Linnake (1986): malli luonteen rakentamiseen

14.8.2019
Usein historialliset elokuvat avaavat tilan menneisyyden pohdinnalle. Historiallisen hahmon uskollinen uudelleen luominen ja katsojien empatian herättäminen tuota hahmoa kohtaan on merkki taitavasti tehdystä elokuvasta. Linnake on yksi näistä.

Linnake on vuoden 1986 Roland Joffén ohjaama elokuva, joka menestyi sekä kriittisesti että kaupallisesti. Ennio Morricone loin elokuvalle hämmästyttävän soundtrackin, sen näyttelijät olivat suurenmoiset (Jeremy Irons, Ray McAnally ja Robert De Niro), se voitti parhaan kuvauksen Oscar-palkinnon, ja sillä oli suurenmoinen pukusuunnittelu. Tämä elokuva on myöskin hyvä kuvaus historiasta.

Elokuvan juoni – jesuiittojen lähetystyö Etelä-Amerikassa – kuvataan erinomaisella tarkkuudella. Yksi näiden lähetystöiden tunnetuimmista puolista oli niiden yhteisöllinen organisaatio. Niitä verrataan usein sosialistisiin asutuksiin, ja tämä teki heistä todella epäilyttäviä heidän aikanaan.

Jesuiitat ja alkuperäiskansat

Portugalilaisten ja espanjalaisten siirtokuntien välissä olevat tilat ovat elokuvan ensisijainen konfliktialue.  Tässä viitataan vuoden 1750 Madridin sopimukseen Espanjan ja Portugalin välillä, joka johtaisi alueiden hallintojen vaihtamiseen ja vähennysten katoamiseen.

Tähän dialogiin on sekoitettu historiallisia ja poliittisia konflikteja, kuten viittaukset Pombalin markiisista ja ranskalaisista hahmoista, jotka ottivat osaa utopistiseen sosialismiin.

Espanjan Leyes de las Indias’lla (Itä-Intian lait) on tärkeä rooli elokuvassa Linnake. Tässä tapauksessa voimme nähdä ne monet tavat, joilla espanjalainen virkavalta itse rikkoi näitä lakeja.

Tässä tapahtuu esimerkiksi alkuperäiskansojen orjuuttamista, jotka olivat Espanjan kuningaskunnan alaisia, ja siksi he eivät voineet olla laillisesti orjia. Nämä siirtokunnat olivat niin kaukaisia, ettei virkamiesten, kuvernöörien ja ahneiden liikemiesten ollut vaikea käyttää paikallisia hyväkseen. 

Robert De Niro elokuvassa Linnake

Lähetyssaarnaajat ja muukalaiset

Mutta Linnake ei perusta kaikkea menestystään näille siirtomaanvastaisille arvoille tai festivaalien ja siirtomaa-aikaisten criollo-yhteiskuntien tapojen suurenmoiselle uudelleen luomiselle. Tämä juoni etenee sen pyöristettyjä hahmoja kohti, jotka ovat täydellisiä sen ajan ihmisten arkkityyppejä, ja heillä on myös ajattomia ominaisuuksia ja tunteita, jotka helpottavat katsojan yhdistymistä heihin.

Tällä elokuvalla on kaksi hahmoa, jotka ovat mainitsemisen arvoisia: Isä Gabriel (Jeremy Irons) ja Rodrigo Mendoza (Robert De Niro). He luovat yhdessä kontrastin, johon ohjaaja myös pyrkii. Menneisyyden tarkasteleminen voi olla ongelmallista, kun yritämme ymmärtää näitä hahmoja. On helppoa langeta heidän tuomitsemisen ansaansa perustuen nykyisiin standardeihin samalla unohtaen, kuinka kauan tuosta ajasta on aikaa.

Gabriel ja Rodrigo, saman kolikon kaksi puolta

Yksi vaikeimmin ymmärrettävistä asioista tässä elokuvassa on näiden päähenkilöiden reaktiot, kun he kohtaavat ensi kerran meren takana olevat ihmiset ja kulttuurit. Mutta tästä kaikesta huolimatta on eräs asia, joka pysyy samana: ihmismieli.

Joffén näiden kahden keskeisen hahmon esittäminen Linnakkeessa on mestarillista. Opimme tuntemaan heidät samaan aikaan, kun he kohtaavat ensimmäisen kerran Guaraní-heimon. Tässä vaiheessa hän rakentaa kaikki elokuvan hahmot tuolla ensimmäisellä hetkellä.

Jumalan mies

Tapa, jolla Isä Gabriel yrittää saada heimolaisten huomion, on musiikin universaali kieli, oboen soittaminen. Oboen kaunis ääni luo eräänlaisen viestintäyhteyden näiden kahden ryhmän välillä, joilla on täysin eri kieli ja eri tavat ilmaista itseään. Jopa sotilaat, jotka vaistomaisesti reagoivat väkivallalla nähdessään Guaraní-heimon, perääntyvätkin huomatessaan Gabrielin menestyksen.

Elokuvan koko juonella on rakkauden ja myötätunnon pohjavirta niitä kohtaan, jotka ovat erilaisia. Tämä juoni luo vastavuoroisuuden tunteen. Tämä oli näkökulma (mutta ei ainoa näkökulma) heidän kontaktistaan eurooppalaisten kanssa.

Kuten Isä Gabriel, monet uskonnolliset ihmiset lähtivät Amerikkaan opettamaan sen maanosan kansalle siitä, mitä he rakastivat yli kaiken. Näiden lähetystöiden seikkailunhaluiset ja usein kohtalokkaat osat saattavat nykyään vaikuttaa turhauttavilta, mutta meidän on muistettava, kuinka tärkeältä nämä sanomat tuntuivat heille tuohon aikaan.

Jeremy Irons

Sotilas

Rodrigon tapaus ei voisi olla yhtään erilaisempi. Hän valitsee erilaisen universaalin kielen, erilaisen instrumentin: aseensa. Aseen väkivaltaisuus on erityisen tärkeä hänen hahmonsa kehittymiselle. Tämän väkivallan myötä hän on kadoksissa, ja Gabrielin ja paikallisten myötätuntoinen reaktio on hänen pelastuksensa.

Alkaen ahneutena, epätoivosta tulee tämän sotilaallisen konfliktin tärkein viettiMyös tällaiset konfliktit olivat tuohon aikaan jatkuvia, ja myös jesuiittojen oli silloin tällöin puolustettava itseään. Linnakkeen lopun viimeisen musikaalisen huomautuksen myötä Joffé esittää meille Isä Gabrielin kaltaisten miesten kuolemattomat voitot.

  • Sanchez Marcos, Fernando (1993) Lectura histórica de La Misión (1986) de Roland Joffé, UB
  • Castro González, Alvaro (2015) Las Reducciones Jesuíticas del Paraguay: El Tratado de Madrid de 1750, MUVI.
  • Wolfe, Alice and Coakley, Virginia(2004) The Mission: A Theologycal Analysis, http://people.bu.edu/wwildman/courses/theo1/projects/2004_wolfe_alice_and_coakley_virginia.pdf