Kun irtaantuminen lapsista satuttaa

Ei ole helppoa päästää irti meille rakkaimmista ihmisistä, varsinkin kun kyse on omista lapsistamme. Olemme vanhempina tietoisia siitä, että heidän on jossain vaiheessa lennettävä pois pesästä. Vaikka luulisimmekin olevamme valmistautuneita kohtaamaan tämän tilanteen, irtaantuminen lapsista muuttaa kaiken ja voi saada maailmamme luhistumaan.

On normaalia, että tunnemme surua ja murhetta lastemme muuttaessa pois kotoa. Olemmehan olleet heistä vastuussa siitä lähtien kun he syntyivät. Me olemme opettaneet heille elämästä miltei kaiken, minkä vain olemme kyenneet. Olemme myös olleet heidän apunaan ja tukenaan kun he ovat sitä tarvinneet. Kaikki tämä kuitenkin tulee nyt muuttumaan. He itsenäistyvät ja alkavat rakentaa omaa elämäänsä.

Monet vanhemmat kieltäytyvät hyväksymästä tätä todellisuutta. Siitä on seurauksena vakavia ristiriitoja heidän ja heidän lastensa välillä. Vaikka irtaantuminen lapsista olisikin vaikeaa, vanhempien on hyvä ymmärtää heidän itsenäistymisensä olevan osa elämää, ja heille hyväksi. Kun tämä ymmärrys puuttuu, puhumme tyhjän pesän syndroomasta.

Kun irtaantuminen lapsista satuttaa

Tyhjän pesän syndrooma on täynnä surun ja yksinäisyyden tunteita. Vanhemmilla on vaikeuksia lastensa kotoa muuton käsittelemisessä, ja ahdistus nousee pintaan. Vaikka he olisivatkin ajatelleet olevansa valmiita kohtaamaan tämän hetken, he eivät todellisuudessa olleetkaan. Monet kieltäytyvät hyväksymästä tätä todellisuutta sisäisessä maailmassaan.

Nykypäivänä tämä on kasvava haaste. Nuoret asuvat kotona kauemmin, ja jotkut heistä eivät koskaan muuta pois. Taloudellinen tilanne tai vanhempien luona asumisen mukavuus merkitsevät, ettei vanhempien tarvitse valmistautua tulevaan irtaantumiseen. Sen sijaan he uskottelevat itselleen, että lapset voivat asua heidän kanssaan ikuisesti.

Mikäli vanhemmilla on useampia lapsia, irtaantuminen lapsista ei ehkä näyttäydy yhtä haasteellisena. Yksi saattaa lähteä, mutta toinen vielä jää. Mikäli lapsia on kuitenkin vain yksi, hänen lähtemisensä on kivuliaampaa. Emme halua menettää ainoata lastamme. Jopa pitkän lomamatkan aiheuttama ero saattaa nostaa vanhemmissa pintaan jonkinasteisen pelon.

“Irtaantuminen on helppoa, kun kyseessä on terve suhde vanhempien ja lasten välillä.”

Vanhempien ja lasten välisen tunnesiteen vahvuudella on myös merkitystä. Kun kyseessä on esimerkiksi yksinhuoltajaäiti, jonka on täytynyt kasvattaa lapset yksin, riippuvuusside on todennäköisesti paljon vahvempi kuin muunlaisessa tilanteessa. Tällaisessa tapauksessa äiti on turvautunut lapseensa suuressa määrin, eikä pysty näkemään elämää ilman tätä.

Itsenäistyminen ei ole menetys

Vanhempien on haastavaa päästä tämän tilanteen yli silloin, kun se nähdään näin dramaattisena. Heidän mielessään lasten kotoa lähteminen tarkoittaa heidän menettämistään, mutta he eivät voisi olla enempää väärässä. Heidän lapsensa ovat yksinkertaisesti rakentamassa omaa elämäänsä, aivan kuten heidän vanhempansakin ovat tehneet. He perustavat oman perheen, mutta eivät silti ole kadonneet minnekään.

Ei ole tietenkään sama asia, muuttaako lapsi ulkomaille vai perustaako hän kodin vanhempien lähelle. Olosuhteista huolimatta monet vanhemmat tuntevat menettäneensä lapsensa heidän muutettuaan pois kotoa. Siksi heille on ensiarvoisen tärkeää oppia muuttamaan ajatusmalli, jonka mukaan irtaantuminen tarkoittaa samaa kuin menetys.

Pariskuntana tästä tilanteesta ylitse pääseminen on paljon helpompaa. Silloin voidaan tilanteesta ottaa hyöty irti matkustelemalla, parisuhteen vahvistamiseen keskittymällä ja sellaisista elämänkokemuksista nauttimalla, joita aiemmin ei ollut mahdollista toteuttaa. Monet vanhemmat unohtavat pitää huolta keskinäisestä suhteestaan keskittyessään lapsiinsa liikaa. Nyt tähän voi tulla muutos.

Sellaisen yksinhuoltajan haasteena, joka on turvautunut lapsiinsa liikaa, on olla katkaisematta lastensa siipiä tai olla kasaamatta syyllisyyttä heidän niskaansa kotoa lähtemisen takia. On aika lähteä ulos ystävien kanssa, etsiä juttuseuraa, nauttia elämästä ja tutustua uusiin ihmisiin. Ei ole reilua rakentaa muuria itsensä ja henkilön välille, jota rakastaa eniten.

“Tilanteen hyväksyminen on olennaisen tärkeää terveen itsenäisyyden mahdollistamiseksi”.

Olosuhteet vaihtelevat suuresti, mutta meidän ei tulisi koskaan yrittää pitää lapsiamme kotona. Mikäli he haluavat itsenäistyä, meidän tehtävämme ei ole lastata esteitä heidän tielleen tai kasata syyllisyyttä heidän niskaansa. Se ei ole reilua meitä itseämme eikä lapsiamme kohtaan. Päinvastoin, se voi johtaa tuon kallisarvoisen ihmissuhteen heikkenemiseen.

Irtaantuminen lapsista voi olla vaikeaa, mutta se on elämän laki. Ennemmin tai myöhemmin meistä jokainen suuntaa uusia kokemuksia, kasvua ja, joissakin tapauksissa, oman perheemme perustamista kohti. Irtaantuminen ei ole synonyymi menetykselle tai hylkäämiselle. Se ei tarkoita edes yksinäisyyttä. Irtaantuminen merkitsee eteenpäin menemistä, muutosta ja kypsymistä.