Mikä on on juuri ennen kuolemaa tapahtuva kirkas hetki?

Kirkas hetki on ilmiö, josta on keskusteltu neljä vuosisataa ennen aikakauttamme eläneen kreikkalaisen lääkärin Hippokrateen ajoista lähtien. Silti se on yksi vähiten tutkituista ilmiöistä tieteen alalla huolimatta sen mielenkiintoisesta luonteesta. Itse asiassa suurin osa tiedoista on anekdoottisia, vaikka aiheesta onkin tehty jonkin verran tutkimusta.

Kirkas hetki on hetki, jolloin dementiasta, erityisesti Alzheimerin taudista, kärsivä potilas tulee yhtäkkiä täysiin tajuihinsa vähän ennen kuolemaansa. Hän muistaa yhtäkkiä kaiken, minkä oli aiemmin unohtanut, ja käyttäytyy luonnollisella tavalla, ikään kuin hän ei olisi koskaan ollutkaan muistisairas. Pian sen jälkeen hän menehtyy.

Tämä ilmiö on erittäin tärkeä, koska se osoittaa mahdollisesti sen, että dementiat ovat palautuvia. Se viittaa siihen, että ongelma piilee tiedon saamisessa eikä tiedon menetyksessä. Toistaiseksi ei ole voitu selittää, miksi kirkas hetki tapahtuu, mutta tähän liittyen on olemassa useita hypoteeseja.

“Minä sanon, että meidän pitäisi nauttia. Potilas puhuu. Sano mitä haluat sanoa, kuuntele mitä hänellä on sanottavanaan. Koska tämä hetki muuttaa elämän. Se on kuin lahja. Jos huomenna kuolema saapuu tai parantuminen, elämme huomisen.”

-Suelen Medeiros-

Kirkas hetki: joitakin todistuksia

Todistuksia kirkkaasta hetkestä on runsaasti dementiaa sairastavien ihmisten sukulaisten keskuudessa. Niitä on kuultu myös hoitokodeissa ja sairaaloissa. Jotkut näistä tilanteista ovat jopa tulleet kuuluisiksi, kun niistä on kerrottu sanomalehdissä ja sosiaalisessa mediassa.

Yksi tapaus oli nainen, joka kärsi Alzheimerin taudista ja jota hänen tyttärensä ja lapsenlapsensa hoitivat. Eräänä päivänä hänen perheensä hämmästykseksi hänen mielensä tuli täysin selkeäksi. Hän kertoi tyttärelleen, että kaikki olisi hyvin 31. elokuuta, kaksi päivää myöhemmin. Tuona päivänä hän kuoli, sen jälkeen kun hän oli jutellut kaksi päivää perheensä kanssa, joka oli onnellinen voidessaan sanoa hyvästit hänelle.

Toinen tunnettu tapaus oli parantumattomasti sairas nainen, joka vähän ennen kuolemaansa vaikutti odotetusti äärimmäisen uneliaalta. Perhe toivoi, ettei hän kuolisi ennen kuin kaksi hänen lapsenlapsistaan saapuisi, jotta nämä voisivat hyvästellä isoäidin. Isoäiti ei ollut tästä tietoinen. Yllättäen, kun lapsenlapset saapuivat, isoäiti avasi silmänsä, rukoili jokaisen puolesta ja kuoli sitten.

Selkeyden paluu

Ei ole varmuutta siitä, miksi jotkut ihmiset kokevat kirkkaan hetken. Ilmiön esiintymistiheys ei ole myöskään tiedossa.

Jotkut tutkijat uskovat, että kuoleman lähestyessä vapautuu paljon hormoneja, muun muassa adrenaliinia. Tällainen ylituotanto voi aiheuttaa voimakkaita vaikutuksia aivoissa siihen pisteeseen asti, että se aktivoi hermosoluja. Tämä saattaisi johtaa mielen selkeytymiseen.

Tässä hypoteesissa on kuitenkin ongelma. Oletetaan, että sairauksissa, kuten Alzheimerin taudissa, jotkut hermosolut vaurioituvat peruuttamattomasti. Miten ne siis yhtäkkiä voisivatkin toimia? Näiden hermosolujen uusiutuminen on poissuljettu teoria. Mistä selkeys sitten tulee?

Mieli ja aivot

Toinen hypoteesi osoittaa, että kirkas hetki on ilmaus mielen ja aivojen välisestä etäisyydestä. Aivot eivät ole mieli, eikä mieli ole aivot. Neuropsykiatri Peter Fenwick, teoksen The Art of Dying kirjoittaja, osoittaa, että mieli on todellisuus, joka on osa universaalia tietoisuutta.

Aivot puolestaan ovat verrattavissa televisioon. Ne ovat kuin laite, joka vangitsee universaalin tietoisuuden signaaleja, mutta jolla ei ole kykyä tuottaa niitä. Todellakin, aivan kuten televisio, aivot näyttävät signaalit ikään kuin ne tulisivat sieltä, vaikka eivät tulekaan.

Siksi, kun aivot eivät toimi kunnolla, ne lähettävät signaaleja vääristyneellä tavalla. Siten, vähän ennen kuolemaa, aivot muodostavat yhteyden tähän universaaliseen tietoisuuteen ja lakkaavat vääristämästä signaaleja. Tämän seurauksena syntyy kirkas hetki, yhteys aivojen ja mielen välillä.

Kumpaakaan hypoteeseista ei kuitenkaan voida täysin testata, ainakaan vielä. Kirkas hetki on yleensä ohikiitävä, eikä sen tarkkailemiseen ole aikaa. Se olisi myös epäeettistä, koska asianomainen henkilö ei voi antaa suostumusta. Loppujen lopuksi mikä tahansa tutkimus voisi häiritä sitä melkein “pyhää” hetkeä, jolloin kuolemaisillaan oleva henkilö onnistuu saamaan yhteyden maailmaan ja rakastamiinsa ihmisiin.