Hyvästien jättäminen jollekulle, joka jatkaa matkaa

Kun ihminen jota rakastat lähestyy kuolemaa, on vaikea löytää sanoja hyvästien jättämiseen. Kaiken ahdingon keskellä sanat joskus tulvivat ulos kuin vesiputous, mutta mikään mitä sanot ei pysty täyttämään tyhjyyttä joka kiertää sisälläsi. Tiedät, että se värikäs puutarha joka joskus kukki sisälläsi, tulee kuolemaan myös, eikä kukaan muu voi saada sitä kasvamaan uudelleen.

Niitä ovat rakkaamme: kukkatarhoja jotka antavat eloa elämään, sadetta aavikoille, väriä harmaisiin iltapäiviin ja varjoa auringon polttaessa. Joskus unohdat ettei mikään puutarha kuki ikuisesti, että itsepäinen talvi tulee aina ja pakottaa sinut jättämään hyvästit.

“Elämä on loputon, ja vaatteidesi riisuminen ei ole sama asia kuin kuoleminen.”

-Tuntematon-

Vain jonkin aikaa sitten, kuolema oli kummallinen vierailija joka ilmaantui varoittamatta. Mutta nyt se on erilainen. Tiede kykenee pitämään sinut elossa, vaikka olisitkin vain keho ilman tietoisuutta, keho joka hengittää ja jonka sydän lyö. Tiede on myös antanut meille mahdollisuuden pitkittää kipua ilman toivoa helpotuksen saamisesta.

Toisaalta, nyt on myös mahdollista valita päivä, aika ja tapa, jolla haluat kuolla, ja laittaa sinut paikkaan jota tiede ei ole koskaan pystynyt nimeämään. Eutanasia on kuin ohjelmoitu kuolema, ja huolimatta siitä että se voidaan ennakoida, se ei jätä meille enempää mukavuuden tai kontrollin tunnetta.

Hyvästien jättäminen tietämättä miten

Me olemme kaikki tuomittuja kuolemaan sillä sekunnilla kun synnymme. Mutta se, ettemme tiedä milloin menemme, avaa epävarmuuden viuhkan joka on samanaikaisesti rohkaiseva ja pelottava. Kun kuolema on määritelty kuukaudelleen, päivälleen ja hetkelleen, kello alkaa kuitenkin nopeutua hermostuneisuuden tahtiin. Yksi minuutti lisää on yksi minuutti vähemmän. Joten jokaisesta yhteisestä kokemuksesta tulee toinen tapa sanoa hyvästit.

Eutanasia on yksi niistä monitahoisista tilanteista, joka asettaa sinut kivuliaan paradoksin äärelle. Toisaalta haluat kunnioittaa toisen ihmisen päätöstä, ja sinun pitäisi pystyä sanomaan hyvästit kiitollisuus sydämessäsi. Mutta toisaalta tunnet olosi hieman epätoivoiseksi kun kuvittelet millainen maailma tulee olemaan ilman tuota ihmistä, miltä se tuntuu kun etsit häntä, etkä enää löydä häntä, paitsi omien kyyneleidesi kuivuneista jäljistä.

Kukaan ei jätä hyvästejä ilman surullisuutta. Kukaan ei tee päätöstä eutanasiasta ilman unettomia aamuöitä, etsien ratkaisuja jotka eivät koskaan ilmaannu. Fyysisen ja henkisen kivun on loputtava.

Päätös syntyy kun he tietävät että kun he ylittävät rajan, he eivät koskaan voi olla samoja enää, mutta kärsimys on tunkeutunut jokaisen minuutin jokaiseen sekuntiin, ja heillä ei ole enää yksilöllistä vapautta. Tässä vaiheessa kuolemasta tulee pakokeino.

Minä menen, mutta linnut jatkavat lauluaan

Ei ole helppoa ymmärtää ja hyväksyä sitä, että joku on tehnyt päätöksen kuolla. Kieltäydyt jättämästä jäähyväisiä rakkaallesi, sekä sille ajatukselle että ihmisillä on kontrolli omasta kohtalostaan, määrittämällä hetken jolloin heidän elämänsä pitäisi päättyä.

Näiden totuuksien tunnustaminen sattuu, sillä tiedät että osa sinusta kuolee sen ihmisen mukana, joka on jättämässä sinut. Hyvästien jättäminen on epävarman matkan aloittaminen, matkan joka vie sinut kaikkialle eikä minnekään.

Joka kerta kun näet tämän henkilön, paniikin ryöpsähdykset hyökkäävät, kun muistat että hän on täällä nyt, mutta viikon päästä et koskaan enää näe häntä. Että nämä ovat viimeiset hymyt, viimeiset sanat jotka tulet jakamaan hänen kanssaan, ja sitten, ei koskaan enää.

Ja itket sisäisesti, jotta se rohkea henkilö edessäsi ei nää kyyneliäsi, koska sinun pitää jättää yhdet hyvästit, mutta hänen pitää tehdä se monta kertaa. Haluat halata tätä ihmistä, koskaan päästämättä häntä menemään, mutta tiedät että sinun ainoa tehtäväsi on päästää irti.

Hermostuneisuus kasvaa kun tajuat että hän kuolee, mutta rakkaus jota tunnet häntä kohtaan ei. Se selviytyy, ja ensin se muuttuu hiljaiseksi ahdingoksi, kun käyt läpi heidän poissaoloaan muistissasi, kun ikävöit hänen nauruaan, kun haluat kysyä häneltä mitä hän tiesi etkä tehnyt sitä, ja kun sinun pitää tuntea hänen ystävällisyytensä sen kylmyyden sijaan joka on ottanut vallan sinusta. Ymmärrät että sinun täytyy sanoa hyvästit hänelle monta kertaa, silloinkin kun he ovat jo poissa.

Kun se ensimmäinen kivun täyttämä suuri hetki menee ohi, menet takaisin siihen puutarhaan joka on nyt asumaton ja näet yllätykseksesi että kukat ovat poissa, mutta niiden tuoksu pysyy. Eikä lintujen laulu ole kadonnut, vaan se on muuttunut musiikiksi joka suojelee sydäntäsi. Ymmärrät että joillakin siemenillä on loputon elonkorjuu, ja tulet sanomaan, runoilija Rensekin kanssa: “Olen puhdistanut sydämeni peilin… Nyt se heijastaa kuuta.”

Henkilökohtainen viesti: Bon Voyage, rakas ystäväni.