Kaikki on vaikeaa ennen kuin asiat helpottuvat

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Raquel Lemos Rodríguez

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Olemme kaikki kokeneet ne hetket elämässämme, jolloin olemme halunneet kokeilla jotain uutta. Mutta sitten me usein uskottelemme itsellemme että “tämä on todella vaikeaa!”, ja niin me päätämme lopettaa heti alkuunsa. Palaamme takaisin vanhoihin rutiineihimme. Sen sijaan että jatkaisimme yrittämistä, päätämme heittää pyyhkeen kehään yllättävän helposti. Unohdamme, että ennen kuin asiat helpottuvat, kaikki on todella vaikeaa.

Uusien asioiden ja uusien tapojen kokeileminen on todella suurenmoista. Uusien asioiden oppiminen on hyväksi meille. Mutta vaikka olisimmekin tästä tietoisia, meidän on hankala rikkoa vanhat rutiinimme ja tehdä muutoksia. Ei ole helppoa jättää mukavuusaluettamme. Olemmehan kuitenkin rakentaneet omaa mukavuusaluettamme jo vuosikaudet!

Mutta jos katsomme menneisyyteemme, huomaamme ettei mikään ole ollut helppoa aluksi. Kaikki, aivan kaikki, vaatii ponnistuksia. Kaiken alussa on aina ollut jonkinasteisia vaikeuksia ennen kuin asiat ovat helpottuneet.

Oppimisprosessi

Jos me katsomme elämämme ensimmäisiä vuosia, huomaamme, että tuolloin opimme kävelemään, puhumaan, suorittamaan yhteen- ja vähennyslaskuja, kirjoittamaan… voitko kuvitella, jos olisimme heittäneet pyyhkeen kehään tuolloin? Meidän oli todella hankalaa tehdä kaikkia noita asioita. Kaaduimme, teimme virheitä, meidän oli vaikeaa sisäistää uutta tietoa. Näistä kaikista huolimatta nuo asiat vaikuttavat nyt olevan todella helppoja.

“Vaikea. Tämä on se sana johon me joskus takerrumme, jotta meidän ei tarvitsisi yrittää nähdä mikä on mahdollista.”

-Tuntematon-

Useimmat haasteet vaikuttavat aluksi vaikeilta, sillä meidän on käytävä oppimisprosessin läpi. Tämä prosessi vaatii tahdonvoimaa, motivaatiota, haluja ja tavoitteita. Ajattele vaikka sitä, kun sait ajokortin. Eikö ollutkin aluksi vaikeaa tehdä niin monta asiaa kerralla? Siitä huolimatta voit nyt ajaa melkein jopa sitä ajattelematta. Ajamisesta on käytännössä tullut automaattista.

Kun me opimme kävelemään, kaaduimme monta kertaa, mutta jatkoimme silti yrittämistä. Mutta kun aikuisina epäonnistumme jonkin projektin kanssa, me luovutamme melkein heti. Miksi asia on näin? Kun kasvamme, näyttää siltä että alamme vastustaa oppimisprosessia. Etsimme aina helpointa tietä. Ihmiset ovat kiinnostuneempia niistä asioista jotka eivät vaadi paljon työtä tai mitään radikaalia elämänmuutosta. Näin on jopa silloin, kun tiedämme muutoksen olevan hyödyllinen.

On helppoa unohtaa, että tavallisesti asiat ovat vaikeita ennen kuin ne muuttuvat helpoksi. Loppujen lopuksihan uusi asia ei ole meille tuttu, ja meiltä puuttuu tietoa ja kokemusta kyseisestä asiasta. Siitä huolimatta, negatiivisuus muuttuu vanhaksi. Me väsymme kertoessamme koko ajan itsellemme, että “en voi tehdä tätä… se on aivan liikaa… se on liian vaikeaa… en onnistu siinä…”.

Jos me opimme puhumaan, kirjoittamaan ja ajamaan, miksi emme oppisi tätä? Mikä ero siinä muka on?

Kaikki on vaikeaa, jos sanomme itsellemme “en voi”

Ero on niissä tekosyissä joita teemme välttääksemme muuttamasta elämäämme ja poistamaan autopilotti käytöstä elämässämme. Kun elämme autopilotilla, elämme läpi jokaisen päivän ilman nautintoa, ilman mitään uutta. Tunnemme olomme turvalliseksi, sillä teemme samaa mitä me aina teemme, eikä meiltä vaadita lisäponnisteluja.

Joskus kuitenkin olemme velvollisia antautumaan oppimisprosessille. Oli se sitten ajokortin hommaaminen tai töiden tekeminen, onnistumme pysymään lujana ja saavuttamaan tavoitteemme huolimatta siitä kuinka vaikeaa se on. Miksi? Koska ohitamme kaikkein hankalimman vaiheen ja alamme tuntemaan olomme mukavaksi ja itsevarmaksi haasteemme suhteen.

Jos hylkäämme oppimisprosessin, vaikeista asioista ei koskaan tule helppoja.

Kaikki on todella vaikeaa, jos kerromme itsellemme “en pysty.” Näin me sabotoimme itseämme. Tämä on tekosyy välttää saavuttamasta jotakin, joka tekisi meille suunnattoman paljon hyvää. Tätä tapahtuu useimmiten silloin, kun yritämme lopettaa jonkin pahan tavan, kuten tupakoimisen. Tätä tapahtuu myös sillon kun yritämme oppia jonkin uuden tavan joka muuttaisi rutiinimme, kuten meditoimisen.

Uskottelemme itsellemme ettemme voi, vaikka se ei ole totta. Meidän olisi ennemminkin sanottava: “ongelma ei ole siinä etten voi, vaan siinä etten halua.” Tunnemme olomme mukavaksi mukavuusalueellamme. Meillä ei ole paljon murehdittavaa, eikä meidän tarvitse nähdä paljon minkään eteen vaivaa. Meditoinnin aloittaminen, joka päivä kuntosalilla käynti, tupakoinnin lopettaminen, kirjoituskurssille ilmoittautuminen… Kaikki nämä vaativat työtä ja jokapäiväisen aikataulumme muokkaamista.

Jos ajattelemme asiaa, niin monet saavuttamattomat haasteet liittyvät omaan henkilökohtaiseen kasvuumme ja terveyteemme. Aivan kuin me emme näkisi itseämme tarpeeksi tärkeänä. Asetamme itsemme toiselle sijalle ja saamme aikaan tekosyitä välttääksemme asioita jotka ovat meille hyväksi. Uusien tapojen muodostuminen vaatii ehdottomasti työtä. Se ei ole helppoa. Mutta sen mukana tulevat hyödyt ovat valtavat. Mikä tahansa tekemisen arvoinen vaatii työtä. Asiat ovat aina vaikeita ennen kuin ne muuttuvat helpoiksi.