Itsekkyydestä itsensä rakastamiseen Aristoteleen mukaan

Ennen kuin jatkamme, on hyvä mainita, että tämä artikkeli keskittyy Aristotelen kuuluisaan työhön Nikomakhoksen etiikka. Tarkemmin, hyppäämme suoraan yhdeksännen kirjan kahdeksanteen lukuun, jonka otsikkona on “Itsekkyys tai itsensä rakastaminen.”

Itsensä rakastaminen Aristoteleen mukaan

Läpi laajan työnsä, tässä luvussa Aristoteles alkaa päästä siihen, mitä hyveellisen ihmisen tulisi olla. Työssään kirjailija keskittyy vertailemaan itsensä rakastamista ja itsekkyyttä.

Filosofi uskoo tosiasioiden olevan ristiriidassa itsekkyyden teorioiden kanssa. Jos todellakin on totta, että parhaan ystävän rakastaminen on hyveellistä, Aristoteles ajattelee myös itsemme olevan parhaita ystäviä, joita voimme saada. Toisin sanoen, olet itsesi paras ystävä. Niinpä, hän ihmettelee: onko itsekästä rakastaa itseään? Loogisesti, läheisin suhde jota ihmisillä voi olla on suhde itsensä kanssa. Kenen kanssa elät 24 tuntia vuorokaudessa ja kenen kanssa sinun on pärjättävä, olipa mielialasi mikä tahansa?

Aristoteles vaatii kahdenlaista itsekkyyttä

Luodessaan rakkauden sääntöjä, tämä filosofi aloittaa kahdesta selityksestä, jotka hän löytää itsekkyydelle. Jos hän todellakin uskoo termillä olevan halventava ja häpeällinen näkökohta, hän myös nostaa esiin paljon suuremman muuttujan.

Ensimmäinen itsekkyys, jonka Aristoteles osoittaa, on keskittynyt rakkauteen maallisia asioita kohtaan. Filosofi rinnastaa tällaisen toiminnan kylään, toisin sanoen enemmistöön, jota hän kutsuu mauttomaksi. Tämä on epäilemättä seuraus klassisesta yhteiskunnasta, kuten muinaisessa Kreikassa.

Aristoteles määrittelee tällaisen itsekkyyden huoleksi, joka keskittyy ruumiillisiin nautintoihin. Toisin sanoen, nämä ihmiset pitävät rikkautta, kunnianosoituksia ja tavaroita itselleen tärkeimpinä. He osoittavat todellista omistautumista tavaroiden keräämiselle, ja ajattelevat arvokkaan tavaran olevan aina parempi. Heidän ainoa päämäärä elämässä on tyydyttää intohimot ja halut, mitä Aristoteles pitää järjettömimmän sielumme osan kuuntelemisena. Aristoteles huomauttaakin tavan olevan varsin mauton ja valitettavan yleistynyt.

“Terminä itsensä rakastamista voidaan käyttää kritiikkinä, jos ihminen ottaa enemmän kuin on reilua jakaa rahaa, kunniaa ja ruumiillisia nautintoja. Tässä tapauksessa ihminen suostuu eläinten ruokahaluihin sekä järjettömään osaan luonnostaan.”

-Aristoteles-

Itsekkyys antaa tietä itsensä rakastamiselle

Haluamme jatkaa puhumalla Aristoteleen tarkastelemasta toisesta itsekkyydestä. Kuinka emme voi kutsua itselleen, keholleen ja sielulleen omistautunutta ihmistä itsekkääksi? Ihmistä, joka etsii viisautta, oikeudenmukaisuutta ja kauneutta? Myös he haluavat täyttää tarpeensa ja saavuttaa tavoitteensa elämässä.

Tämä filosofi arvostaa tällaisia ihmisiä suuresti. Toisin sanoen, hän pitää hyvää ihmistä kaikkein itsekkäimpänä; itsekkyys ei tällöin ole harmillista, vaan enemmänkin jaloa. Se ei ole mautonta, sillä sen päällikkönä on ihminen itse. Tällainen itsekkyys ei koskaan ole intohimoa, toisin kuin edellä mainitussa ryhmässä, joka keskittyy ainoastaan materialistisiin asioihin.

Aristoteleen mukaan jalot mutta itsekkäät ihmiset keskittävät voimansa harjoittaakseen hyvettä, josta myös mielihyvä voidaan löytää. Tällainen asenne rikastuttaa koko yhteisöä; huolenpito kohdistuu itsensä lisäksi myös toisiin.

Kreikan filosofille hyve on kaikkein korkein omaisuus, joka voidaan saavuttaa. Siinä missä hyveellinen ihminen toimii älykkäästi ja suurella syyllä kaiken sen kanssa, mikä täytyy tehdä, syntinen ihminen toimii epäsovussa velvollisuutensa ja itse tekemisen kanssa.

“Hyveellinen mies tulee tekemään monia asioita ystäviensä ja kotimaansa puolesta.”

-Aristoteles-

Johtopäätökset

Johtopäätöksenä voisimme todeta, että Aristoteleen mukaan hyvä ja jalo ihminen on itsekäs. Hyvyydestä ja oikeudenmukaisesta käytöksestä syntyy kuitenkin lahjoja, joista myös ystävät, kotimaa ja yhteisö voivat nauttia. Hyveellinen ihminen katsoo materialistista rikkautta alaspäin, mutta nauttii kunnian ja arvokkuuden hyödyistä.

Aristoteleen kaltaiselle henkilölle rehti ihminen nauttii elämän nöyryyden ilosta. Hän on antelias ja uhraa itsensä tilanteen niin vaatiessa. Hän on kyvykäs luopumaan kaikesta niiden ihmisten tähden, jotka tarvitsevat häntä. Hänellä ei ole ongelmaa luopua toisen ihmisen toiminnan kunniasta. Toisin sanoen, hän on joku, joka osaa olla itsekäs ja samaan aikaan rakastaa itseään.