5 tapaa kunnioittaa vanhuksia elämässäsi

· 4.4.2018

Suvaitsemattomuutemme vanhuutta kohtaan on nykyajan vitsaus, joka asettui maailmaan vähitellen. Vanhemmat ihmiset muuttuivat rakastetusta viisauden lähteestä ikäryhmäksi, johon kaikki eivät osaa suhtautua oikein. Kun ihmiset yhteiskunnassamme saavuttavat tietyn iän, liian moni heistä kokee hylkäystä, torjuntaa ja halveksuntaa.

Nykyajan ihanne keskittyy nuoruuteen hyvinvoinnin lähteenä. Vaikka tämä on valheellista, monet pitävät sitä totuutena ja toimivat sen mukaisesti. Fyysinen voima on nyt jossain määrin kuin päähänpinttymä. Vanhemmat ihmiset ei sovi tähän yhtälöön, ja heidän haavoittuvaisuutensa on jotain, jonka kanssa ihmiset eivät halua olla tekemisissä.

”Elämän ensimmäiset neljäkymmentä vuotta antavat meille tekstin; seuraavat kolmekymmentä vuotta arvion siitä.”

-Arthur Schopenhauer-

Hauraimmat ihmiset maailmassa työnnetään usein syrjään. Tämä koskee mm. lapsia, vanhuksia ja sairaita. Nuoret aikuiset — terveet, voimakkaat ja täynnä potentiaalia — odottavat aina jonkun muun hoitavan heikompia ihmisiä. Oli kyseessä sitten heidän omat lapsensa, vanhempansa tai sukulaisensa, vaikuttaa siltä kuin terveillä ja nuorilla ei olisi aikaa haavoittuville ihmisryhmille.

Juuri tästä syystä haluamme omistaa tämän artikkelin vanhuksille, koska he ansaitsevat kunnioitusta. He ansaitsevat enemmänkin kuin nämä viisi kunnioituksen osa-aluetta, mutta aloitamme niistä.

Älä yritä muuttaa vanhusta

Yleisesti ottaen se, että yrittää muuttaa toista ihmistä, on osoitus kunnioituksen puutteesta. Mistä tiedät, että olet itse oikeassa ja hän on väärässä? Vain ne jotka uskovat olevansa itse parempia kuin muut, yrittävät muuttaa toisia ihmisiä. Sitä paitsi käsitteet ”parempi” tai ”huonompi” ovat äärimmäisen suhteellisia ja hyvin vaarallisia.

vanha nainen ja nuorempi nainen

Kaikki vanhukset ovat jo toimineet monissa rooleissa elämänsä aikana. He ovat muodostaneet omat kriteerinsä sille millaisia heidän tulisi olla, olivat nämä kriteerit sitten ”oikeita” tai eivät. He ovat kehittäneet omat tapansa, mieltymyksensä ja tottumuksensa.

Kenelläkään ei ole oikeutta yrittää vakuuttaa heitä siitä, että heidän tulisi ajatella tai toimia toisin. Itse asiassa yritit miten kovasti tahansa, et luultavasti saa heidän mieltään muuttumaan. Hyväksymällä heidät asiat sujuvat teidän molempien osalta paljon paremmin.

Älä riitele heidän kanssaan

Ehkäpä isäsi tai isoisäsi on vakuuttunut jostakin, joka on sinun mielestäsi absurdia. Esimerkiksi hänen uskonnolliset tai poliittiset näkemyksensä voivat olla hyvin erilaiset kuin omasi. Vanhemmat ihmiset haluavat joskus, hyvää tarkoittaen, yrittää vakuuttaa sinut siitä että he ovat oikeassa.

Älä unohda, että vanhemmalla ihmisellä on paljon painolastia, mutta se ei ole välttämättä negatiivinen asia. Se, että ihminen ajattelee tietyllä tavalla, ei johdu tuurista; se johtuu ihmisen läpikäymistä kokemuksista ja hänen hankkimastaan tiedosta. Ei ole kannattavaa osallistua turhiin riitoihin saadakseen heidät ymmärtämään oman näkökulmasi. Kuuntele heitä lämpimästi ja kunnioittaen. He ovat ansainneet sen.

Tue heitä heidän harrastuksissaan

Usein vanhemmat ihmiset ovat ujoja tai pelokkaita omien harrastustensa ja mielenkiinnonkohteidensa suhteen. Nykymaailmassa heidän sanomisiaan ei oteta vakavasti, ellei heillä ole jotakin valta-asemaa. Monilla heistä on kuitenkin tärkeitä viestejä kerrottavanaan.

vanha pariskunta

Heidän harrastuksenaan saattaa olla lukeminen, puutarhanhoito tai jopa urheilu. Oli se mitä tahansa, on kohteliasta osoittaa mielenkiintoa sitä kohtaan. Ja jos osaat itsekin tehdä kyseistä asiaa, liity heidän seuraansa. Elämän ehtoopuolella harrastukset voivat olla suuri apu.

Hyväksy heidän fyysiset ja kognitiiviset rajoituksensa kritisoimatta

Sanotaan, että meidän kaikkien tulisi tehdä seuraava testi: tuki korvasi vanulla, laita vaseliinia silmiisi ja sido kaksi tiiliskiveä jalkoihisi. Yritä sitten elää näin tunti. Tämä osoittaa sen, miltä tuntuu olla iäkkäämpi ihminen. Ehkäpä tämän avulla opimme olemaan pitkämielisempiä vanhusten rajoituksia kohtaan.

Jos kävelet vanhuksen kanssa, tee se hänen tahdissaan äläkä pyydä häneltä enempää kuin mitä hän pystyy antamaan. Jos hän ei kuule puhettasi, yritä puhua kovemmin ja selkeämmin sen sijaan että nuhtelisit häntä siitä ettei hän keskity. Kuuntele hänen valituksiaan terveydentilastaan olematta ylimielinen ja kohtele häntä siten kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan samassa iässä.

Anna hänen pakkomielteidensä olla

Jotkut vanhemmat ihmiset voivat olla melko oikukkaita ja itsepäisiä. He voivat olla jopa ilkikurisia tai hankalia. Jotkut itse asiassa alkavat käyttäytyä kuin lapset, ja tämän toisen lapsuuden aikana joillekin kehittyy hankalat käytöstavat.

Muista: siihen on syynsä, miksi vanhempi ihminen käyttäytyy siten kuin käyttäytyy. Hän käy läpi hyvin suuria muutoksia ja hänen on kohdattava ajatus elämän loppumisesta. Hänen itsepäisyytensä ja oikkunsa ovat sen peittämistä, että hän tuntee itsensä haavoittuvaiseksi ja pelokkaaksi. Älä siis anna hänen käytöstavoilleen sen suurempaa merkitystä kuin mitä ne ansaitsevat.

mummo kurkistaa nurkan takaa

Vanhemmat ja isovanhemmat ovat viisauden lähde, vaikka heillä olisikin joitakin oikkuja. Heidän kuunteleminen ja ajan viettäminen heidän kanssaan voi ravita sydäntäsi yllättävällä tavalla. Heidän haavoittuvaisuutensa syleily tekee sinusta paremman ihmisen ja antaa elämällesi suuremman tarkoituksen.