Homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä ei ole olemassa

Homoseksuaalisuutta koskevat geneettiset tutkimukset ovat edelleen ajankohtaisia. Täältä löydät uusimman tieteellisen tutkimuksen tulokset.
Homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä ei ole olemassa

Viimeisin päivitys: 22 lokakuuta, 2021

Jo pitkän aikaa yksi tiedeyhteisön eniten mielenkiintoa aiheuttaneista kysymyksistä on se, onko homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä olemassa. Tutkimuksia on tehty lukuisia, ja ne ovat tuottaneet monia erilaisia tuloksia.

Kaikki alkoi eräällä tutkimuksella vuonna 1993. Tämä tehtiin 40 sisarusparilla, jotka määrittivät itsensä LGBT-henkilöiksi. Tutkimuksessa havaittiin, että yli puolella analysoiduista pareista oli samanlaisia piirteitä yhdessä kromosomeistaan.

Tämän löydön vuoksi tutkijat uskalsivat vahvistaa, että on olemassa geeni, joka määrittää ihmisten seksuaalisen suuntautumisen. Jotenka, siitä lähtien on ollut erittäin tavallista kuulla tällainen väittämä missä milloinkin.

Nämä johtopäätelmät eivät kuitenkaan lopettaneet kuvan selventämistä. Oikeastaan ne herättivät entistä enemmän huolta. Siksi vuonna 2019 tutkijat päättivät tehdä laajimman tutkimuksen, joka on koskaan liittynyt homoseksuaalien geneettiseen analyysiin.

Uusi homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä koskeva tutkimus

Tämän uusimman tutkimuksen tekivät eurooppalaiset asiantuntijat yli 400 000 vapaaehtoisella sekä Iso-Britanniassa että Yhdysvalloissa. Ensin heiltä kysyttiin, oliko heillä koskaan ollut homoseksuaalista suhdetta. Niiden, jotka vastasivat myöntävästi, DNA:ta analysoitiin.

Homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä ei ole olemassa.

Sitten tutkijat siirtyivät analyysivaiheeseen. Siinä pääteltiin, ettei ole olemassa yhtä ainoaa homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä. Tutkijat onnistuivat sen sijaan löytämään viisi erilaista geneettistä markkeria, jotka liittyvät seksuaaliseen suuntautumiseen.

Tutkijat kuitenkin lisäsivät tähän, että olisi väärin väittää, että seksuaalinen suuntautuminen riippuisi vain näistä tekijöistä. Luvut paljastivat nimittäin myös sen, että nämä geneettiset markkerit eivät todellisuudessa ennusta mitään merkittävää.

“Viisi geeniä yhteenlaskettuna merkitsee alle 1 prosenttia”, analyysiin osallistuneet tutkijat sanoivat.

Homoseksuaalisuutta aiheuttavaa geeniä ei ole löydetty.

Tästä syystä he päättelivät, että geenien lisäksi on olemassa sosiaalisia ja kulttuurisidonnaisia kokemuksia, jotka vaikuttavat siihen, tuleeko henkilöstä homoseksuaali vai ei. Näin ollen voidaan sanoa, että nämä kokeet eivät yksinään voi antaa lopullista vastausta, koska ne jättävät kokonaan huomiotta ympäristön vaikutukset.

Nykyinen panoraama

Kuten aiemmat havainnot, tämäkään ei ole lopullinen. Se tarjoaa kuitenkin tiettyjä uusia vihjeitä uuden tiedon löytämiseen. Siitä huolimatta on käynyt selväksi, että genetiikalla on vaikutusta, mutta se ei ole ainoa laukaisija.

Homo pari kävelee käsi kädessä.

Ttutkimukseen osallistuneet tutkijat haluavatkin huomauttaa, että on välttämätöntä jatkaa laajamittaista tutkimusta tämän mielenkiintoisen kysymyksen selvittämiseksi.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Mitä sapioseksuaalisuus on?
Mielen Ihmeet
Lue se täällä Mielen Ihmeet
Mitä sapioseksuaalisuus on?

Mitä sapioseksuaalisuus on? Sapioseksuaalisuus on nykypäivänä yleisesti tunnettu termi, jolla kuvataan tietynlaista seksuaalista identiteettiä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Copelli S. Genética [Internet]. Buenos Aires: Fundación de Historia Natural Félix de Azara; 2010 [citado 24 de agosto de 2021]

Mielen Ihmeet -sivuston sisältö on laadittu ainoastaan informatiivisiin ja opetustarkoituksiin. Se ei korvaa ammattilaisen diagnoosia, neuvoja tai hoitoa. Askarruttavissa asioissa on parasta kääntyä luotetun ammattilaisen puoleen.