Miksi empatia on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan

Yksi ravinne, josta hätätilan ja humanitaarisen kriisin aikana ei saa olla puutetta, on empatia. Aito ja tehokas empatia. Se on energia, joka luo siltoja ihmisten välillä, sallii myötätunnon virrata ja se saa meissä aikaan positiivisia muutoksia.
Miksi empatia on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Empatia on nyt pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Sen ei pitäisi puuttua missään tilanteessa, ei julkisessa eikä yksityisessä. Sen tulisi olla läsnä jokaisessa ihmisessä, kaikkien mielissä. Empatian tulisi olla läsnä silloin, kun tavoitteena on palvella muita, johtaa maata tai yksinkertaisesti olla kotona suojellakseen itseään sekä muita ihmisiä tartunnalta. Tämän psykologisen resurssin henkiin herättäminen ei ole koskaan ollut yhtä välttämätöntä kuin nyt.

Me psykologit tiedämme kuitenkin hyvin, että tätä ihmisen arvokasta tunnetta ei aina sovelleta tehokkaasti. Tätä haluamme pohtia tässä artikkelissa, joten jatka lukemista!

Ei ole sama asia tuntea toisen ihmisen kipua tai tarpeita kuin ymmärtää niitä ja päättää tehdä asialle jotain. Tunteen ja toiminnan välillä on suuri kuilu, eivätkä kaikki uskalla rakentaa sen yli siltoja antaakseen omaa energiaansa ja resurssejaan yhteisen edun hyväksi.

Loppujen lopuksi se on empatian todellinen tarkoitus: edistää ryhmän selviytymistä ja hyvinvointia yhdistymällä toisen ihmisen tunteisiin ja käyttäytymällä tämän edun mukaisesti. Se on niin yksinkertaista, mutta toisinaan niin vaikeaa.

Kuten Daniel Goleman on osuvasti huomauttanut, olimmepa kuinka fiksuja tahansa, ilman hyödyllistä ja aktiivista empatiaa kukaan ei pääse kovin pitkälle.

Empatia on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Syitä sille, miksi empatia on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan

Kriisin ja vaikeuksien aikana empatia voi toimia katalysaattorina. Se on keino, jolla ihmisten tai ryhmien välinen harmonia saadaan virtaamaan, toisten tarpeet voidaan tunnistaa ja aktiivinen yhteistyö saadaan käyntiin.

Haluamme, että ihmiset yhdistyvät eivätkä ajaudu erilleen; tarvitsemme sydämiä ja mieliä, jotka ovat halukkaita löytämään ratkaisuja eivätkä jää passiivisina arvostelemaan, mitä muut tekevät väärin.

Katsotaanpa tarkemmin sitä, miksi empatia on nyt pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Empatia auttaa ymmärtämään läheisten tarpeita

Yksi tämänhetkisen terveyskriisin prioriteeteista on ehkäistä tartuntojen leviäminen. Jotkut keskittyvät vain itsensä tai perheensä suojelemiseen, mutta todellisuudessa se ei riitä, vaan meidän on tässä tilanteessa otettava muutkin ihmiset huomioon.

Meidän tulee luoda turvaverkostoja naapurustossamme: huomioidaan se yksin asuva leski, jonka lapset asuvat ulkomailla, ja huomioidaan se vanha aviopari, joka tarvitsee ruokatarvikkeita mutta ei uskalla lähteä ulos kauppaan.

Emotionaalinen empatia on hyödyllistä sillä se auttaa meitä tuntemaan toisen ihmisen todellisuuden. Mutta se ei riitä. Meidän täytyy ottaa askel pidemmälle ja työskennellä myös kognitiivisen empatian eteen. Se vie meidät tuumasta toimeen, se auttaa meitä tekemään töitä ja löytämään ratkaisuja.

Etulinjan työntekijät tarvitsevat myös empatiaamme

Tiedämme kaikki varsin hyvin, että terveydenhuollon työntekijät omaavat aitoa empatiaa potilaitaan kohtaan. Se on kiistaton tosiasia. Muistakaamme, että empatia on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan, ja se koskee meitä kaikkia, ei vain terveydenhuollon työntekijöitä ja niitä muita, jotka asettavat tällä hetkellä terveytensä vaaraan. Viime päivinä olemme kuitenkin nähneet ja kuulleet erittäin törkeistä teoista juuri näitä ihmisiä kohtaan.

Olemme lukeneet tapauksista, joissa ihmiset ovat sutanneet uhkaviestejä sairaanhoitajien ja lääkäreiden autoihin. Naapureista, jotka jättävät viestejä terveydenhoitajien tai ruokakaupan työntekijöiden kotioviin vaatien, että nämä etsivät majoitusta muualta pandemian ajaksi. Ihmisistä, jotka uhkailevat supermarketin kassatyöntekijää ja vähät välittävät turvasuosituksista. Se ei ole sopivaa. Tällainen käytös aiheuttaa pelkoa, surullisuutta ja kauhua niissä ihmisissä, jotka antavat kaikkensa meidän muiden puolesta.

Jos emme ole valmiita huolehtimaan niistä ihmisistä jotka huolehtivat meistä, ihmisyys on kadotettu.

Tarvitsemme osaavia johtajia, jotka tuntevat myötätuntoista empatiaa

Daniel Goleman on selittänyt meille teoksessaan Focus, että empatiasta on olemassa vielä kolmas tyyppi, joka on olennainen johdon alalla, niin liike-elämässä kuin poliittisessa elämässäkin, ja se on nimeltään myötätuntoinen empatia. Tässä tapauksessa harjoitetaan emotionaalista, kognitiivista ja käyttäytymiseen perustuvaa toimea, jossa osoitetaan aitoa huolta muista ihmisistä.

Itsekkyys, oma etu sekä valheellisuus väistyvät tieltä, ja aktivoituu sellainen myötätunto, joka arvostaa ihmistä yli kaiken. Tämä voidaan nähdä tekoina, todellisina ja tehokkaina kompromisseina, jotka perustuvat aitoon läheisyyteen ihmisten kanssa.

Globaali kasvumahdollisuus

Empatia on pandemian aikana tärkeämpää kuin koskaan. Meillä on nyt erinomainen tilaisuus ottaa se käyttöön. Useat tutkimukset ovat todistaneet empatian voiman, mukaan lukien tohtori Karen Tristenin Manchesterin yliopistossa, Iso-Britanniassa suorittama tutkimus.

Kyseisen tutkimuksen mukaan aktiivinen empatia, jota tarjoamme sosiaalisen tuen kautta, luo vahvempia, onnellisempia tunnesiteitä ja se jopa lisää elinajanodotetta.

Olemme harvoin tarvinneet tätä resurssia niin paljon kuin tällä hetkellä. Nyt on ihanteellinen aika opettaa sitä lapsillemme, jotta se itää ja kasvaa naapuriyhteisöissä, pienissä kylissä, suurissa kaupungeissa ja tietysti kansainvälisellä tasolla. Tarvitsemme apua ja myötätuntoa suuresti, myös etäisyyksien päästä.

Tätä empatiaa voi tarjota meille ystävä, veli, lääkäri, naapuri ja jopa kaukana oleva tutkija, joka yrittää tuhansien kilometrien päässä löytää pandemiaan toimivan rokotteen. Pohditaan empatian käsitettä ja omaa rooliamme, ja hyödynnetään tätä mahdollisuutta näinä vaikeina aikoina.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Tristen K. Inagaki, Edward Orehek On the Benefits of Giving Social Support: When, Why, and How Support Providers.Personality and Social Psychology Bulletin, 32(3), 313–327. https://doi.org/10.1177/0963721416686212

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.