5 tapaa ilmaista henkistä kipua

5 tapaa ilmaista henkistä kipua
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 30 lokakuuta, 2018

Henkisen kivun ilmaisemisen epäsuosio vain kasvaa. Vaikka kaikki kokevatkin sisäistä kärsimystä, on yhä yleisempää vain sivuuttaa se. “Positiiviset” ja “hyvää energiaa” omaavat ihmiset toivotetaan tervetulleiksi avoimin sylin. Kun taas henkistä kipua kokevat saavat yleensä kylmän olankohautuksen, aivan kuin kipu olisi tarttuva tauti.

Totuus on, että kaikki ihmiset kokevat henkistä kärsimystä jossakin vaiheessa elämäänsä. Toiset enemmän kuin toiset, mutta kaikki tuntevat sen jossakin vaiheessa. Ja kun näin käy, on elintärkeää pystyä ilmaisemaan sitä. Henkisen kivun tukahduttaminen tekee siitä vain voimakkaampaa ja estää sen prosessoimisen.

“Vaikka kivuliaan tilanteen muuttamisen voima ei olekaan käsissäsi, voit aina valita asenteen, jolla kohtaat kärsimyksen.”

-Viktor Frankl-

Ongelmana on se, että usein emme vain tiedä kuinka ilmaista henkistä kipua. Loppujen lopuksi sanat loppuvat lyhyeen. Mutta sen lisäksi ne eivät yleensä ole riittäviä kivun lievittämiseksi. Tämän takia päätimme ehdottaa joitakin tapoja, jotka auttavat sinua ilmaisemaan tunteesi tehokkaasti.

1. Sano se ääneen

Vaikka ei ehkä vaikutakaan siltä, on kivuliaiden tunteiden ajattelulla ja sanomisella suuri ero. Ajatukset kietoutuvat sanoihin ja me kaikki käymme jatkuvaa sisäistä vuoropuhelua. Ajatukset eivät kuitenkaan vaadi meitä järjestämään tai määrittelemään ajatuksia tarkasti.

miten voimme ilmaista henkistä kipua

Kun sanomme ajatuksemme ääneen, tapahtuu mielenkiintoinen prosessi. Järjestämme ajatuksemme luodaksemme ymmärrettävän ja johdonmukaisen viestin. Me myös tarkennamme ja selvennämme tosiasiat tehdäksemme niistä ymmärrettäviä, minkä takia ajatusten sanominen ääneen voi olla vapauttavaa. Niitä ei edes tarvitse sanoa kenellekään muulle. Sano ne vain itsellesi. Tai nauhoita itseäsi ja kuuntele se myöhemmin.

2. Opi poistamaan jännitys rentouttavien aktiviteettien avulla

Henkinen kärsimys aiheuttaa paljon jännitystä, epämukavaa tyytymättömyyden tunnetta, josta voi olla vaikea päästä eroon. Se voi ilmetä joko ahdistuksen ja pelon tai jopa apatian ja tunnottomuuden kanssa.

Mikään ei ole parempaa kuin liikunta tunteiden ylikuormituksen poistamiseksi. Fyysinen aktiviivisuus auttaa muuttamaan keskittymistämme ja aktivoimaan neurologisia prosesseja, jotka aiheuttavat hyvinvoinnin tunnetta.

3. Ilmaise henkistä kipuasi sanallisesti

Ihmiset ovat yleisesti ottaen tulleet apaattisemmiksi muiden kärsimysten suhteen, joten henkisen kivun ilmaiseminen on toisinaan erittäin vaikeaa. Kukaan ei halua häiritä toista, saati tulla torjutuksi. Joskus on kuitenkin mahdotonta, ainakin hetkellisesti, päästä yksin eroon synkästä mielialasta.

voimme ilmaista henkistä kipua juttelemalla jonkun kanssa

Jos asia on näin, on paras keskustella jonkun kanssa kivusta, jota käyt läpi. Auta häntä ymmärtämään, että käyt läpi vaikeita aikoja ja että henkinen kipu ei tule poistumaan itsestään. Sen sijaan on välttämätöntä prosessoida tunteesi. Anna hänelle hänen tarvitsemansa tieto tilanteestasi ilman vastakkainasettelua.

4. Välttele konflikteja

On normaalia, että kipu saa olosi tuntumaan ärtyneeltä ja toisinaan myös turhautuneelta muita kohtaan. Ja on helppo antautua houkutukselle suunnata turhautuneisuutesi ja epämukavuutesi muita kohtaan.

Mutta on tärkeää vältellä tätä, sillä se tekee tilanteesta vain pahemman pidemmällä aikavälillä. Saattaa olla parempi vain vältellä kaikkia argumentteja, kun tunnet olosi ärtyneeksi. Muutoin voit joutua osaksi turhaa konfliktia. Tässä tapauksessa on parempi vältellä riitaisuutta.

5. Pidä päiväkirjaa

Ihmiset ovat pitäneet päiväkirjaa jo pitkän aikaa kaikenlaisista syistä johtuen. Yksi syy on henkisen kivun ilmaiseminen. Aivan kuten ajatustemme sanominen ääneen saa meidät järjestelemään ne uudelleen, auttaa niiden kirjoittaminen järjestämään ja selventämään niitä enemmän.

voimme ilmaista henkistä kipua kirjoittamalla päiväkirjaa

Kirjoittaminen on yksi tapa purkaa tunteita. Sen lisäksi se auttaa sinua näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Kirjoitettujen ajatustesi näkeminen saa sinut näkemään ne etäältä. Se auttaa sinua prosessoimaan ne paremmin ja näkemään ne järkevästi. Kirjoittaminen antaa kivullesi toisinaan luovan ulosannin.

Kaikki nämä henkisen kivun ilmaisemisen tavat ovat erittäin arvokkaita. Mutta todellisuudessa mikä vain on parempi kuin hiljaa pysyminen, kivun tukahduttaminen tai sen sisällä pitäminen. Sinun täytyy päästää siitä irti millä vain mahdollisella keinolla. Henkisen kivun ilmaiseminen on ainoa tapa prosessoida sitä ja lopulta päästä sen yli.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.