Hypatia Aleksandrialainen: tiede ja uskonto

Kirjoittanut ja tarkastanut filosofi Laura Llorente

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Hypatia Aleksandrialainen oli filosofi, matemaatikko ja fyysikko, joka syntyi Egyptissä 300-luvulla. Hän toimi opettajana ja Aleksandrian uusplatonilaisen koulun johtajana 400-luvun alussa. Hypatia tiesi paljon esimerkiksi geometriasta ja logiikasta. Hän eli askeettista elämää, kuten uusplatonilaiset säännöt edellyttivät.

Kuten jo mainittiin, hän oli opettaja maineikkaassa oppilaitoksessa, jota kävivät aristokraatit, kristityt ja pakanat, jotka päätyivät korkeisiin asemiin aleksandrialaisessa yhteiskunnassa. Näin hänestä tuli yhteiskunnan vaikutusvaltainen hahmo, mikä aiheutti kateutta muissa.

Hänen tieteellisten saavutustensa joukossa ovat alkeelliset astrolabit, joiden tarkoituksena oli määrittää tähtien asema taivaanpallolla. Tämän lisäksi hän keksi hydrometrin, jota käytettiin määrittämään nesteiden suhteellinen tiheys ilman monimutkaisia matemaattisia laskutoimituksia.

Kristityt ja pakanat: tiede ja uskonto

Aleksandria oli kristittyjen ja pakanoiden välisen verisen sisällissodan keskuspaikka. Patriarkka Teofilus oli tuohon aikaan kristinuskon voimakkain edustaja. Hänen tarkoituksenaan oli panna piste kaikelle ei-kristillisten jumalten palvonnalle (pakanuudelle sen kaikissa muodoissa). Sen sijaan älymystön eliitti tuki pakanatemppelin puolustajia. Joka ikinen pakanuutta puolustanut filosofi pakeni Aleksandriasta henkensä edestä.

Hypatia Aleksandrialaisen mielestä filosofia, tiede ja matematiikka eivät liittyneet mitenkään poliittis-uskonnollisiin kiistoihin. Tästä syystä hän jatkoi opettamista aivan kuin tällä sisällissodalla ei olisi ollut mitään tekemistä hänen kanssaan. Itse asiassa kukaan ei ollut häirinnyt häntä siihen asti, ehkäpä siitä syystä ettei hän koskaan ottanut puolia kiistassa.

Kun peräänantamaton Kyrillos Aleksandrialainen astui kuvaan, lisääntyi ei-kristittyjen vaino merkittävästi. Enää Hypatia Aleksandrialainen ei voinut pysyä erossa kiistoista; hän valitsi Aleksandrian prefektin Oresteen puolen. Hypatiasta tuntui siltä, että kaikki perinteinen edusti jollakin tavalla häntä, ottaen huomioon että kreikkalaisessa aristoteelisessa poliksessa uskonto oli vain osa politiikkaa eikä päinvastoin. Hänen ajatuksenaan oli se, että politiikan ja kansalaisten hyvinvoinnin tuli aina mennä uskonnollisen auktoriteetin edelle.

Siihen asti Hypatia oli opettanut Aleksandrian eliittiä, johon kuului sekä pakanoita että kristittyjä. Hän oli ollut elävä todiste siitä, että kristinusko oli yhteensopiva muiden filosofisten ja uskonnollisten suuntausten kanssa. Joidenkin lähteiden mukaan häntä ihailivat ihmiset kaikista yhteiskuntaluokista ja -sektoreista. Tai ainakin lähes kaikista, sillä eräs kristinuskon lahko oli täynnä uskonnollisia fanaatikkoja, jotka eivät halunneet häntä kaupunkiinsa. On tärkeää huomauttaa, että hänen vaikutusvaltansa ulottui myös alempiin yhteiskuntaluokkiin, ei tosin yhtä voimakkaana kuin uskonnon.

Hypatia Aleksandrialainen –Pakana ja noita 

Kristityt kutsuivat Hypatiaa pakanaksi. Oli helppoa levittää huhuja hänen “noituudestaan”. Lukutaidottomille matematiikan symbolit olivat kuin paholaisen esiinmanausta. Tämän lisäksi he sekoittivat astronomian astrologiaan. Yhtäkkiä Hypatiasta oli tullut heidän silmissään pimeiden voimien harjoittaja.

Eräänä maaliskuisena päivänä vuonna 415 Hypatia Aleksandrialainen oli palaamassa kotiin hevosvaunuilla paaston aikaan, kun yhtäkkiä väkijoukko hyökkäsi hänen kimppuunsa, veti hänet ulos vaunuista ja raahasi hänet Aleksandrian Caesareum-kirkkoon. Siellä hänet nyljettiin elävältä seiniltä revityillä savenpalasilla ja hänen jäännöksensä poltettiin roviolla.

Murhan syyt olivat selkeästi uskonnolliset, poliittiset ja filosofiset. Filosofiset siksi, että Hypatia oli aina kannattanut vuoropuhelua ja järkeä fanaattisen uskon sijaan. Poliittiset siksi, että hänen mielestään uskonnon tuli olla alisteinen politiikkaan nähden. Ja viimeisenä, murhan syyt olivat myös uskonnolliset, koska Hypatia Aleksandrialainen oli ehkäpä kaikkein tuskallisin muistutus kulttuuritaistelusta pakanuuden ja kristinuskon välillä.