Lasten suru ja sureminen: kuinka ymmärtää ja auttaa heitä

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Laura Reguera

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Kun perheessä tai läheisten ystäviemme piirissä tapahtuu kuolema, tilanne on meille kaikille vaikea. Meidän ei kuitenkaan pidä unohtaa, että lapset kärsivät myös. Emme aina ymmärrä, miten he surevat. Lasten surua on vaikea ymmärtää. Näemme heidän toimivan eri tavoin kuin odotamme, emmekä tiedä mitä tehdä auttaaksemme. Eikö se vaikuta heihin kuten aikuisiinkin? Vai näyttävätkö he sitä eri tavoin?

Tosiasiassa pienet ymmärtävät kyllä, mutta he käsittelevät surua eri tavoin. Kaikki riippuu siitä, missä elämänvaiheessa he ovat. Kun aikuiset ymmärtävät, miten lapset kokevat surua tai kuolemaa, voimme auttaa heitä näinä vaikeina hetkinä. Jatka lukemista!

“Aika on lääkäri, joka parantaa kaiken surun.”

-Dyphile-

Alle kolmevuotiaiden lasten suru

Elämänsä ensimmäisinä vuosina lapset ovat fyysisesti ja psyykkisesti hyvin riippuvaisia siitä henkilöstä, joka huolehtii heistä. Tämän roolin ottaa yleensä äiti. Kun tämä hahmo, joka on antanut niin paljon suojaa ja rakkautta, kuolee, lapsi kärsii suuresti.

Vaikka lapset eivät ymmärrä, mitä kuolema ja sen seuraukset tarkoittavat, he huomaavat, että heidän elämänsä kulmakivenä ollut henkilö puuttuu. Tämän vuoksi 6 tai 8 kuukauden ikäisistä vauvoista on mahdollista nähdä käytöksessä piirteitä siitä, että he kärsivät. Heille tärkeä henkilö ei ole enää läsnä ja he tuntevat intuitiivisesti, etteivät he tule näkemään häntä enää.

He kokevat hylätyksi joutumisen tunteita ja suojattomuutta. He etsivät katseellaan kadonnutta henkilöä tai itkevät lohduttomasti odottaen henkilön paluuta. He saattavat myös torjua uusia turvaa tarjoavia hahmoja, kokea unihäiriöitä, ongelmia ruokailun kanssa tai raivokohtauksia. Lapset, jotka osaavat jo puhua, kyselevät kuolleesta henkilöstä, vaikka jo muutaman minuutin kuluttua he näyttävät unohtaneen puhuneensa heistä.

Tämän ikäisenä on erittäin tärkeää, että lapset tuntevat itsensä rakastetuksi ja suojelluksi toisen henkilön toimesta mahdollisimman pian. Tämä ei estä heitä odottamasta kuollutta henkilöä takaisin. Se edesauttaa kuitenkin surun menemistä ohi ja vähitellen normaalius voi palata.

3-7 -vuotiaiden lasten suru

Kun lapset ovat 3-7 -vuotiaita, heillä on nuorempiaan enemmän kykyjä ymmärtää asioita. He eivät kuitenkaan ymmärrä, että kuolema on peruuttamatonta. Siksi on hyvin yleistä, että he vaativat nähdä kuollutta henkilöä uudestaan, vaikka kuinka selitämme heille, ettei näin voi tapahtua.

Vaikka he ajattelevat rakkaansa palaavan, tämän poissaolo aiheuttaa lukemattomia negatiivisia tunteita. Pelko, suru, viha tai syyllisyys ovat joitain näistä tunteista. Lapsi kokee itsensä hylätyksi ja eroahdistusta esiintyy yleisesti. Tätä ei tapahdu pelkästään psykologisessa mielessä, vaan se ilmenee myös heidän käytöksessään.

Lasten suru johtaa usein huonoon käytökseen, tottelemattomuuteen tai kiukkukohtauksiin. Lapsi ei kenties myöskään halua osallistua uusiin toimintoihin, he voivat kastella vuoteensa öisin tai nähdä painajaisia. Tämä on normaalia ja yleensä katoaa ajan myötä. Jos näin ei tapahdu, se voi olla merkki siitä, etteivät he selviydy surusta ja tarvitsevat psykologin apua.

“Jos tukahdutat surua liikaa, se voi hyvinkin kaksinkertaistua.”

–Molière–

6- tai 7-vuotiaiden lasten suru 11 tai 12 vuoteen asti

6- tai 7-vuotiaasta alkaen pienokaiset alkavat ymmärtää, mitä kuolema on ja mitä jonkun kuoleminen oikeasti tarkoittaa. Surun käsittelyn menetelmät muuttuvat jonkun verran. Tässä iässä ensimmäinen reaktio on yleensä vastustaminen ja kieltäminen. Tätä ei voi tapahtua! Etkö sinäkin reagoi samalla tavalla, kun kuulet rakkaasi kuolemasta?

Tosiasian kieltämisen lisäksi on myös normaalia, että lapset tuntevat joko syyllisyyttä tai syyttävät kuollutta henkilöä. Tämä johtuu siitä, että he ovat sellaisessa elämänvaiheessa, jossa he personoivat kaikkea. Myös muita tunteita, kuten vihaa tai pelkoa, voi ilmetä. Jälkimmäinen ilmenee yleensä jatkuvana tarpeena olla rakastamiensa ihmisten kanssa, sillä he ovat huolissaan siitä, että nämäkin voivat kuolla.

“Kukaan ei koskaan kertonut minulle, että suru tuntuu pelolta.”

-C. S. Lewis-

Väkivaltaista käyttäytymistä, muiden perheenjäsenten torjumista, aggressiivisuutta, painajaisia tai keskittymiskyvyn puutetta voi myös ilmetä. Joskus lapsi voi myös ilmaista halun mennä kuolleen henkilön luokse. Tästä syystä meidän on oltava tietoisia mahdollisista itsetuhoisista ajatuksista.

On erittäin tärkeää, että lapsen elämässä olevat ihmiset auttavat häntä hyväksymään suuresti rakastamansa ihmisen kuoleman. Lapsen opettajat, ystävät ja sukulaiset ovat keskeisessä asemassa näinä vaikeina aikoina ja voivat auttaa lapsen surun etenemistä normaalilla tavalla heidän käydessään suruprosessia läpi.

Kuvat Tim Graf, Michal Parzuchowski ja Laith Abuabdu.