Itsepetoksen taide

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Julia Marquez Arrico

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Itsepetoksen taiteella viitataan tilanteisiin, joissa valehtelemme itsellemme. Itse asiassa mielemme pelaavat varsin ovelaa peliä. Itsepetos tapahtuu, kun vakuutamme itsemme alitajuisesti jonkin todenmukaisuudesta, vaikka se ei sitä oikeasti ole.

Ero valehtelun ja itsepetoksen välillä on se, että valehdellessaan ihminen tiedostaa kertovansa valheen. Itsepetoksessa puolestaan ihminen vakuuttaa itsensä siitä, että valhe todella on totta.

Toisin sanoen itsepetokseen päätynyt ihminen ei tiedosta tekevänsä niin tai ainakaan hän ei aina ymmärrä sitä, ja juuri siinä lepää itsepetoksen valta. Niin kauan kun emme ymmärrä itsepetosta se saa pitää voimansa; oman hiljaisuutensa naamion takaa.

Jotkut itsepetokset ovat toisia yleisempiä. Lisäksi jokaisella on omat psykologiset vaikutuksensa. Tässä artikkelissa pureudumme neljään yleisimpään itsepetoksen muotoon ja niiden tärkeimpiin psykologisiin vaikutuksiin.

1. Itsepetoksen taide: toiminnallinen itsepetos

Havaitsemme toiminnallista itsepetosta tilanteissa, joissa henkilö valehtelee ja yrittää vakuutella itseään siitä, että päätös on oikea. Tunnetuin esimerkki toiminnallisesta itsepetoksesta löytyy Aisopoksen sadusta Kettu ja pihlajanmarjat.

Tarun kettu haluaa päästä käsiksi meheviin marjoihin ja yrittää hyppiä niitä kohden toistuvasti. Muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen kettu lakkaa yrittämästä ja käsittelee turhautumistaan pettämällä itseään. Hän vakuuttelee itselleen, ettei enää halua marjoja ja että ne eivät ole tarpeeksi kypsiä.

Ketun ja pihlajanmarjojen tarinassa kuvattua itsepetosta kutsutaan toiminnalliseksi itsepetokseksi. Funktio on varsin selkeä: itselleen valehteleminen hyödyttää kettua, sillä asia ei enää häiritse häntä. Muutoin häntä ärsyttäisi oma epäonnistumisensa ja se, ettei hän pystynyt saavuttamaan tavoitetta.

Toiminnallisen itsepetoksen ongelmat

Lyhyellä aikavälillä toiminnallinen itsepetos voi palvella tarkoituksessaan, mutta pitkällä aikavälillä se ei ole positiivista eikä hyödyllistä kenellekään. Psykologinen vaikutus saavutetaan, kun henkilö päättää muuttaa totuuden (sen, ettei tavoitetta kyetä saavuttamaan) valheeksi, joka rauhoittaa häntä (tavoite ei ole sen arvoinen).

Psykologi Giorgio Nardonen mukaan jokainen hyvä tarkoitus, liiallisesti toistettuna, muuttuu lopulta negatiiviseksi ja haitalliseksi. Toisin sanoen kaikki, mikä on toimivaa ja mikä pitkittyy turhan paljon tai hyödynnetään liian suurina annoksina, tuottaa haluttua tulosta päinvastaisen lopun.

Tällä tavoin toiminnallista itsepetosta harrastava ihminen ei koskaan haasta itseään ja pysyy jatkuvasti omalla mukavuusalueellaan. Sillä sen sijaan että hän yrittäisi harjoitella ja saada tarvittavia taitoja tavoitteensa saavuttamiseksi, hän jatkaa itselleen valehtelua. Hän vakuuttaa itsensä siitä, ettei haluttu asia olekaan niin tärkeä tai kaiken niiden ponnisteluiden arvoinen, joita tavoitteen saavuttaminen häneltä vaatisi.

2. Arvo ja usko

Itsepetos, jota kutsutaan “arvoksi ja uskoksi”, syntyy tarpeesta lopettaa toiveiden ristiriita. Tämän tyyppiselle itsepetokselle tunnusomaista on se, että jos jokin vie paljon rahaa, aikaa tai vaivaa, sen merkitys on suurempi, kuin jonkin joka ei ole vienyt niin paljoa. Arvostamme esimerkiksi enemmän pääsyä vaikeisiin ryhmiin, kuin ryhmiin jotka ovat vastaanottavaisempia.

Näissä tilanteissa, joissa henkilön on tehtävä kovin töitä tavoitteensa saavuttamiseksi, huolimatta siitä onko itse tavoite houkutteleva vai ei, heidän huomionsa ohjautuu selkeästi kohti kaikkea, mikä vahvistaa tavoitteen arvokkuutta. He alkavat uskomaan, että tavoite on arvokas, jonka myötä myös siihen käytetyt investoinnit saavat perustelunsa. Ja mikäli näin ei tapahdu, aiemmin mainitsemamme toiveiden ristiriita alkaa nostamaan rumaa päätään.

Mistä itsepetos oikein kumpuaa?

Koska me ihmisinä emme voi psykologisesti ylläpitää kognitiivisen järjestelmän ja käyttäytymissysteemimme välistä epäjohdonmukaisuutta pitkään, “arvo ja usko” -itsepetos ilmaantuu kuvioihin ratkaistakseen paradoksin.

Tämän itsepetoksen tärkein psykologinen vaikutus on se, että ihminen kamppailee saavuttaakseen tavoitteen, joka ei usein kuitenkaan sovi hänen periaatteidensa ja arvojensa kanssa yhteen. Se on itsepetos, jolla on vanhenemispäivämäärä, sillä sen vaikutus ei kestä ikuisesti. Pitkällä aikavälillä henkilö usein kuitenkin ymmärtää asian ja kokee pettymystä itseään kohtaan.

3. Lohduttava itsepetos

Lohduttava itsepetos on petoksista taitavin ja sitä havaitaan usein mustasukkaisten ihmisten keskuudessa. Lohduttavaa itsepetosta havaitaan tilanteissa, joissa henkilö syyttää jotain toista omasta tilastaan saadakseen oloaan kevyemmäksi. 

Lohduttavaa itsepetosta voidaan tarkastella myös esimerkkien avulla: ajattele, että sinulla on fobia, koska äitisi “sai sinut pelkäämään koiria” tai että koet mustasukkaisuutta kumppaniasi kohtaan vain “koska mustasukkaisuus on aiheellista.” Nämä ovat ajatuksia, joita lohduttavaa itsepetosta harjoittava ihminen käy läpi päässään.

Tällä tavoin lohduttava itsepetos suojaa itsetuntoamme ja egoamme. Se saa meidät uskomaan, ettei mikään koskaan ole syytämme ja että olemme aina ainoastaan uhreja. Yhdessä mielessä tämä on myös myönteistä, emmehän ole usein 100 % vastuussa olosuhteista, joista löydämme itsemme. Toisaalta menneisyyden syihin ja ulkoisiin tekijöihin turvautuminen saa meidät vastustamaan muutoksia, jotka ovat välttämättömiä elämämme kannalta.

Lohduttavan itsepetoksen sudenkuopat

Lohduttava itsepetos suojelee meitä. Pitkäaikaisen suojauksen ongelmana on kuitenkin se, että se estää meitä kasvamasta psykologisesti. Lohduttavan itsepetoksen psykologinen vaikutus on se, että se estää meitä kohtaamasta ongelmia, jotka saavat meidät tuntemaan huonommuutta itsestämme ja vakuuttavat, ettei ongelmia yksinkertaisesti voida voittaa.

4. Toisille valehteleminen itsesi vakuuttelemiseksi

Yksi hienovaraisimmista tavoista pettää itsesi on valehdella toisille ja sen myötä myös itsellesi. Nämä ovat tilanteita, joissa henkilö välittää tarinoita, tilanteita ja näkemyksiä, jotka ovat tavalla tai toisella vääristyneitä. Aluksi olet tietoinen totuuden vääristymisestä, mutta vähitellen alat uskoa tarinaasi ja siihen liittyviin ominaispiirteisiin.

“Hän, joka kertoo valheita, ei tiedä millaisen tehtävän on asettanut itselleen, sillä hän on pakotettu keksimään kaksikymmentä lisää, jotta voisi pitää yllä ensimmäistä.“

-Alexander Pope-

Jos valehtelua tapahtuu jatkuvasti, valheesta tulee lopulta totta – myös niille, jotka alunperin loivat sen. Mahdollinen selitys ilmiöön on se, että aivot sopeutuvat epärehellisyyteen ja valhetta on alettu elää todellisuudeksi. Aivan kuin henkilö unohtaisi kaiken olleen puhtaasti keksittyä. Jopa selkeiden todisteiden valossa henkilöt onnistuvat kieltämään totuuden, ei rehellisyyden puutteen, vaan itsepetoksen takia.

Kukaan ei ole immuuni tällaiselle petokselle. Se on hyvin usein psykologinen ilmiö ja tietyssä määrin varsin normaali. Omasta valtakunnastasi vapautuminen vaatii paljon henkilökohtaista pohdintaa. Tarkastelemalla itseäsi ja ymmärtämällä omia arvoja, ihanteita ja toiveita, voit ottaa ensimmäisen askeleen itsesi suojelemisessa ja itsesi ohjaamisessa niitä tavoitteita kohti, jotka todella haluat saavuttaa.