Miksemme luota omiin kykyihimme: Joonakompleksi

17.3.2016 en Psykologia 0 Jaetut

Meillä on kummallinen tapa rajoittaa itseämme ja omaa potentiaaliamme. Rakennamme itse ympärillemme vankilan, joka estää meitä kasvamasta. Kyllä, me itse teemme sen itsellemme. Hullua, eikö vain? Maailmassa on vain yksi ihminen, joka pystyy estämään sinua saavuttamasta mitä tahansa. Se henkilö katsoo sinua päivittäin peilistä.

Miksi rajoitamme omaa synnynnäistä potentiaaliamme?

Joitain vuosia sitten Abraham Maslow nimesi tällaisen käyttäytymismallin Joonakompleksiksi (engl. Jonah Complex). Nimi viittaa Raamatun tarinaan, jossa Jumala käskee Joonaa välittämään antamansa viestin Niniveen. Joona kuitenkin pakenee, sillä hän ei usko pystyvänsä annettuun tehtävään. Joskus otamme matkamme ensimmäiset askeleet aivan väärään suuntaan vaikka tietäisimme, että menestys ja onnistuminen odottavat aivan toisen polun päässä. Tämä johtuu siitä, että pelkäämme omaa suuruuttamme ja tämän seurauksena päädymme sabotoimaan omaa itseämme ja mahdollisuuksiamme menestyä.

Sisintämme kalvavat pelko ja ahdistuneisuus ovat ne demonit, jotka laukaisevat Joonakompleksin. Toisin sanoen, tiedät kyllä olevasi arvokas ja pystyväsi liki mihin vain mikäli vain visualisoit onnistumisen mielessäsi, mutta et uskalla ottaa ensimmäistä askelta ja käyttäydyt tavalla, joka vie sinua vain kauemmaksi tavoitteistasi. Jumahdat keskinkertaisuuteen vain koska pelkäät, ettei sinusta olekaan siihen – koska pelkäät, ettet ole arvokas. Pelkäät sitä, mitä saatatkin löytää vuoren huipulta.

Maslow sanoi, että pelkäämme samanaikaisesti sekä huonointa että parasta mahdollista lopputulosta. Toisin sanoen emme tahdo menettää kaikkea, muttemme myöskään saavuttaa kaikkea; on helpompaa pysytellä tutussa ja turvallisessa nykytilanteessa. Pelkäämme saavuttavamme jotain enemmän kuin toiset ja sitä, että joudumme sen myötä kantamaan myös suurempaa vastuuta.

Olemme itse vastuussa omasta kärsimyksestämme. Kyse ei ole siitä, että estäisimme itseämme menestymästä, vaan estämme itseämme olemasta onnellisia. Tällainen itse aiheutettu kärsimys, suoranainen itsetuho, on täysin tarpeetonta ja todella vahingollista.

Kahle jalassa ja Joonakompleksi Tällaisesta haitallisesta ajatus- ja toimintamallista ylipääseminen on haastavaa ja vaatii siirtymistä mukavuusalueen ulkopuolelle. Ainoa keino lopettaa sabotaasi on kohdata omat pelkomme liittyen pettymyksiin, joita voimme kohdata tavoitteitamme kohti pyrkiessämme.

Rakennamme itsellemme vankilan, jonka kaltereina toimivat omat pelkomme, ja jonka ovella vartioi oma epävarmuutemme. Jos jäämme tuohon vankilaan, tulee siitä myös hautamme. Elämme elämämme ilman häpeää mutta myös ilman kunniaa, tuudittautuen turvalliseen keskinkertaisuuteen.

Unelmiamme tavoitellessa on tärkeää osata myös löytää oikea tasapaino ja pitää jalat maassa tarpeen tullen. Monet ihmiset kuuluvat jompaan kumpaan ääripäähän, eli asettavat tavoitteensa aivan liian korkealle, tai vaihtoehtoisesti eivät aseta niitä ollenkaan. Menestyneitä ihmisiä tarkkaillessamme huomaamme kuitenkin, että useimmat heistä ovat löytäneet kultaisen keskitien: he ovat tavoitelleet tähtiin, mutta pysyen kuitenkin ”tässä todellisuudessa”.

Oma menestyksen pelkomme kumpuaa kykenemättömyydestä sietää epävarmuutta. Emme usko omaan kykyymme kohdata se, mitä eteen tulee. Haluamme pitää kaikki langat käsissämme ja pysytellä mukavuusalueellamme.

Emme ymmärrä, että ylöspäin katsominen tarkoittaa sitä, että näemme itsemme muiden alapuolella ja samalla suomme itsellemme alemmuudentunteen, joka palaa rankaisemaan meitä läpi elämämme.

Kuvat: nuvolanevicata and Africa Studio

UUTISIA VERKOSSA