Et menetä lapsiasi kaduille, menetät heidät kotona

Et menetä lapsiasi “kaduille”. Tosiasiassa, tuo menetys alkaa omassa kodissasi. Kodeissa joissa isä on poissa, äiti huolissaan, yhdistettynä lukuisiin hoitamattomiin tarpeisiin sekä väärinhoidettuihin turhautumiin. Teini-ikäiset kiskovat juurensa irrallisen lapsuuden jälkeen. Rakkauden, joka ei tiennyt kuinka kouluttaa, opastaa ja auttaa heitä.

Aloitamme tekemällä yhden asian selväksi: aina on poikkeuksia. On selvää että on huonosti sopeutuvia lapsia, jotka ovat kasvaneet tasapainoisissa kodeissa. Aivan kuten on vastuullisia teinejä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä itsensä ja heidän häiriintyneen perheensä välille.

“Kylvä hyvät ideat lapsiisi. Vaikka he eivät ymmärtäisi niitä tänään, tulevaisuus pitää huolen niiden kukoistamisesta.”

-María Montessori-

Totuus on, niin eriskummalliselta kuin se kuulostaakin, että äidit ja isät eivät aina hyväksy tällaista vastuuta. Kun lapset näyttävät merkkejä aggressiivisesta käytöksestä koulussa, opettajat kääntyvät vanhempien puoleen. Yleensä perhe syyttää systeemiä, koulua ja yhteisöä siitä, että he “eivät osaa opettaa”. Vanhemmat syyttävät muita tahoja kuin itseään lastensa tarpeiden vaistoamisen ja asianmukaisten menetelmien käytön puutteesta.

On totta mitä tulee lapsen koulutukseen, että olemme kaikki aktiivisia jäseniä (koulut, media, sosiaaliset yhteisöt…). Siltikin perhe on se, joka iskostaa nuoren aivoihin käsitteen kunnioittamisesta. Kuten myös itsetunnon perusteet ja empatian tunteen.

Lapset, tulevaisuutemme tärkein perintö

H. G. Wells kerran sanoi tulevaisuuden koulutuksen menevän käsi kädessä katastrofin kanssa. Hänen kuuluisassa teoksessaan “Aikakone”, hän visualisoi että vuonna 802 701 ihmisyys jakautuisi kahden tyyppiseen yhteiskuntaan. Yksi niistä, joka eläisi maan pinnalla, on Eloi, joka on ilman kirjoittamista, empatiaa, älykkyyttä ja fyysistä voimaa oleva väestö.

Wellsin mukaan koulutustyyli joka hallitsi hänen aikanaan loi jo tuloksia jotka osoittivat katastrofin aineksia. Alku yhdenmukaisille kokeille, kilpailuttamiselle ja talouskriiseille, perheillä oli vähemmän aikaa kouluttaa lapsiaan ja puute rohkaista lapsuuden uteliaisuutta tai luontaista halua oppia sai tunnetun kirjailijan negatiiviseksi tulevaisuuden sukupolven mahdollisuuksista.

Ei ole kyse pessimismin syöttämisestä sinänsä, vaan ennemminkin valmiustilan ja vastuullisuuden pöydälle nostamisesta. Esimerkiksi asia, josta monet terapeutit, kouluneuvojat ja pedagogit valittavat, on perheen tuen puuttuminen, joka yleensä selviää kun on aika tulla väliin ongelmanuoren tai psyykkisiä ja oppimisvaikeuksia osoittavan lapsen kohdalla.

Kun oikeaa yhteistyötä ei ole tai vanhemman kieltäytyessä tai boikotoidessa ammattilaista, opettajaa tai psykologia, tuloksena on varmasti lapsen menettäminen. Nuori yrittää vielä entistä kovemmin jatkaa uhmaamista. Hän etsii kadulta sen mitä ei löydä kotoaan. Tai mitä itse koulutusjärjestelmä ei ole pystynyt antamaan hänelle.

Vaikeita lapsia, huolestuneita vanhempia ja ristiriitaisia tunteita

On olemassa vaikeita ja vaativia lapsia, jotka käyttäytyvät kuin todelliset tyrannit. On teinejä, jotka ovat kykenemättömiä hyväksymään vastuuta ja jotka rakastavat kokeilla muiden heille asettamia rajoja hivuttautuen yhä lähemmäksi rikollista elämää. Me kaikki luultavasti tiedämme ainakin yhden tällaisen tapauksen. Meidän pitää kuitenkin olla tietoisia jostakin: Tämä ei ole mitään uutta. Tämä ei ole internetin, videopelien tai suvaitsevan opetustavan aiheuttamaa.

“Ennen kuin opetat lapsesi lukemaan, opeta hänelle mitä on rakkaus ja totuus”

-Gandhi-

Kaikesta huolimatta, nämä lapset näyttävät samoja tarpeita ja käyttäytymistä, jotka ovat aina uudestaan lauseyhteydessä. Näin ollen, ensimmäinen asia joka meidän tulee tehdä on, että emme patologisoi lapsuuden tai nuoruuden vaiheita. Toiseksi tulee hyväksyä vastuullisuuden jakaminen, joka jokaisella meistä on joko kouluttajana, terveysammattilaisena tai sosiaalityöntekijänä. Kolmantena, eikä suinkaan vähäisimpänä, tulee ymmärtää että lapset ovat epäilemättä Maan tulevaisuus, mutta ennen kaikkea he ovat vanhempiensa lapsia.

Pohditaan nyt joitakin tärkeitä kohtia.

Ainekset oikeaan koulutukseen

Kun opettaja soittaa vanhemmalle varoittaakseen heitä lastensa huonosta käytöksestä, ensimmäinen asia jota perhe tuntee on että heidän tuntemansa rakkaus lapsiansa kohtaan kyseenalaistetaan. Se ei ole totta. Mitä tapahtuu on että joskus tuo kiintymys, aito rakkaus, heijastuu väärällä tavalla.

Lastesi rakastaminen ei vastaa heidän kaikkien päähänpistojensa tyydyttämistä. Se ei tarkoita kaikkien maailman esteiden aukaisemista heille tai kaikelle negatiiviselle altistamisen välttämistä. Aito rakkaus on sitä, että opastetaan. Sitä, että iskostetaan vastuullisuuden merkitystä lapselle jo varhaisessa vaiheessa. Se on rakkautta, joka tietää kuinka hallita heidän turhautumistaan sanomalla “EI” silloin kun pitää.

Laadukas koulutus tietää tunteista ja ymmärtää kärsivällisyyttä. Vaativa lapsi ei lopeta käyttäytymistään jos hänelle huudetaan tai hänet suljetaan huoneeseen yksin kahdeksi tunniksi. Mitä vaaditaan ja arvostetaan, on huomion osoittamista sanoilla, uudella reaktiolla, esimerkeillä ja vastaamalla heidän jokaiseen innokkaaseen kysymykseensä.

Meidän täytyy myös olla tietoisia, että tänä päivänä monet äidit ja isät ovat pakotettuja noudattamaan pitkiä työtunteja. Aikatauluja, jotka ovat vähän tai ei ollenkaan perhe-elämään myöntyväisiä. Siispä mikä on tärkeää, ei ole todellinen aika jonka vietät lastesi kanssa. Mikä merkitsee on vietetyn ajan laatu.

Tarvitsemme vanhempia, jotka tietävät kuinka vaistota heidän tarpeensa ja tunteensa, vanhempia jotka ovat läsnä. He opastavat, sopeutuvat ja suosivat lastensa kiinostuksenkohteita, unelmia ja toiveita. He ovat niitä, jotka jättävät jälkensä ja myös juurensa lapsiinsa. He ovat niitä, jotka estävät lapsiansa “päätymästä kaduille”.