Isadora Duncan: modernin tanssin perustaja

Menestyksen ja vallankumouksellisuuden lisäksi Isadora Duncanin elämää leimasi myös kipu ja tragedia. Ne ihmiset, jotka hänet tunsivat, kuvasivat Duncania avokätiseksi ja äidilliseksi naiseksi. Suurelle yleisölle hän taas oli aina se, joka vei tunteiden ilmaisun kehon avulla yli omien rajojen. Häntä pidettiin myös naisena, joka sanoi aina sen, mitä ajatteli.

“Minun mottoni: ilman rajoja.”

-Isadora Duncan-

Isadora Duncanin tanssityyli oli täyttä tunnetta ja hän uskalsi rikkoa sekä klassisen tanssin jäykkyyttä että tarjota tanssiin entistä aidompia liikkeitä.

Omaelämäkerrassaan hän kertoo rakastuneensa tanssiin tarkkaillessaan aaltojen liikettä meressä. Tämän vuoksi hänen liikkeensä olivat aina vapaita ja sulavia ja niistä löytyi maksimaalista tunneilmaisua, ikään kuin liikkeet olisivat kietoutuneet yhteen meren aaltojen keinunnan kanssa.

Isadora Duncanin ensimmäiset vuodet

Isadora Duncanin oikea nimi oli Dora Ángela Duncan; hän syntyi San Franciscossa, Yhdysvalloissa 27. toukokuuta 1877. Duncanin isä oli lainoihin erikoistunut pankkiiri Joseph Charles ja hänen äitinsä Dora Gris työskenteli musiikinopettajana. Josephilla ja Doralla oli yhteensä neljä lasta, joista Isadora oli kaikkein nuorin. Kun Isadora oli vielä hyvin pieni, hänen isänsä hylkäsi perheen.

Isän lähdön jälkeen perhe kärsi suurista taloudellisista vaikeuksista. Vaikeuksien takia Isadoran äiti alkoi pitää pianotunteja perheen kulujen kattamiseksi ja myöhemmin hän perusti oman tanssikoulun. Kaksi perheen vanhinta lasta työskenteli opettajina äidin tanssikoulussa. Vain 10-vuotiaana Isadora päätti keskeyttää opintonsa ja alkoi opettaa nuorempia tanssikoulun opiskelijoita yhdessä vanhempien sisarustensa kanssa.

Myöhemmin perhe muutti San Franciscosta Chicagoon. Isadora opiskeli siellä klassista tanssia. Tuhoisa tulipalo jätti perheen kuitenkin ilman kotia ja seurauksena heidän oli muutettava uudelleen, tällä kertaa New Yorkiin. Suurkaupungissa nuori Isadora onnistui saamaan jalansijaan paikallisessa teatteriryhmässä. Vuonna 1898 Isadoran isä, joka ei koskaan palannut takaisin, kuoli traagisesti haaksirikossa.

Isadora Duncan Euroopassa

Kyseessä oli kenties Isadora Duncanin ihailu eurooppalaista musiikkia kohtaan, sillä hän päätti matkustaa Eurooppaan. Isadora vakuutti perheensä tekemään samoin, vaikka tuolloin muuttoliike kulki juuri päinvastoin: Euroopasta Yhdysvaltoihin. Duncanin perhe asettui ensimmäisenä Lontooseen ja myöhemmin Pariisiin.

Isadora omisti paljon aikaa kreikkalaisen taiteen pohtimiseen, johon hän tutustui Euroopan suurimmissa museoissa. Hän omaksui tanssiinsa useita veistoksissa näkemiään asentoja. Isadoran aikaisemmat kokemukset ja uudet löydökset alkoivat muokkaamaan hänen tyyliään, joka tulisi muuttamaan tanssin historiaa ikuisesti.

Isadora Duncan alkoi esiintyä tanssilavoilla paljain jaloin ja vaatetuksenaan vain Antiikin Kreikan toogaa muistuttava tunika. Hän piti myös hiuksiaan auki ja tanssi sellaisten sävellysten tahtiin, joita ei alunperin oltu tehty tanssia varten. Isadoralla oli tapana improvisoida ja luoda uutta tanssiesityksen keskellä. Kauas menneeseen olivat jäänet klassisen tanssin tutut, hunnut ja jäykät liikkeet.

Vallankumouksellinen taiteilija

Kuten oli odotettua, Isadoran esityksiä kritisoitiin alussa ankarasti. Lyhyessä ajassa hänen taiteensa herätti kuitenkin ihailua tanssin maailmassa töitä tekevien ja kriitikoiden keskuudessa. Isadora ei vain ollut epäkunnioittava tanssin maailmassa, vaan myös hänen henkilökohtainen elämänsä oli tuolloin täynnä skandaaleja. Tämän vuoksi Isadora Duncan päätti unohtaa sen hetken vaatimukset ja edellytykset ja omistautua kahden lapsen yksinhuoltajaäitinä.

Isadoralla oli monia rakastajia, joista osa oli hyvin kuuluisia. Lisäksi huhuttiin paljon hänen väitetystä homoseksuaalisuudestaan, mutta todisteita ei löytynyt siitä, että huhu olisi ollut totta. Isadora Duncan osoittautui tuohon aikaan suunnattoman skandaalimaiseksi persoonallisuudeksi. Erään kerran hän riisui tunikansa ja paljasti rintansa haastaen yleisön tanssinsa aitouteen ja todellisuuteen.

Argentiinassa Isadora tanssi maan kansallishymniä baarissa. Hän ei ollut huolehtivainen raha-asioissaan ja tämän seurauksena hänen täytyi maksaa hotellin lasku arvokkaan turkiksensa ja joidenkin omistamiensa korujen avulla. Yhdysvalloissa yleisön edessä käydyssä eräässä kannustuspuheessa häntä jopa kutsuttiin halventavasti “kommunistiseksi lutkaksi”.

Traaginen loppu

Epäilemättä Isadora Duncanin elämän vaikein hetki tapahtui vuonna 1913. Isadoran kaksi, tuolloin vielä hyvin pientä lasta saivat surmansa, kun ajoneuvo, jossa koko perhe matkusti, joutui onnettomuuteen Seine-joen varrella Pariisissa. Tämän suuren tragedian voittaminen kesti Isadoralta vuosia, jos hän edes pystyi jossain vaiheessa elämäänsä voittamaan sen.

Duncanista tuli Venäjän vallankumouksen ihailija ja itse vallankumouksen johtaja, Vladimir Lenin kutsui hänet asumaan ja luomaan taidetta Venäjälle. Siellä hän tapasi itseään 17 vuotta nuoremman runoilijan Sergei Eseninin. Isadora ja Sergei päätyivät naimisiin. Avioliitto ei tosin kestänyt pitkään, sillä Esenin kärsi alkoholismista ja päätyi eristykseen psykiatriseen sairaalaan, jossa hän myöhemmin teki itsemurhan.

Kaksi vuotta myöhemmin, 14. syyskuuta 1927, myös Isadora Duncan kohtasi loppunsa. Hänellä oli kiedottuna kaulansa ympärille pitkä huivi. Niin huono kuin hänen tuurinsa olikaan, noustessaan autoon pitkä huivi takertui yhteen auton renkaista. Hänen viimeisten sanojensa kerrotaan olevan “Minä lähden rakkauteen”, viitaten yksityiseen tapaamiseen, johon hän oli osallistumassa.

Epäkunnioittava, kiehtova ja samalla tietysti epätyypillinen Isadora Duncan on yksi niistä taiteen unohtumattomista hahmoista, joka on kuolemansa jälkeen siirtynyt historian vuosikirjoihin niin kyvystään luoda tanssia kuin myös taidoistaan rikkoa muotteja. Näitä muotteja olivat erityisesti ne sosiaaliset muotit, jotka määräilivät naisia ja ne taiteellisen maailman muotit, jotka ohjailivat tanssin jäykkyyttä.