Kiltteyden monet hyödyt

09 maaliskuu, 2018

Kiltteydellä on kyky muuttaa ympäristöä, ja tämä muutos on hyödyllistä sekä kiltteyden toteuttajalle että kaikille muillekin. Kiltteys on rakkauden ja kunnioituksen osoitus, joka auttaa luomaan paremman elämän, elämän täynnä toivoa ja onnellisuutta.

Kiltteys tekee olomme paremmaksi ja parantaa myös ympärillämme olevien ihmisten oloa. Sen omaksuminen on paljon enemmän kuin vain sitä, että on mukava ja osoittaa empatiaa.

Kiltteyttä vaalimalla istutamme myös lempeyden ja myötätunnon siemeniä, tunteita, jotka saavat meidät ottamaan muut huomioon ja tekemään jotain heidän hyväkseen.

“Aidoin rakkaudenmuoto on se, kuinka käyttäydyt toista ihmistä kohtaan, ei se mitä tunnet häntä kohtaan.”

-Steve Halla-

Kiltteyden hyödyt: parantaa mielialaa

Kiltteys nostaa mielialaa ja parantaa hyvinvointia. Pelkkä kiltti teko voi muuttaa näkökulmaamme missä tahansa olosuhteissa, tuoda valoa pimeyteen ja muuttaa epätoivon toivoksi. Useat tutkimukset tukevat tätä.

Esimerkiksi Oxfordin yliopiston vuonna 2016 tekemässä tutkimuksessa tultiin siihen johtopäätökseen, että kiltteys muita kohtaan aiheuttaa pienen mutta merkityksellisen parannuksen subjektiivisessa hyvinvoinnissamme.

naisilla kukat suussaan

Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, ja toisten auttaminen tekee meistä onnellisia. Tämä tutkimus vihjaa, että ihmiset todella saavat tyydytystä toisten auttamisesta

Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että me aidosti välitämme muiden ihmisten hyvinvoinnista. Toinen hypoteesi, joka saattaisi selittää kiltteyden ja hyvän olon välisen yhteyden, on se, että satunnaiset kiltit teot ovat hyvä keino saada uusia ystäviä.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että kun kiltteys tekee meistä onnellisempia, tämä lisääntynyt onnellisuus tekee meistä myös kiltimpiä. Tohoku Gakuin yliopiston tekemässä tutkimuksessa selvisi, että onnelliset ihmiset vahvistavat, ylläpitävät ja toistavat tätä kilttinä olemisen tilaa.

“Jos haluat tehdä muut onnellisiksi, harjoita myötätuntoa. Jos haluat tehdä itsesi onnelliseksi, harjoita myötätuntoa.”

-Dalai Lama-

Kiltteyden hyödyt: parantaa terveyttä

Kiltteys ei ainoastaan tee oloa hyväksi, vaan sillä on myös positiivinen vaikutus terveyteen — sekä fyysiseen että psyykkiseen. Kiltteys täyttää meidät elämällä. Miksi? Aivomme erittävät silloin aineita, jotka tukevat mielen ja kehon terveyttä.

Kiltteys auttaa meitä pysymään terveenä ja voi alentaa vakavuudeltaan eriasteisten, sekä fyysisten että psyykkisten, sairauksien ja muiden terveysongelmien vaikutuksia. Kiltteyden toteuttaminen esimerkiksi vapauttaa endorfiineja, elimistömme luontaista kivunlievittäjää.

Itse asiassa stressiperäiset terveysongelmat lievittyvät “kilttien tekojen” tekemisen jälkeen. Niiden tekeminen auttaa kumoamaan masennuksen tunteita, antaa yhteyden ihmisiin, rauhoittaa vihaa ja alentaa yksinäisyyden todennäköisyyttä. Yksinäisyys voi aiheuttaa stressiä ja ylensyöntiä, monien muiden asioiden lisäksi.

onnellinen nainen tietää kiltteyden hyödyt

Lisäksi kiltit teot vahvistavat immuunijärjestelmää. Yhden tutkimuksen mukaan diabeteksen, syövän ja sydänsairauksien riski alenee ja sairauksia torjuvien vasta-aineiden määrä nousee.

Syy tähän on se, että kiltteys näyttää suojelevan sydäntä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kiltteys alentaa verenpainetta, sillä se aiheuttaa “psyykkistä lämpöä”. Tämä vapauttaa sitten oksitosiinina tunnettua hormonia.

Oksitosiini laukaisee typpioksidi-nimisen kemikaalin erityksen, mikä laajentaa verisuonia. Tämä puolestaan alentaa verenpainetta, ja tästä syystä oksitosiinia pidetään sydäntä suojaavana hormonina.

“Kiltteys ja hellyys eivät olet merkkejä heikkoudesta ja epätoivosta, vaan pikemminkin vahvuuden ja lujuuden ilmentymiä.”

-Khalil Gibran-

Kiltteyden hyödyt: vaalii uskollisuutta ja parantaa ihmissuhteita

Kiltteys on hyvin tehokas ihmissuhteiden rakentamisessa, sekä töissä että henkilökohtaisessa elämässämme. Aito kiltteys voittaa vihamielisyyden, vaalii kunnioitusta ja edistää yhteisymmärrystä.

Kiltteys lyhentää psyykkistä etäisyyttä kahden ihmisen välillä, ja tämä saa meidät tuntemaan suurempaa “yhteyttä”. Genetiikkamme nimittäin rakensi meidät tällaisiksi. Esi-isiemme oli osattava tehdä yhteistyötä toistensa kanssa.

kädestä kiinni

Mitä suurempi tunneyhteys ryhmän sisällä on, sitä suuremmat ovat selviytymismahdollisuudet. Toisin sanoen “hyvyyden geeni” on DNA:ssamme.

Tästä johtuu yhä nykyäänkin se, että kun olemme ystävällisiä toisillemme, rakennamme uusia tai vahvistamme jo olevassa olevia ihmissuhteita.

Lisäksi kiltteys saa aikaan tahdon ratkaista konflikteja ja päästä yhteisymmärrykseen.

Kiltteyden hyödyt: parantaa elämää merkittävästi

Kun olemme kilttejä, erityisesti jos otamme sen tavaksi nuoresta pitäen, kaikki paranee! Aina tyytyväisyydestä elämään, itsetäyttymykseen ja fyysiseen terveyteen.

Kiltteys on tarttuvaa, joten ystävällisyys auttaa myös parantamaan muiden ihmisten elämää. Tällä tavalla autamme muita ihmisiä parantamaan omaa elämäämme. Jopa vaikeina aikoina, ole kiltti muille, mutta ennen kaikkea ole kiltti itsellesi.

Se on yksinkertaista, mutta sillä on suuri merkitys. Kohtele muita hyvin, niin he kohtelevat sinua hyvin. Kohtele sitten itseäsi hyvin, niin voit odottaa samaa toisilta.

“Kohtele hyvin hyviä ihmisiä, ja niitäkin, jotka eivät ole hyviä. Näin saavutat hyvyyden. Ole rehellinen rehellisille ihmisille, ja niillekin, jotka eivät ole rehellisiä. Näin saavutat rehellisyyden.”

-Lao Tse-