Kipu, jolla ei ole nimeä

Eräät kivut jättävät sinuun jälkensä ja saavat sinut sanattomaksi. Joillekin menetyksille ei todella löydy sanoja. On tuskallista olla orpo tai leski, mutta kun lapsesi kuolee, huomaat, että mikään mitä sanot ei voi heijastaa sitä, miltä sinusta tuntuu. Tämä on kipua, jolla ei ole nimeä.

On olemassa kipua, joka sattuu sinuun sisältä, koska olet menettänyt osan itseäsi, osan jolle olet rakentanut elämäsi. Ja siksi elämäsi on menettänyt osan tarkoituksestaan, sillä kaikki mitä tunnet on syyllisyyttä, koska sinun olisi pitänyt lähteä ensin, sinun olisi pitänyt huolehtia siitä, että he eivät lähde ennen sinua.

Vaikka tuska jota tunnet on normaalia, itsesi syyllistäminen ei ole muuta kuin itseinhon tuotos jota tunnet koska jatkat elämääsi vaikka lasten olisi tarkoitus elää vanhempiaan pidempään.

“Älä sääli kuolleita, Harry. Sääli eläviä, ja ennen kaikkea niitä, jotka elävät ilman rakkautta.”

– J. K. Rowling –

Se ei ole sinun vikasi

Omatuntosi sisäinen ääni on erityisen kova näinä kivuliaina aikoina. Se pieni ääni, joka yleensä auttaa sinua erottamaan oikean väärästä, voi piinata sinua kun muistat menneisyyden, joka olisi voinut mennä tietyllä lailla, mutta ei mennytkään. Se saa sinut syyttämään itseäsi menneestä, joka ei ollut hallinnassasi.

Se täyttää sinut esimerkiksi seuraavanlaisilla itsesyytöksen ajatuksilla: “Mitä jos olisin herännyt aiemmin?”, “Mitä jos hän oli sairas enkä huomannut sitä?”, “Jos olisin toiminut toisin…” Totuus kuitenkin on, että varsin todennäköisesti et olisi voinut tehdä mitään muuttaaksesi tapahtumia. Kuolemia tapahtuu. Emme yleensä tiedä etukäteen milloin, ja on järjetöntä yrittää ymmärtää sitä.

Toisinaan syyllisyyden ja vastuullisuuden erottaminen on hyvin vaikeaa. Jos ympärilläsi oleva kipu kuluttaa sinut loppuun, estät itseäsi pääsemästä sen yli ja jatkamasta eteenpäin. Syyllisyys ei reagoi logiikkaan, se vain valloittaa sinut kokonaan. Koska et ymmärrä mitä tapahtui etkä kykene hyväksymään sitä tuntematta siitä syyllisyyttä.

Ja vaikka kivun ymmärtäminen on ensimmäinen askel hyväksymistä kohti, sinun ei aina tarvitse ymmärtää menetyksen takana olevia kysymyksiä “miksi”, koska useimmiten ei ole mitään syytä; niin vain tapahtuu.

“Oletko sitä mieltä, että ne kuolleet joita rakastimme, koskaan todella jättävät meitä? Oletko sitä mieltä, ettemme muista heitä selkeämmin suurten vaikeuksien aikoina?”

– J. K. Rowling –

Käsittele syyllisyyttä surun aikoina

Syyllisyys on yksi niistä tunteista, jotka aiheuttavat suurimpia vaikeuksia suruprosessin aikana. Mutta on olemassa vaiheita, joita voit seurata voittaksesi sen:

• Puhu kivusta. Puhu sellaisten ystävien ja perheenjäsenten kanssa, joihin luotat. Älä anna menetyksestä tulla kiellettyä aihetta. Tapahtuneen hyväksyminen on tärkeää ja eri näkökulmien kuunteleminen auttaa sinua pääsemään yli syyllisyyden tunteesta.
• Hyväksy tunteesi. On normaalia, että murhe tuo mukanaan lukemattomia muita tunteita surullisuudesta uupumukseen. Hyväksy ne kaikki ja koe ne, mutta älä anna niiden kuluttaa sinua loppuun.

• Älä heitä elämääsi syrjään. Suruprosessin aikana saatat tuntea olosi niin huonoksi, että laiminlyöt rutiinisi edes tajuamatta sitä. Tämä antaa sinulle enemmän aikaa jatkaa menetyksen takana olevien syiden etsimistä. Älä lopeta pitämästä huolta itsestäsi ja rakkaistasi, jotka myös tarvitsevat sinua.
• Muista edesmenneen rakkaasi elämä. Lastasi ei ole määritelty vain sen hetken mukaan milloin menetit hänet. Muista kaikki se rakkaus, joka hänellä oli sinua kohtaan ja ne onnelliset hetket jotka jaoitte yhdessä. Se on paras kunnianosoitus, jonka voit lapsellesi antaa.
• Pyydä ammattiapua, jos tarvitset sitä. Vaikka ajattelisit, että monet muut ihmiset ovat käyneet läpi saman asian, kukaan ei ole samanlainen, ja avun pyytäminen voi auttaa sinua pääsemään yli niistä tunteista, jotka hallitsevat sinua.