Maailma on täynnä tärkeitä yksityiskohtia, jotka ansaitsevat kunnioituksemme
Jotkut ihmiset katsovat, mutta eivät näe. Jotkut kuulevat, mutta eivät kuuntele ja toiset koskettavat, mutta eivät tunne. Siksi pidän enemmän ihmisistä, jotka arvostavat pieniä elämän merkityksellisiä yksityiskohtia ja pikku asioita.
Pidän ihmisistä, jotka osaavat tarkkailla ja lähteä sisäiselle matkalle. Sillä yhdistämällä määränpään jännitykseen voimme nauttia elämästä enemmän.
Antropologit ja psykologit sanovat, että havainnointi on aina ollut avain ihmiskunnan eloonjäämiseen. Olemme kuitenkin saavuttaneet kehityksen, joka määrittyy häiriötekijöillä.
Jokainen meistä on osa jatkuvaa, ylitsepursuavaa yhteiskuntaa, joka ei ota aistejamme huomioon, mutta samaan aikaan ei kykene nukkumaan. Haluamme tehdä kaiken niin, ettemme näe mitä tai kuka seisoo edessämme.
“Ajatteleminen on helppoa, toimiminen on vaikeaa, mutta ajatusten laittaminen toiminnaksi on maailman vaikein asia.”
Asiantuntijat kertovat, että jos emme olisi hyviä tarkkailijoita, olisimme mitä todennäköisimmin kadonneet Maapallolta. Esivanhempamme käyttivät kaikkia aistejaan havaitessaan vaaroja tai hyödyllisiä asioita. Olemme virittäneet kuuloamme, näköämme ja hajuamme kaapataksemme ympäristön yksityiskohdat… Mikään ei ole päässyt meiltä pakoon.
Nyt suurimmasta osasta ihmisiä on kuitenkin tullut laiskoja tarkkailijoita. Edes akustiset tai visuaaliset signaalit eivät saa meitä katsomaan ylöspäin ylittäessämme tietä.
Eikä kyse ole vain siitä ettemmekö näkisi vaaraa. Emme myöskään näe elämän merkityksellisiä yksityiskohtia ja hienouksia.
Hyvä tarkkailija näkee enemmän kuin yksinkertaiset yksityiskohdat
Merkitykselliset yksityiskohdat ovat pieniä tietolähteitä maailmastamme. Ele, katse, äänensävy, valon muutos, kallistettu kuva, hyönteinen juomassa vesilammikosta… Kaikki nämä ovat näkökentästämme katsottuna hienouksia. Silti emme arvosta niitä tarpeeksi, ehkäpä tahdon tai ajan puutteen takia.
Meidän on myös muistettava, että “näkeminen ei ole sama kuin katsominen.” Jotta ymmärtäisimme tämän paremmin, katsokaamme hetki Edward Hopperin maalausta ylhäällä.
Jotkut keskittävät katseensa maalaukseen muutamien sekuntien ajaksi ilman, että arvostavat tai huomaavat siinä mitään. Toiset sen sijaan katsovat sitä aikomuksella.
He päättävät mitä näkevät, kaappaavat maalauksen sielun, lukevat sen merkityksellisiä yksityiskohtia. Itse asiassa he mietiskelevät sen parissa niin pitkään, kunnes kuvittelevat itsensä siihen.
Hyvä tarkkailija, joku joka ylittää todellisuuden, havaitsee hienon palapelin, jota Hopper maalauksellaan yritti välittää.
Näemme kaksi naista ravintolassa. Oudointa on, että he ovat keskenään hyvin samanlaisia, mukaan lukien edessä olevan naisen eleet. Miksi? Nuorempi nainen on hänen kaksoisolentonsa, hänen “toinen minänsä”.
Näkeminen on tietoisuuden ensimmäinen askel. Se on pieni “minä”, joka auttaa meitä syrjäyttämään asioita, esineitä, ihmisiä. Katsominen mahdollistaa kuitenkin heräämisen, tarjoamalla meille mahdollisuuden nähdä yhteydenpidon toiselle puolelle ja vangita sen olemus.
Mielenkiintoista on, että ennegrammitesti pitää sisällään “tarkkailijan” persoonallisuuden, joka on määritelty uteliaaksi ja innovatiiviseksi henkilöksi. Tarkkailijat pystyvät etäännyttämään itsensä asioista, jotta he voivat tehdä omat johtopäätöksensä. Heillä on myös itsenäisiä, yksinkertaisia ja hyvin erikoisia persoonallisuuksia.
Maailma on täynnä tärkeitä yksityiskohtia, jotka ansaitsevat kunnioituksemme
Tämän päivän yhteiskunnassa me näemme, mutta emme katso. Pyyhkäisemme puhelintamme rutiinilla, mekaanisesti, joskus jopa pakkomielteisesti. Istumme television edessä ja otamme vastaan kaiken mitä meille syötetään.
Samaa tapahtuu myös joskus elämässämme; me näemme ja hengitämme, mutta emme elä, emme ainakaan niin kuin voisimme: silmät ja sydän avonaisina.
“Viisaus alkaa ihmetyksestä.”
Yksi mielenkiintoisempia aiheeseen liittyviä kirjoja on Ferran Ramon Cortesin Escuchar con los ojos (“Kuuntele silmillä”).
Hänen pointtinsa ei voisi olla yksinkertaisempi. Mies huomaa kuinka yksi hänen merkityksellisimmistä työtovereistaan jättää työnsä. Päähenkilö ei ymmärrä syytä ja huomaa, ettei oikeastaan edes tunne häntä 5 yhdessä vietetyn työvuoden jälkeen.
Joten hän päättää parantaa sosiaalisia taitojaan. Hän päättää aloittaa valokuvaamisen ja oppia katsomaan kohdetta paremmalla ymmärryksellä elämästä, kaapatakseen yksityiskohtia, ylittää ja tutkia.
Hän haluaa tavoittaa aitoja ihmisiä kuorimalla “sipulin kerrokset” yksi kerrallaan.
Me kaikki voimme valita kahdesta vaihtoehdosta jokapäiväisessä elämässämme: nähdä pelkästään elämää tai tarkastella läheltä todellisuuttamme, toimia aktiivisena osallistujana.
Meillä on myös kolmas, palkitsevampi vaihtoehto, vaikka se viekin enemmän aikaa ja tahdonvoimaa. Se on valinta “mietiskellä” elämäämme, koskettaa asioiden sielua ja uppoutua sen lukuisiin mysteereihin ja arvoituksiin.