Jokaisella alulla on myös loppu

Työ loppuu, rakkaus loppuu, olemassaolo tulee loppuun, koska kaikki ennemmin tai myöhemmin tulee päätökseensä. Kaikki elämässä on väliaikaista ja se, että odottaa asioiden olevan “ikuisia” aiheuttaa meille yleensä suuria turhautumisia, joista on vaikea päästä yli.

Meidän tulee tietää miten päättää ne näkökulmat elämästämme, jotka ovat tulleet tiensä päähän. Se, että pakottaa nämä tilanteet selviämään jatkoon kun ne ovat jo kuolemassa tai ovat jo kuolleet, on kuin itkisi läikkyneen maidon perään.

Mikään ei kestä ikuisesti, kaikella on loppunsa

Mitä tapahtuu elämän suurille alueille (unelmat, järki, rakkaus, yms.) heijastuu myös pienille alueille (materiaalinen rikkaus, kauneus, maine), joilla on myös loppu. Sekä isot että pienet asiat päättyvät, koska kaikki elämässä on “lainattua” ja sillä on loppunsa.

Jopa materialistiset esineet, kun ne ovat täyttäneet tehtävänsä, saavat monesti meidät lannistumaan tai jopa suuttumaan, mikä on täysi vastakohta sille mitä ne tuottivat silloin kun ne olivat uusia. Tämä johtuu ehkä siitä, että annamme niille ikuisesti kestävän luonteen. Kohtelemme niitä niin kuin ne olisivat osa meidän elämäämme tai jopa yksi osa omaa kehoamme.

Kun me menemme plastiikkakirurgille peittääksemme oikean ikämme tai jos me urheilemme monta tuntia, emme terveyden vuoksi vaan siksi että pysyisimme nuoren näköisinä, tipumme me fantasiaan mahdottomasta unelmasta, mahdottomista haluista ja tarpeettomista syistä.

Koska sen sijaan että parantaisimme omaa fyysistä ulkonäköämme (mikä on monesti mahdotonta) me vähennämme omaa arvoamme ja meidän ihmisyyttämme. Meistä tulee jotain sen kaltaista kuin tuote jota myydään, vaihdetaan ja markkinoidaan muiden tyydyttämiseksi.

Jos jostain voi tulla kestävämpää mutta ei ikuista, ovat ne aineelliset ja syvälliset realiteetit.

“Kukaan ei tiedä mitä hänellä on ennen kuin hän menettää sen”

Monesti me valitamme ja torjumme jonkin henkilön tai tilanteen, kunnes nämä ihmiset eivät enää ole meidän lähellämme tai ovat jopa kuolleet, tai nuo tilanteet jotka olivat alunperinkin jo negatiivisia ovat muuttuneet jopa huonommiksi. Vertailu on sitä, mikä antaa meille todellisen oivalluksen siitä mikä saa meidät kärsimään ja laittaa meidän kärsimyksemme tason oikeaan mittakaavaan.

Esimerkiksi kun jatkuvasti valitat puolisostasi ja sitten päädytkin jälleen sinkuksi, alat arvostaa jopa kaikkia pieniä asioita tuossa henkilössä. Tai kun muutat ulos vaatimattomasta talosta joka on täynnä lämpöä, asumaan isompaan taloon, jossa ei kuitenkaan ole samaa kotoisaa tunnelmaa. Samoin kun jos valitat tavallisesta flunssasta siihen asti kunnes sairastut johonkin paljon vakavampaan.

Kun kaikki alkaa, on sillä useimmiten uutuuden viehätyksen aura, joka on täynnä toiveikkaita lupauksia. Mutta ajan myötä me alamme nähdä enemmän virheitä kuin hyvää, niin asioissa, ihmisissä, kuin tilanteissakin. Kun nämä tilanteet sitten loppuvat tai katoavat, ilmestyy sen vastakohta: me keskitymme enemmän hyviin asioihin ja minimoimme virheet.

Asioiden hyväksyminen sellaisenaan sisältää suuren ansion

Jopa sillä, että me hyväksymme ja oletamme että kaikki millä on alku on myös loppu, tulemme me välttämään useamman kuin yhden ongelman. Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi sukeltaa epätoivoon ja tipahtaa kyynisyyteen. Se tarkoittaa vain, että meidän tulee tietää että tulee koittamaan aika, jolloin meidän pitää sanoa näkemiin. 

Menetys ja suru ovat pysyviä elämässämme. Koko meidän olemassaolomme ajan me joudumme sanomaan monia kertoja näkemiin ihmisille, tilanteille tai rakkaille tavaroille. Kaikki on väliaikaista, mikään ei kestä ikuisesti, ei edes meidän oma elämämme. Me kaikki tiedämme tämän, mutta silti me luomme saman fantasian ikuisuudesta uudelleen ja uudelleen.

Se että ei osaa irrottautua, ei osaa sanoa hyvästi tai ei osaa päättää jonkin lopettamisesta, saattaa olla melko ongelmallista. Aivan kuten on sen vastakohtakin: ei ikinä sitoudu mihinkään, koska pelkää sen menettämistä. Ehkä jos me opimme näkemään sen faktan että kaikki tulee päättymään paljon luonnollisemmin, tulemme me nauttimaan enemmän siitä mitä on meidän ympärillämme tässä ja nyt sen sijaan, että kaipaisimme kaikkea sitten kun se on jo mennyttä.