Erotomania: harha rakkauden kohteena olemisesta

Erotomania: harha rakkauden kohteena olemisesta
Sergio De Dios González

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Sergio De Dios González.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Siitä lähtien kun Elena tapasi Martin, työpaikkansa toimitusjohtajan ja yhden koko maan parhaista johtajista, hän on ollut korviaan myöten rakastunut tähän.

Elena suorastaan leijailee pilvilinnoissa. Ei kulu päivääkään, jolloin hän ei puhuisi Martista työtovereilleen. Ongelma piilee siinä, että työtoverit eivät jaa Elenan käsityksiä ja ole hänen kanssaan samaa mieltä.

Elena väittää muun muassa Martin katsovan häntä viettelevästi toivottaessaan hyvää huomenta… vaikka todellisuudessa Martti tuijottaa ainoastaan puhelintaan huomenet huikatessaan.

Elena uskoo Martin myös vaihtaneen partavetensä tehdäkseen juuri häneen vaikutuksen. Huumaantunut ei kuitenkaan tiedä tämän uuden tuoksun olevan Martin siskoltaan saama syntymäpäivälahja. Mitä tässä oikein tapahtuu?

Elena kärsii erotomaniasta.

Tällaista harhaluuloon perustuvaa varmuutta ilmenee tavallisesti naisissa, vaikka joitain harvoja tapauksia on kohdattu myös miesten keskuudessa. Arviolta sairaus ilmenee 30-vuotiailla tai vanhemmilla ja vaivaa ennen kaikkea ihmisiä, jotka ovat parhaillaan sinkkuja.

Miten erotomaniasta kärsivä ihminen ei itse tajua, että kaikki hänen uskomansa harhat ovat virheellisiä? Miten hän muka voi havaita toisen osapuolen väitetysti osoittavan itseään kohtaan kiinnostusta, jota ei todellisuudessa ole olemassa?

Vastaus on yksinkertainen. Nämä ihmiset uskovat kaiken olevan totta, koska he ovat joutuneet oman todellisuutensa virheellisen tulkinnan uhreiksi. Heidän havaintonsa ja tulkintansa todellisuudesta on seurausta houretilasta.

“Ja vielä enemmän kuin nautinnon ja houretilan vuoksi, minä rakastan sinua tuskan ja epäilyksen tähden.”

-Xavier Villaurrutia-

Kuvitteelliset rakkaustarinat

Mikäli astut hetkeksi tästä sairaudesta kärsivän ihmisen kenkiin, saatat ymmärtää tilaa hieman paremmin. Kuinka monta kertaa olet itse pitänyt jostain ihmisestä ja tulkinnut hänen viestinsä virheellisesti?

Saatamme vaikkapa tulkita hymyn tai ystävälliset sanat viitteeksi tunteiden molemminpuolisuudesta. Saamme sitten melko pian selville, olimmeko oikeassa vai emme.

naisella on käsissään siivet

Erotomaniasta kärsivä ihminen kokee ja käy läpi jotain samankaltaista. Erotuksena on kuitenkin se, että erotomanian uhri luo kokonaisen rakkaustarinan, vaikka se ei ole milloinkaan edes alkanut todellisuudessa. Lisäksi hänen harhainen ajattelunsa pyörii idealisoidun romanttisen suhteen pauloissa.

Joissain tapauksissa erotomaniasta kärsivät viittaavat näihin luomiinsa suhteisiin henkisinä siteinä oletettuun kumppaniinsa (joka on myös uhri).

Täten erotomania rakentuu hitaasti perustuen toisen ihmisen väitetysti osoittamiin eleisiin, vaikka näitä ei oikeasti tapahdu. Katse syrjäsilmällä, tavallinen tervehdys tai hymy voidaan tulkita salaisiksi rakkauden merkeiksi sairaudesta kärsivän taholta.

Erotomanian seuraukset

Huolimatta “rakastettunsa” osoittamasta torjunnasta tai kieltämisestä, voi erotomaniasta kärsivä viitata tälle kintaalla ja olla uskomatta tätä todeksi. Hän on täysin vakuuttunut siitä, että heidän välinen rakkautensa on todellista.

Täten hän voi harhaisen mielensä maailmassa keksiä minkä tahansa syyn selittääkseen, miksi toinen ihminen ei vieläkään ole tietoinen tästä syvästä tunteesta. Tai sitten hän uskoo jääräpäisesti toisen osapuolen olevan liian ujo hyväksyäkseen ja myöntääkseen tunteensa muiden ihmisten nähden.

alaston nainen jolla on helminauha

Lienee selvää, miten tämän kaltainen harha voi olla hyvinkin vakava ja toisinaan sinnikäs, vaatien ääritapauksissa psykologista hoitoa. Joissain tapauksissa tarvitaan jopa psykiatrista hoitoa.

Itse asiassa tämä sairaus ei välttämättä ilmene yksittäisenä ongelmana. Se voi ilmetä osana muita kliinisiä sairauksia, joihin lukeutuvat muiden muassa paranoidinen skitsofrenia, vakava masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsoaffektiivinen häiriö.

Lisäksi erotomaniasta kärsivä voi kokea ankaran tunnetasoisen iskun joutuessaan kohtaamaan tilanteita, kuten häntä väitetysti rakastavan ihmisen naimisiinmeno tai lapsen syntymä.

On sanomattakin selvää, että alun “kuherteluvaiheen” jälkeen erotomaaninen ihminen tulee kärsimään. Tämä seuraa siitä, että hän jatkaa uskomusta suhteen olemassaolosta sellaisen ihmisen kanssa, joka ei jaa hänen tunteitaan.

Kärsinkö minä itse erotomaniasta?

Mikäli olet kysynyt itseltäsi tämän kysymyksen, kannattaa käydä uudestaan läpi kaikki yllä mainitsemamme. Kuten jo totesimme, on meistä luultavasti jokainen jossain elämänvaiheessa tulkinnut virheellisesti omien tunteidensa saaneen vastakaikua. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä erotomaanisen harhan tai de Clerambault’n oireyhtymän kanssa.

“Minun kipuni on jatkuvaa ja epäonnistumiseni ilmiselvää ja harhani pysyvää.” 

-Rapsusklei-

nainen nukkuu kukassa

Erotomania voi äärimmäisissä tapauksissa johtaa jopa siihen, että ihminen päätyy rakentamaan kokonaisen keinotekoisen todellisuuden. Sellaisen, johon kuuluu seksuaalisia suhteita joita ei todellisuudessa ole olemassa, psykologisia raskauksia tai pakkomielteistä hallitsevaa käytöstä toista osapuolta kohtaan.

Eli milloin ollaan todella häiriön puolella? Silloin, kun huolimatta etäisyydestä, huomiotta jättämisestä ja torjunnoista, me uskomme edelleen olevamme rakastettuja ja tunteidemme saavan vastakaikua. Silloin, kun toinen osapuoli on täysin tavoittamattomissa, mutta uskomme silti hänen olevan rakastunut meihin. Ja ennen kaikkea silloin, kun erikoistunut asiantuntija on diagnosoinut asian olevan näin.

Jos uskot että saatat kärsiä tästä persoonallisuushäiriöstä, käänny asiantuntijan puoleen. Älä epäröi pyytää apua.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.