Henkinen itkeminen: lääke joka puhdistaa sielun

On niitä, jotka itkevät hiljaa, hetken aikaa, omassa yksinäisyydessään. Ainoa tapa aloittaa uudelleen, tyhjentää suru, turhautuminen ja jännitys on kuitenkin henkinen itkeminen. Aito vapautuminen on mahdollista vain sellaisten kyynelten kautta, jotka tulvivat kuin meret rikkinäisen äänen rauhoittamina.

Psykobiologian asiantuntijat sanovat, että harvat käyttäytymistavat tekevät meistä niin ihmismäisiä kuin nauraminen ja itkeminen. Itse asiassa näillä kummallakin tunteen ilmauksella on paljon yhteistä. Niihin kumpaankin liittyy tietynlainen “sitkeys”, eli toisin sanoen, kun nauru tai kyyneleet alkavat niillä on määrätty kesto jota ei helposti pystytä lyhentämään. Sen lisäksi kummankin avulla saavutamme saman lopputuloksen: paremman olon.

Sielu lepää kun se päästää kyyneleensä vapaaksi, mutta kipu tarvitsee kyyneliä löytääkseen aidon helpotuksen.

Toisaalta me kaikki tiedämme että henkinen itkeminen – se joka todella tuottaa aidon helpotuksen – on sosiaalisesti paheksuttua. Sitä vastoin, hienovarainen itku joka lipsahtaa poliittiseen puheeseen, johon sekoittuu ylpeyttä, tai joka liittyy kauneuden miettimiseen, on kuitenkin hyväksyttyä.

Ehkä juuri tästä syystä suurin osa meistä välttää ääneen itkemistä. On aina turvallisempaa etsiä pimeä nurkkaus jossa kukaan ei näe meitä, ja sitten päästää kyyneleemme vapaaksi, hienovaraisessa hiljaisuudessa. Emme voi antaa kenenkään kuulla meitä, nähdä meitä, saamaan selville ettemme ole niin vahvoja kuin miltä näytämme.

Tästä huolimatta psykiatrit ja neurobiologit sanovat meille varsin selvästi: helpotuksen, tapahtui se sitten yksin tai jonkun seurassa, pitää olla aitoa, puhdistavaa, ja vapauttavaa. Kaikki mikä viittaa tietyn tyyppiseen “itsehallintaan” lisää jännitystä ja stressiä. Itkeminen on välttämätöntä ihmisille.

Henkisellä itkemisellä on monia tarkoituksia

Suurin osa vauvoista itkee maailmaan tullessaan. Tosin heidän itkemiseensä ei liity kyyneliä. Aivojen mekanismit jotka saavat kyynelrauhaset tuottamaan kyyneliä eivät ole vielä kypsyneet. Tästä huolimatta heidän itkemisensä täyttää välttämättömän biologisen funktion: sen varmistamisen, että he selviytyvät saamalla huomiota, huolenpitoa, lohdutusta ja välittämistä.

Kun kasvamme ja kypsymme, itkemisemme täyttää eri tehtäviä jotka ovat yhtä mielenkiintoisia kuin tarpeellisiakin. Vaikka tosiasiassa emme aina käytäkään kaikkia näitä mahdollisuuksia hyväksemme.

Ensinnäkin yksi itkemisen päämääristä on eliminoida stressin ja ahdistuksen aiheuttamia haitallisia aineita elimistössämme. Ei ole välttämätöntä että meille itsellemme tapahtuu jotakin negatiivista tunteaksemme surua. Joskus saatamme itkeä pelkästään uupumuksesta, ja tämä itku on äärimmäisen terveellistä.

Kalifornian yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan itkeminen toimii myös varoituksena. Se on kuin hälytysmerkki omalle tietoisuudellemme. Elämässämme on aikoja jolloin olemme turhautuneita tai ylikuormittuneita jostakin johon meidän pitäisi reagoida mutta emme tee niin.

Pelkkä se yksinkertainen asia että annamme kyyneltemme tulla ulos, käynnistää kehittyneet biologiset mekanismit, jotka antavat meille kyvyn nähdä tilanne selkeämmin.

Tutkijoiden mukaan henkinen itkeminen on itse asiassa poikkeuksellinen evoluution innovaatio. Ei ole kyse vain “kyynelten vuodattamisesta”. Aito, syvältä tuleva itku joka antaa meille helpotusta aktivoi neurotrofiineja. Nämä ovat proteiineja jotka kykenevät lisäämään neuronien plastisuutta.

Toisin sanoen, “se korjaa meitä”. Se rohkaisee uuden oppimista ja auttaa meitä olemaan luovempia, panemaan toimeen uusia tapoja jotka mahdollistavat meille paremman sopeutumisen ympäristöömme.

Itkeminen, haavoittuvaisuus ja lohtu

Työvelvoitteet saavat meidät tarvitsemaan yksinoloa. Lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet, poliisit… Monet meistä etsivät hetkeä poissa toisten luota helpottaakseen draamaa ja päivittäistä stressiä. Joskus nämä hetket eivät kuitenkaan riitä. Todellista “korjaantumista” ei tapahdu. Tämä jatkuu kunnes vähitellen huomaamme olevamme ahdistuneita, tukossa, ylikuormittuneita… Ja selkärankamme ei anna meidän enää hengittää.

Sama ilmiö tapahtuu päivittäisten ongelmiemme kanssa, sanojen joita emme sano ääneen, menetysten joita emme kohtaa, kivun joka sykkii mutta jota yritämme piilottaa. Miksi on niin vaikeaa pyytää apua? Miksi henkinen itkeminen tekee meidät niin haavoittuvaisiksi muiden edessä?

Käden ojentaminen on taito, jota me kaikki emme osaa

Tosiasia on yhtä vaikea kuin se on ilmeinenkin: kaikki eivät osaa ojentaa auttavaa kättä. Sanomalla asioita kuten “Miksi sinä nyt itket?” tai “Älä viitsi, ei se ole noin iso juttu,” saamme toisen henkilön menemään vielä enemmän lukkoon. Negatiiviset tunteet ja masennus muuttuvat intensiivisimmäksi.

Kun meidän tarvitsee saada apua ja helpotusta joltakin toiselta ihmiseltä, kannattaa etsiä oikea ihminen siihen. Kaikilla ei ole parhaita strategioita tai arvoja antaakseen meille läheisyyttä ja kykyä päästää irti satuttavista tunteista, jotka meitä piinaavat. Hyvät ystävät ja tietenkin psykologit ovat parhaita oppaitamme tässä prosessissa.

Itsemme vapauttaminen itkemällä tunteellisesti jonkun edessä ei ole merkki heikkoudesta tai haavoittuvaisuudesta. Se on askel, jonka vahva ihminen ottaa helpottaakseen jännitteitään, pelkoa ja surua. Hän tekee niin rakentaakseen itsensä uudelleen alusta jotta hän voi korjaantua ja saada apua.

Mitä tulee käden ojentamiseen, se ei ole vain halauksen antamista. Se ei ole sitä, että sanoo “kaikki tulee olemaan hyvin.” Se on intuitiivista ja sen tarkoituksena on auttaa tätä helpotuksen prosessia, tietäen miten. Se on sen tietämistä kuinka kertoa että “olen tässä kanssasi” ilman että se on rasite, ilman tuomitsemista. Se on hienovaraisuutta, läsnäoloa, läheisyyden antamista.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että huolimatta siitä kuinka vaikeaa meille on antaa itsellemme näitä aidon henkisen helpotuksen hetkiä, oli se sitten yksin tai muiden kanssa, se on välttämätöntä toisinaan. Sielumme tyhjentäminen on psykologinen ja biologinen tarve. Mietipä tätä Ciara Molinan klassista lausahdusta: “ilmaistut tunteet ovat käsiteltyjä tunteita.”