Itsevarmojen ihmisten seitsemän piirrettä

Itsevarmojen ihmisten seitsemän piirrettä

Viimeisin päivitys: 15 tammikuuta, 2018

Ihmiset eivät synny itsevarmoina, vaan heistä tulee sellaisia. On tietenkin olemassa joitakin olosuhteita, jotka edesauttavat tiettyjen vahvuuksien tai kykyjen kehittymistä. Mutta loppupeleissä meidän kaikkien on tehtävä itse töitä muuttaaksemme omia käytös- ja toimintatapojamme ollaksemme asianmukaisempia ja rakentavampia.

Itsevarmuus voidaan määritellä kyvyksi suhtautua muihin vilpittömällä ja rakentavalla tavalla, muodostaen sillan, joka johtaa luottamukseen ihmisten välillä. Se voidaan määritellä myös sellaiseksi asenteeksi itseään ja muita kohtaan, joka johtaa tasapainoon oikeuksien ja velvollisuuksien välillä, ylläpitäen samalla keskinäistä kunnioitusta.

Itsevarmuutta on paljon helpompi teorisoida kuin toteuttaa. Itsevarmat ihmiset ovat sen ponnistelun ja niiden tekojen hedelmä, jotka yhdessä muodostavat tämän asenteen. Lopulta kaikki ponnistelumme muodostaa vain osan sitä pitkää polkua, joka johdattaa hyvään elämään. On hyödyllistä tunnistaa ne ominaisuudet, jotka tekevät ihmisistä itsevarmoja. Tässä artikkelissa puhumme niistä seitsemästä.

“Olennainen ero itsevarmuuden ja aggressiivisuuden välillä on se, kuinka sanamme ja käytöksemme vaikuttavat muiden ihmisten oikeuksiin.”

Sharon Anthony Bower

1. Itsevarmat ihmiset tietävät, mitä kunnioitus todella on

Sana “kunnioitus” määritellään kyvyksi antaa arvoa jollekin asialle tai ihmiselle ja käsitellä niitä hienotunteisesti. Itsevarmoille ihmisille kehittyy tämä kyky. He soveltavat sitä itseensä, mutta ennen kaikkea kaikkeen ympärillään olevaan, oli kyseessä sitten ihmiset, ajatukset, työ tai jopa eläimet.

Ensinnäkin kunnioitus ilmaistaan väkivallan kieltämisenä. Väkivalta ei ole vaihtoehto missään olosuhteissa. Jos tilanteeseen liittyy erimielisyyttä tai riitaa, itsevarmat ihmiset käsittelevät sen kunnioittaen itseään ja toisia. Tämä tarkoittaa usein ponnistelua sekä oman että muiden ihmisten arvokkuuden säilyttämiseksi.

Tämä kunnioittava asenne näkyy myös käsitteissä, ajatuksissa ja ideologioissa. Vaikka joku ei olisi samaa mieltä heidän uskomustensa ja vakaumustensa kanssa, itsevarmat ihmiset eivät katso muita alaspäin. Itsevarma ihminen ymmärtää, että kaikilla ihmisillä ja heidän pyrkimyksillään on arvonsa, jota ei voi jättää huomiotta.

itsevarma mies

2. He suhtautuvat vilpittömästi toisiin

Yksi itsevarmojen ihmisten piirteistä on se, että he priorisoivat hyviä suhteita toisiin. He ymmärtävät, etteivät he voi rakentaa suhteita valheilla ja tekopyhyydellä. Sen sijaan he näyttävät itsensä sellaisina kuin ovat, ja he haluavat muiden ymmärtävän mitä heiltä voi odottaa.

He pyrkivät välttämään käytöstä, joka loisi tyytymättömyyttä pitkällä aikavälillä, kuten ylimielisyyttä. Jos he ovat eri mieltä jostakin, he sanovat sen suoraan. He eivät uhraa omaa identiteettiään vain välttääkseen ristiriitoja. Tästä syystä he myös valitsevat ystävänsä huolella. Jos he eivät koe aitoa yhteyttä johonkuhun, he eivät pakota ystävyyttä. Heitä eivät motivoi hyödyt, vaan pikemminkin vakaumukset.

3. He ymmärtävät, hyväksyvät ja arvostavat itseään

Itsevarmoilla ihmisillä on itseluottamusta, mutta se ei ole peräisin ylpeydestä tai ylemmyydentunteesta. He ovat luottavaisia itsensä suhteen, koska he ymmärtävät itseään; tämä ymmärrys tulee itsensä tarkkailusta, itsearvioinnista ja rakentavan sisäisen dialogin opettelusta. Tämä tarkoittaa sitä, että he hyväksyvät itsensä ihmisinä, joilla on sekä vahvuuksia että heikkouksia.

Itsetuntemus johtaa ymmärrykseen, ja tämä vuorostaan johtaa hyväksyntään ja itsekunnioitukseen. Itsevarmuus vaatii nöyryyttä ja ymmärrystä siitä, että ihmiset ovat inhimillisiä ja näin ollen epätäydellisiä. Se on juuri tämä “epätäydellisyyden tunne”, josta tahto ja motivaatio kasvaa ja parantaa itseään monissa asioissa on peräisin.

nainen eri väreissä

4. Heillä on itsehillintää ja psyykkistä vakautta

Itsevarmat ihmiset löytävät keinoja säädellä tunteitaan. Tästä syystä heidän asenteensa on pääosin rauhallinen ja hillitty. He ymmärtävät, että kaikilla on tunteita ja niitä pitää käsitellä. He kyllä tuntevat vihaa, ahdistusta ja kipua, mutta he ovat yksinkertaisesti oppineet sen, että jos he menettävät itsehillintänsä, nämä voimakkaat tunteet voivat johtaa sopimattomiin tunnepurkauksiin.

Tätä periaatetta voi myös soveltaa käyttäytymisessä muita ihmisiä kohtaan. Itsevarmat ihmiset eläytyvät muiden tunteisiin ja pyrkivät siihen, että muutkin tuntisivat itsensä rauhallisiksi ja hillityiksi. Itsevarmat ihmiset eivät heitä bensaa liekkeihin eivätkä pyri manipuloimaan toisia heitä syyttelemällä tai etsien heistä vikoja. He auttavat toisia rauhoittumaan, jotta tilanne ei saisi heitä menettämään malttiaan.

5. He kehittävät keskustelutaitojaan

Monet ongelmat johtuvat huonosta kommunikaatiosta. Samoin monet ongelmat ratkeavat hyvällä kommunikaatiolla ja vuoropuhelulla. Kun tarpeellisia kommunikointityökaluja ei käytetä oikealla tavalla, mielipiteiden vaihtaminen vaikeutuu. Meiltä saattaa puuttua rehellisyyttä, aitoa aikomusta päästä yhteisymmärrykseen, kykyä löytää paras ilmaisutapa jollekin asialle tai yksinkertaisesti selkeyttä.

Itsetuntemus ja -pohdiskelu mahdollistavat myös näiden kommunikaatiotaitojen kehittämisen. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöllä on kyky ilmaista selkeästi, yksinkertaisesti ja totuudenmukaisesti sen, mitä hän tuntee. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on kyky kuunnella aktiivisesti, mitä toisella on sanottavanaan. Fakta on se, että itsevarmat ihmiset ymmärtävät kommunikaation arvon ja haluavat panostaa kommunikaatiotapojensa parantamiseen.

6. Yksi itsevarmojen ihmisten piirteistä on se, että he osaavat vetää rajat

Emme aina onnistu muodostamaan erinomaisia suhteita muihin, sillä joskus vain törmäämme ihmisiin, jotka kohtelevat meitä huonosti tai joiden sisällä on katkeruutta tai halua vahingoittaa. Tämä luo kireyttä, johon itsevarmat ihmiset osaavat sanoa “nyt riittää”. He ymmärtävät, että kaikella on rajansa ja jotkut tilanteet vaativat selkeiden rajojen vetämistä.

Samoin he eivät myöskään aina voi elää toisten odotusten tai toiveiden mukaisesti. Tämä voi lopulta aiheuttaa syyllisyyttä ja syyllistämistä, jotka voivat joskus jäädä tunnistamatta. Itsevarmat ihmiset eivät anna tämän tapahtua: he pystyvät sanomaan “ei” ilman syyllisyydentunteita.

7. He ovat emotionaalisesti vapaita

Itsevarmat ihmiset kykenevät myös sietämään ja hyväksymään torjutuksi tulemisen ja välinpitämättömyyden muilta ihmisiltä. He eivät toimi saadakseen hyväksyntää muilta, vaan pikemminkin noudattaakseen johdonmukaisesti uskomuksiaan, vakaumuksiaan ja tarpeitaan. Aivan kuten muut ihmiset, itsevarmat ihmisetkin haluavat kyllä saada tunnustusta toisilta. Mutta jos tätä ei tapahdu, he eivät lankea houkutukseen toimia omatuntonsa vastaisesti.

osa naisesta on kukkia ja kasveja

Ihmisillä ei ole joka ikistä näistä piirteistä; ei ole siis mahdollista löytää ihmisiä, jotka olisivat itsevarmoja kaikissa sanomisissaan ja tekemisissään. Mikään inhimillinen ei ole täydellistä, jokaisella osa-alueella on kasvunvaraa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi riittää, että vain yrittää, tullen aina hieman paremmaksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.