Kumppanini ei "auta" minua kotona: me teemme yhteistyötä

“Kumppanini auttaa minua kotitöissä.” Me kaikki kuulemme tai sanomme tämän lauseen, mutta tämä on kulunut ilmaisu, josta löytyy viitteitä sukupuolten välisestä luokittelusta, ja jota olisi aika miettiä uusiksi. Kenenkään ei pitäisi auttaa ketään kotitöissä, vaan sen pitäisi olla yhteinen vastuu, tiimityö.

Meidän yhteiskunnassamme on edelleen olemassa patriarkaalisen mallin juuret, huolimatta kaikista edistysaskelista joita olemme ottaneet, niin muutoksina mielenlaadussa, kuin kunakin pienenä sukupuolten välistä tasapuolisuutta edistävässä pienessä riemuvoitossa. Me löydämme edelleen voimissaan ajatuksen siitä, miten mies tuo leivän pöytään ja nainen hoitaa kodin ja lapset.

Nykyään ajatus siitä, että kotityöt ja lasten kasvatus olisivat kokonaan naisen velvollisuus on kovin vanhanaikainen, se on jälki menneisyydestä, joka ei ole enää relevantti tai ainakaan sen ei pitäisi olla.

Meidän tulee pitää mielessä, että jokainen kumppani on maailma, jokaisessa kodissa on oma dynamiikkansa ja sen omat jäsenet, jotka jakavat työt ja vastuut perustuen omaan käytettävyyteensä. Tekijät, kuten työ, epäilemättä määrittävät että asiat tulee sopia tasavertaisella, sovitulla ja kunnioittavalla tavalla.

Kutsumme sinut pohtimaan tätä kanssamme syvemmin.

Ajat ovat muuttuneet (ainakin vähän)

Ajat ovat muuttuneet; me olemme erilaisia nyt. Me olemme rohkeampia ja meillä on paljon enemmän haasteita kuin meidän isoisillämme ja isoäideillämme oli. Näin me ainakin kerromme itsellemme ja sen puolesta me taistelemme. Vieläkin on kuitenkin olemassa valtavan suuria siltoja, jotka pitäisi ylittää. Tekijät, kuten palkkaerot tai tasavertaiset mahdollisuudet, ovat asioita joilla on edelleen sukupuolen asettama polttomerkki. Monimutkaisia taisteluita, joiden eteen naisten tulee edelleen tehdä töitä.

Kaikesta huolimatta, ottaen huomioon vastuun kotitaloudesta, kotityöt ja lastenhoidon, on tasa-arvon suhteen saavutettu huomattavia edistysaskelia. On ilmiselvää, että jokaisella henkilöllä on heidän omat henkilökohtaiset kokemuksensa, ja joka maassa, jokaisessa kaupungissa ja jokaisessa kotitaloudessa ovat omat erityiset realiteettinsa, jotka määrittelevät meidän näkemyksiämme tässä aiheessa.

Reuters -lehti julkaisi mielenkiintoisen tutkimuksen muutama vuosi sitten, jolla oli hyvin provosoiva otsikko: Aviomies aiheuttaa seitsemän lisätuntia kotitöitä viikossa. Tällä toteamuksella he tekivät selväksi, että epätasa-arvoisuus kotitaloustöiden hoitamisessa on edelleen ilmiselvä todellisuus. Tämä on kuitenkin hyvin kaukana vuonna 1976 saaduista tiedoista, joiden mukaan ero oli huikeat 26 tuntia viikossa.

Muutama vuosikymmen sitten naiset ottivat täysin kotivaimon roolin, mutta nykyään he ovat ylittäneet rajan yksityiseltä sektorilta julkiselle puolelle, jota aiemmin hallitsi yksinoikeudella heidän aviomiehensä. Kaikesta huolimatta saman tilan jakaminen ei aina tarkoita tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja samanlaisia oikeuksia.

Ajoittain naiset ottavat vastuun molemmista alueista. Sen lisäksi että heillä on työelämä, heillä on myös täysi vastuu kodeistaan ja lasten kasvattamisesta.

Jos todella on totta, että kotitalouteen liittyvien tehtävien suhteen miesten rooli on monissa tapauksissa täytetty ja yhtäläinen, ei samaa tapahdu ihmisen tarpeiden täyttämisessä. Nykyisin vanhuksista tai vammaisista lapsista huolehtiminen lankeaa lähes täysin naisten harteille.

Kotityöt ja meidän päivittäiset sopimuksemme

Kotityöt eivät ole kenenkään perintö tai oikeus: itse asiassa ne ovat täydellisen vaihdettavissa. Silittäminen ei ole vain äitien työtä, samoin kuin ei ole jääkaapin korjaaminen varattu vain isälle. Kotitalouden ylläpitäminen, oli kyseessä sitten taloudellinen puoli tai kotitaloustöiden tekeminen, kuten toisista huolehtiminen tai kodin ylläpito, kuuluu kaikille jotka asuvat tuon saman katon alla, riippumatta siitä mitä sukupuolta he edustavat.

Mielenkiintoinen puoli tässä on se, miten me edelleen kuulemme ihmisten toistavan sanoja kuten “aviomieheni auttaa minua kotitöissä” tai “autan tyttöystävääni tiskaamaan astiat.” Jokainen tehtävä on määritelty sukupuolen mukaan vaaleanpunaiseen ja siniseen.

Päivittäiset sopimukset ja tasavertainen asioiden jakaminen on se, mikä tuo harmonian perheen rutiineihin. Sopimuksia ei pitäisi tehdä vain tasavertaisesti tai pohjautuen yleisiin sääntöihin, vaan ne pitäisi tehdä logiikalla ja terveellä järjellä.

Jos kumppanini on töissä koko päivän ja minä olen työtön tai olen vapaasta tahdostani päättänyt olla kotona hoitamassa lapsia, en voi vaatia että kumppanini tekee minulle ruoan ja huolehtii pyykeistä. Samalla tavoin lastenhoito ei ole vain yhden ihmisen työ. Äidillä ei ole velvollisuutta olla “superäiti”. Lapsi on molempien vastuulla, jotka hänet ovat päättäneet hankkia ja mikä vielä tärkeämpää, meidän tulee näyttää heille esimerkkiä ja osoittaa heille esimerkiksi, että keittiö ei ole kenenkään nimenomainen kotikenttä.

Sängyn petaaminen, koirasta huolehtiminen ja kodin ylläpitäminen ei ole äidin tai isän auttamista; se on kaikkien vastuu.