Sisarussuhteista kertovia faktoja

17.4.2019
Sisarukset ovat aina paikalla silloin, kun tarvitsemme heitä. Lue joitakin faktoja sisarussuhteista tästä artikkelista.

Sisaruksilla on epäilemättä merkittävä rooli elämässämme ja kehityksemme kannalta. Läpi historian on ollut monia tarinoita, legendoja ja taruja sisarussuhteista. Esimerkiksi Isisin ja Osirisin rakkaustarina sekä Mozartin Taikahuilun sisarussuhde.

Olemme kaikki huomanneet kuinka tärkeitä sisarussuhteet todella ovat, joko omasta kokemuksesta tai tarkkailemalla muita perheitä. Ne vaikuttavat jopa ihmisen kognitiiviseen kehitykseen.

Vanhemmat näkevät paljon vaivaa lasten koulutuksen ja opetuksen suhteen. Vaikka se onkin mahtavaa, uskovat monet vanhemmat, että ne ovat ainoita kasvatustapoja. He eivät kuitenkaan yleensä tajua sitä, kuinka paljon sisarukset voivat opettaa toisiaan ja millainen vaikutus heillä on toisiinsa, oli se sitten positiivista tai negatiivista.

Tässä artikkelissa kerromme kahdesta erityisestä olettamuksesta: (a) sisaruskorvauksen olettamus ja (b) suosimisesta johtuvan vihamielisyyden olettamus. Molemmat olettamukset liittyvät siihen, kuinka vanhemmat kohtelevat lapsiaan.

”Sisarukset ovat ihmisiä, joilla harjoittelemme, jotka opettavat meille asioita reiluudesta ja yhteistyöstä sekä hyvyydestä ja välittämisestä, melko usein ankaralla tavalla.”

-Pamela Dugdale-

sisarussuhteista kertova kuva

Sisaruskorvauksen olettamus

Ensinnäkin on tärkeää selventää, että sisarussuhteista on vaikea tehdä tutkimuksia tai opiskella niitä itsessään. Tällä tarkoitamme sitä, että on tärkeää ottaa muita muuttujia huomioon, kuten tapa, jolla vanhemmat kohtelevat lapsiaan. Mitä tapahtuu, jos vanhemmat eivät kohtele lapsiaan tavalla, jolla heidän pitäisi? Voivatko sisarukset korvata tämän vajeen yhteisen suhteensa avulla?

Sisaruskorvauksen olettamus viittaa siihen, että sisarukset voivat kehittää läheisen, lämpimän suhteen. Sen myötä he auttavat toisiaan tilanteissa, joissa vanhempien huolenpito on heikkoa. Toisin sanoen, sisarukset korvaavat vanhempien hellyyden puutteen huolehtimalla toisistaan. Sillä tavalla he pystyvät kehittymään normaalisti vanhempien puutteista huolimatta.

Tähän olettamukseen liittyvät tutkimukset ovat osoittaneet suotuisia tuloksia. Vaikuttaa siltä, että vanhemman ja lapsen sekä sisarussuhteiden välisen vuorovaikutuksen laadulla on käänteinen korrelaatio. Bryant ja Crockenberg tekivät tutkimuksen, jossa he selvittivät, että äidin välinpitämättömyys lapsiaan kohtaan johti vanhemman sisaruksen osoittamaan valtavasti sosiaalista käyttäytymistä nuorempaa sisarusta kohtaan.

Nämä tulokset saavat meidät miettimään, että vanhempien tuen puutteesta johtuen sisarukset turvautuvat tukemaan ja opettamaan toisiaan. On kuitenkin tärkeää olla varovainen tätä tietoa tulkitessa, sillä muissa tutkimuksissa on saatu eri tuloksia. Kuten sanoimme aikaisemmin, sisarussuhteiden tutkiminen ei ole helppoa, koska tapaukset eivät ole koskaan samanlaisia. Monilla eri tekijöillä on merkitystä vanhempien osoittaman kohtelun lisäksi.

sisaruskateus

Suosimisesta johtuvan vihamielisyyden olettamus

Vanhempien käytös voi johtaa myös sisarusten väliseen vihamielisyyteen. Tässä olettamuksessa on kyse siitä. Se viittaa lasten tapaan kokea se, jolla heidän vanhempansa kohtelevat heitä.

Suosimisesta johtuvan vihamielisyyden olettamus ehdottaa, että sisarussuhteet voivat muuttua vihamielisiksi, jos toinen heistä kokee vanhempien kohtelevan häntä eri tavalla kuin sisarustaan. Toisin sanoen jos lapsi kokee, että heidän vanhempansa suosivat toista sisarusta (tai sisaruksia), hän kokee automaattisesti olonsa mustasukkaiseksi ja kateelliseksi. Sen myötä lapsi osoittaa vihamielisyyttä sisarusta kohtaan.

Hetherington teki kokeilun sisarussuhteista, jossa hän tuli siihen lopputulokseen, että kun vanhemmat ovat vähemmän rakastavaisia toista lasta kohtaan, lisääntyy sen todennäköisyys, että sisarussuhde muuttuu aggressiiviseksi. Lapsi kapinoi vanhempiaan vastaan hakemalla kostoa sisarukselleen. On kuitenkin monia muita tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin.

Kaikki tähän aiheeseen liittyvät tutkimukset osoittavat kuinka sissarussuhteista muodostuu tärkeitä ihmisen kehityksen kannalta. Loppujen lopuksi sisarukset ovat ihmisiä, joiden puoleen voimme aina kääntyä elämässä.

”Sanotaan, että sillä ei ole väliä kuinka vanhaksi olet tullut, kun olet sisaruksesi kanssa, palaat takaisin lapsuuteen.”

-Karen White-

Bryant, B. K., & Crockenberg, S. B. (1980). Correlates and dimensions of prosocial behavior: a study of female siblings with their mothers. Child Development. https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.1980.tb02575.x