Jälkipsykiatria: uusi suunta psykiatrian alalla

Jälkipsykiatria on mielenkiintoinen käsite näinä aikoina, sillä psykiatria käy läpi pitkään jatkunutta kriisiä. Yksinomaan farmakologinen lähestymistapa henkisten ja tunne-elämän ongelmien hoitoon on osoittautunut erittäin rajalliseksi sekä laajuudeltaan että saavutuksiltaan.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 03 kesäkuuta, 2022

Jälkipsykiatria on uusi suunta psykiatrian alalla. Sen tavoitteena on lähestyä mielenterveyttä eri tavalla kuin perinteiset menetelmät. Postmodernilla yhteiskunnalla ja yksilöillä on nimittäin uudenlaiset tarpeet ja näkökulmat.

Jälkipsykiatrian lähestymistavan pioneerit olivat Patrick Bracken ja Philip Thomas. He ehdottivat termiä artikkelissaan nimeltä Postpsychiatry: a new direction for mental health, joka julkaistiin British Medical Journalissa vuonna 2001.

Jälkipsykiatrian tavoitteena on rakentaa vähemmän vertikaalinen suhde psykiatrien ja potilaiden välille. Perinteisesti tämä suhde on perustunut lähes yksinomaan auktoriteettiin. Jälkipsykiatria pyrkii myös antamaan käytännölle enemmän sosiaalista ulottuvuutta. Tämä tarkoittaa, että se ottaa huomioon potilasta ympäröivän kontekstin, ei vain sitä, mitä hän kokee yksilöllisesti.

Biologinen psykiatria

Psykofarmaseuttisten lääkkeiden keksimisen jälkeen biologinen psykiatria on saanut paljon jalansijaa. Nykyään se onkin käytännössä ainoa psykiatrinen paradigma lännessä, vaikka saatavilla on muitakin psykiatrisia lähestymistapoja. Itse asiassa tämä tiedonala on pohjimmiltaan rajoittunut diagnoosin ja lääkityksen harjoittamiseen.

Sekä diagnoosin että lääkityksen näkökohdat ovat olleet erittäin kyseenalaistettuja läpi biologisen psykiatrian historian. Mielisairaaloista on monissa paikoissa tullut hyväksikäytön ja ihmisoikeusloukkausten paikka suurelle määrälle potilaita.

Psykiatria on ehkä ainoa tieteenala, joka on saanut aikaan kokonaisen liikkeen sitä vastaan: antipsykiatria. Tämän liikkeen sisällä on huipputason tutkijoita ja jopa suuri joukko psykiatreja. Tämän jokseenkin negatiivisen kuvan täydentämiseksi psykiatrit osoittavat melko rajallisia tuloksia työssään. He onnistuvat ehkäisemään joitakin oireita potilaillaan, mutta heillä tulokset ovat huomattavasti vähemmän merkittäviä kuin olisi toivottavaa.

Perinteinen lähestymistapa “hulluuteen”

Jälkipsykiatria keskittyy useissa kysymyksissään perinteisen psykiatrian esittämään “hulluuden” käsitteeseen. Se kritisoi sitä tosiasiaa, että mieli ajatellaan täysin yksilöllisenä ilmiönä, ikään kuin sillä ei olisi mitään suhdetta sitä ympäröivään ympäristöön.

Tämä ajatus johtaa siihen, että potilaat nähdään “puutteellisina ihmisinä”. Niinpä perinteinen ajattelutapa on se, että paras ulostie on lääkitä ja eristää potilas. Tämä perustuu siihen ajatukseen, että useimmat ihmiset toimivat tiettyjen rajojen sisällä, joita pidetään “normaalina”, ja että jotkut ihmiset ovat “viallisia” ja että heidät pitäisi erottaa kaikista muista, jotka toimivat “normaalisti”.

Toisaalta jälkipsykiatrian edistäjät kyseenalaistavat sen, mitä kutsutaan “hulluuden tekniseksi selitykseksi”. Psykiatria on lainannut tiettyjä käsitteitä neurologiasta ja lähestynyt niitä puolueellisesti. Itse asiassa se selittää minkä tahansa psyykkisen ilmiön tiettyjen välittäjäaineiden toiminnan seurauksena. Tämä supistaa ihmisen eri ulottuvuudet puhtaasti biologiseen kenttään. Se on vaarallinen tie, varsinkin kun meillä on vielä paljon opittavaa biologisesta toiminnastamme.

Psykiatrian uudet haasteet

Jälkipsykiatrian edustajat ajattelevat, että mielenterveyttä on mahdollista lähestyä eri tavalla. He uskovat, että potilassuhteen ei pitäisi olla pelkästään “diagnoosi ja farmakologinen hoito”, kuten se nykyään on. He katsovat, että on mahdollista ottaa käyttöön uusia tapoja käsitellä tätä linkkiä, kuten maailmanlaajuinen verkosto nimeltään Hearing Voices on tehnyt.

Lisäksi jälkipsykiatria ei ole samaa mieltä kaikkien perinteisen psykiatrian pakkomekanismien kanssa. Jälkipsykiatria uskoo, että apua hakevaa ei pidä pakottaa mihinkään, saati pitää erillään yhteiskunnasta hänen oman tilansa parantamiseksi. Kuten vankilat, jotka harvoin kuntouttavat rikoksentekijöitä, mielisairaalat kuntouttavat harvoin kärsiviä.

Tämä uusi lähestymistapa pyrkii myös ylittämään yksinkertaisen psykopatologian näkökulman. Sen tavoitteena on mennä potilaan etikettiä pidemmälle. Se haluaa tulkita ja ymmärtää jokaisen yksilön kärsimyksen ja etsiä tapoja, joilla tämä voi erota epämukavuudestaan, jotta se ei horjuttaisi häntä.

Jälkipsykiatria pyrkii myös voittamaan “psykiatrian ja antipsykiatrian” kaksinaisuuden ja luomaan integroivan lähestymistavan, joka käsittelee kriittisesti psykiatrisia käytäntöjä sekä hyödyntää tämän alan erilaisia edistysaskeleita ja menestyksiä. Sen perimmäisenä tavoitteena on demokratisoida mielenterveyskysymys ja tehdä siitä inhimillisempi.