Kun perhe saa meidät stressaantumaan

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Joskus perheemme saa meidät stressaantumaan. On hetkiä, jolloin sukupuumme juuret kietoutuvat ympärillemme eivätkä ne päästä meistä irti, sotkien meidät mukaan niiden myrkyllisiin käytöksiin, vaatimuksiin, fobioihin ja tunnepitoisiin siteisiin, jotka ovat selkeästi narsismin hallitsemia. Meidän on hallittava tätä käytöstä ja dynamiikkaa suojellaksemme arvoamme ja kehittääksemme ihmissuhteitamme.

Jotkut sanovat, että syntyminen on kuin savupiipusta putoaminen. Emme koskaan tiedä millaiseen perheeseen joudumme, emme koskaan tiedä millainen ensimmäinen sosio-affektiivinen skenaariomme on – se, joka määrittää suuren osan psykologisesta rakenteestamme – emmekä tiedä millaisen riippuvuuden opimme vanhemmiltamme. Emme tiedä antaako tuo perhe meille onnellisuutta vai kasvatetaanko meidät välinpitämättömyydellä, vai tulemmeko kasvamaan ympäristössä jossa moittiminen, hyökkäykset ja halveksinta ovat yleisiä.

”Me tulemme itsestämme, ja kuljemme itseämme kohti. Vaikka meidän perheemme ja yhteiskuntamme yrittävät estää meitä, olkaamme omia itsejämme.”

-Alejandro Jodorowsky-

Jos hyvään perheeseen syntyminen on kuin lottovoitto, niin on myöskin perheestä selviytyminen tietyistä turhautumisista ja jännitteistä vahingoittumattomana. On tavallista että jotkin ongelmat ovat pysyviä, ja että kypsinä aikuisina törmäämme vanhempiemme arvoihin, olemme ristiriidassa tätiemme ja setiemme kanssa, ja kilpailemme jopa omien sisarustemme kanssa aina silloin tällöin.

Muiden kanssa eläminen ei ole helppoa. Mutta nämä antagonistiset prosessit voivat virrata luonnollisesti, kunhan meistä löytyy kunnioitusta. Tämä sallii meitä luottamaan perheeseemme, jonka pitäisi olla meitä varten, oli tilanne mikä tahansa. Mutta mitä jos asia ei ole näin? Mitä meidän pitäisi tehdä, jos perheessä ei ole kunnioitusta, ja meidän mielentilaamme heikennetään ja vahingoitetaan jatkuvasti? Kuinka meidän pitäisi toimia, jos olemme stressaantuneita ja tukahdutettuja perheemme toimesta?

Kun perheemme rasittaa ja tukahduttaa meitä

Kerromme aina itsellemme, ettemme tekisi enää samoja virheitä. Vakuutamme itsemme, ettemme ottaisi enää osaa perhetapaamisiin tai juhliin, jotka aina päättyvät huonosti. Yritämme olla lujia emotionaalista kiristystä vastaan, niitä vaatimuksia vastaan, jotka saavat itsetuntomme heikkenemään. Mutta tästä huolimatta me lankeamme näihin ansoihin kerta toisensa jälkeen. 

Kuinka sitten voimme lopettaa tämän? Kyseessä on kuitenkin perheemme, ja kuten kaikki perintö joka on verestä ja genetiikasta tehty, yritämme kunnioittaa perhettämme, vaikka stoalaisen omistautumisen hinta on paljon korkeampi. Käsittelemme tunteita joita emme voi hallita, ja joudumme kiristetyksi. Laskemme päämme ja puremme kieltämme välttääksemme pilaamasta elinikäistä suhdetta yhdessä sekunnissa. 

Kun perheemme saa meidät stressaantumaan, mieleemme juolahtaa moni asia. Ehkä on aika virallistaa lopullinen lähtö? Vai aiommeko jatkaa itsemme tukahduttamista tässä verisidoksessa lopun elämäämme? Meidän ei tarvitse langeta näihin äärimmäisyyksiin; se ei ole terveellistä eikä siedettävää. Tarkastelkaamme mitä ohjeita voimme soveltaa.

Kun perheemme saa meidät stressaantumaan, meidän ei tarvitse tehdä äärimmäisiä valintoja ja meidän on tarkkailtava kaikkea rauhallisesta paikasta.

Kuinka hallita stressaavia tilanteita perheessä?

Perheen sisäiset konfliktit uuvuttavat meidät johtuen tunteista ja ristiriitaisista asemista. Tämä tunteellinen eroosio voi olla niin syvä, että päädymme käsittelemään ja jopa liioittelemaan mitä tahansa sanoja tai eleitä tässä tukahduttavassa perheyhteydessä.

Meidän on ensiksi rauhoituttava ja löydettävä sisäinen rauha. Kun olemme nielleet niin monta asiaa elämässä, olemme keränneet sisällemme valtavan määrän turhautumista ja raivoa. Meidän on osattava kanavoida kaikkia näitä asioita. Sitten kun olemme tuulettaneet nämä emotionaalisesti jännittyneet tilat, meidän on aika ottaa seuraava askel.

Itsemme ja identiteettimme määritteleminen

Joskus hyvin määritelty ja vahva identiteetti erottuu perheestä, jolloin henkilön emotionaalinen hyvinvointi on jatkuvassa vaarassa. Meidän on katkaistava tämä napanuora ja kohdeltava itseämme itsenäisenä kokonaisuutena, jolla on omat ideologiat, arvot ja tarpeet.

Kun identiteettimme ja itsekäsityksemme on luja, meillä ei ole tilaa epäilykselle, ja me itse tiedämme mikä on oikein, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Lisäksi voimme nähdä myrkylliset käytökset ja narsistiset teot selvemmin ja meillä on myöskin vähemmän epävarmuutta rajojen luomisen suhteen. Tiedämme niiden olevan tarpeellisia yhteiselon kehittymisen kannalta.

Meidän ei tarvitse aina olla samaa mieltä perheemme kanssa, mikä ei ole paha asia

Perhestressillä on juuret harmonian puutteessa ja se ilmestyy kun perheessä on voimakenttä, jossa jotkut jäsenistä toimivat vastustajina eivätkä ole samaa tiimiä. Yksi todella yleinen kuvio näissä skenaarioissa on jatkuva hyväksynnän tarve. Me vältämme rajojen ulkopuolelle astumista siitä pelosta, että pahoittaisimme toisten mielen.

Autenttinen perhe on ainutlaatuinen mikrokosmos, jossa erilaiset elementit elävät täydellisessä harmoniassa toistensa kanssa. Se on kallisarvoinen kivi, jossa monimuotoiset mineraalit ovat karstattuja, jokainen omilla väreillään, tarunomaisin ominaisuuksineen ja ainutlaatuisine tunnusmerkkeineen. Tämän jalokiven kauneus on sen monimuotoisuudessa. Jokainen on erilainen ja poikkeuksellinen omalla tavallaan. Meidän on ymmärrettävä, että hyvä perhe kunnioittaa ja auttaa toisiaan, sen sijaan että he tukahduttaisivat toisiaan ja rakentaisivat esteitä toistensa tielle.