuin illalla ja päinvastoin.
  • Liiallinen murehtiminen: Mitä suurempi velvoitteiden taakka jollakin on, sitä enemmän huolehdimme. Tämä vääristää nukkumiskierron, ja usein estää meitä saamasta tarpeeksi unta.

”Jos on hyvä elää, on parempi uneksia, ja parasta kaikesta, herätä.”

-Antonio Machado-