Läheisen ihmisen ikävöinti: kivulias tyhjyys

Kun joku läheinen ihminen puuttuu, se on muutakin kuin vain nostalginen tunne. Joskus poissaolon paino luo kestävän haavan. Siitä voi tulla valtava tyhjiö, jota et ehkä osaa käsitellä, ja se rajoittaa kykyäsi tuntea itsesi onnelliseksi.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Läheisen ihmisen ikävöinti on kuin tyhjiö sydämessäsi, jota on vaikea täyttää. Jotkut poissaolot satuttavat enemmän kuin toiset. Ne voivat painaa niin, että syntyy tyhjiö, josta toiveesi ja unelmasi ja jopa elämänlaatu voivat unohtua. Kun tuo ihminen puuttuu, tunnet enemmän kuin vain kaipuuta nähdä hänet uudelleen. Monissa tapauksissa ei ole helppoa lievittää tuskallista haavaa, jonka poissaolo aiheuttaa.

Tämä on eräs mielenkiintoinen seikka: ihmiset eivät yleensä kuvaa itseään sillä mitä he tekevät, mitä heillä on elämässään, tai niillä ihmisillä määrittelevät heidät elämässään. Pikemminkin he kuvaavat hyvin usein itseään sillä, kuka heidän elämästään puuttuu. Monet käyttävät lauseita, kuten “menetin äitini 12-vuotiaana” tai “en ole mitään, koska kumppanini jätti minut puoli vuotta sitten“.

Poissaolot määrittävät meitä jotenkin. Se, mitä kaipaat, jättää syvän jäljen olemukseesi. Siksi ei ole helppoa elää, kun olet jatkuvasti tietoinen siitä miten jotakuta ikävöit. Saatat tuntea pysyvän muurin, joka estää sinua näkemästä menetyksen tuolle puolen ja joka vie tilaisuutesi nähdä itsesi eri tavalla, ihmisenä, joka kykenee luomaan onnellisemman ja tyydyttävämmän todellisuuden.

Läheisen ihmisen ikävöinti: miksi tyhjyys satuttaa niin paljon?

Poissaolo on olennainen osa ihmisyyttä. Lisäksi, jos aivoissa on jotain “liian hyvää”, se etsii henkistä taustapeiliäsi ruokkiakseen nostalgiaa menneisyydestä.

Monet tutkimukset, kuten tohtori Lawrence Jonesin Duke -yliopistossa tekemät tutkimukset, osoittavat, että aivot ovat taipuvaisia olemaan enemmän nostalgisia kuin ennakoivia. Toisin sanoen meillä on tapana viettää enemmän aikaa muistojen luomiseen kuin keskittymiseen tässä ja nyt.

Tietenkin se, mikä voi olla normaalia joissakin tilanteissa, voi olla epäterveellistä toisissa. Tässä artikkelissa puhumme siitä, missä ikävöinnistä voi tulla pakkomielle, ihan siihen asti, että ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin tuon ihmisen poissaoloon. Joku kaipuu voi joskus olla niin tuskallista, että se tekee meistä jopa psykologisesti haavoittuvan.

Menetykset lapsuudessa: ikuinen ikävöinti ja poissaolo

Vanhemman menettäminen lapsuudessa aiheuttaa yhden syvimmistä psyykkisistä vammoista, joita ihminen voi kokea. Eikä vain kuolema jätä traumaattista jälkeä henkilön muistiin. Hylkäämisellä on sama vaikutus. Molemmat tilanteet tekevät lapsesta henkisesti haavoittuvan, eikä siitä ole helppoa toipua.

Itse asiassa on hyvin yleistä, että henkilöllä on vielä aikuisiässäkin sama poissaolon aiheuttama kivulias arpi. Isän tai äidin jättämä tyhjyys luo haavan. Mutta se jättää myös lähes jatkuvan vaikutelman, jossa henkilö tuntee aina, että jotain puuttuu. Tämä kokemus voi johtaa siihen, että henkilö yrittää täyttää aukon joko riippuvaisilla suhteilla, päihteiden väärinkäytöllä tai syömishäiriöillä.

Rakkaan kumppanin puuttuminen

Menetetyn rakkaan puuttuminen on hyvin yleinen tunne. Tämän tyyppisellä kivulla on monia kasvoja, ja niillä kaikilla on yksi yhteinen asia: kärsimys. Saatat kaivata henkilön kanssa kokemaasi onnea. Kaipaat rakastajaasi, ystävääsi, henkilöä, joka oli vuoresi ja jolle olit antanut koko elämäsi.

Suhteen hajoaminen tarkoittaa, että sinun on jätettävä taakse kaikki ne elämänosat, joita kaipaat niin paljon. Nuo alueet määrittivät myös sinut. Miksi? Olit osa jotakuta. Yhtäkkiä sinun on pakko päästää irti kaikesta ja etsiä itsesi uudelleen ilman kyseistä henkilöä. Tietysti itsesi löytäminen ei ole helppoa, kun tunnet olevasi kaipuun ja nostalgian painostama.

Saatat tehdä toisenkin asian tällaisessa tapauksessa. Voit nimittäin alkaa idealisoida henkilöä, joka ei ole enää kanssasi. Saatat antaa hänen muistolleen väärän kuvan, positiivisemman, romanttisemman, mikä vaikeuttaa entisestään kykyäsi irrottautua noista muistoista ja lakata olemasta menneisyyden vankeudessa.

Mitä voit tehdä, kun läheisen ihmisen ikävöinti saa sinut kärsimään

Alfred de Musset, 1800-luvun ranskalainen näytelmäkirjailija, tapasi sanoa, että sekä poissaolo että aika eivät enää ole merkityksellisiä, kun rakastat itseäsi uudelleen. Voit vaikka etsiä uusia intohimoja ja merkitystä elämällesi.

Mitä sinun tulisi pitää mielessä? Et koskaan lopeta kaipaamasta ketään, jota rakastit. Olivatpa he perheenjäseniä, ystäviä tai kumppaneita, et koskaan unohda heitä. Muistosi heistä on edelleen olemassa. Tavoitteenasi on pikemminkin jättää kipu taakse.

Rakkaan ihmisen poissaolon aiheuttaman tyhjyyden takana on monesti kaipuu tai tarve saada takaisin se, mikä kerran sai sinut tuntemaan olosi onnelliseksi ja turvalliseksi. Siksi sinun on oletettava että se, mitä olet menettänyt, ei voi enää palata entiseen. Ei ole tervettä hukuttautua nostalgiaan. Sinun täytyy nähdä uutta toivoa pitämällä katseesi tässä ja nyt.

Läheisen ihmisen ikävöinti ei ole huono asia. Liiallinen kaipaus jotakin mennyttä kohtaan on kuitenkin haitallista. Siksi aseta uusi merkitys elämällesi ja etsi uusia motivaatioita ja tavoitteita. Tällä tavalla otat katseesi menneisyydestä ja pystyt omaksumaan nykyisyyden. Kokeile vaikka!