Elokuva ”Shame”

· 9.3.2016

Brandon on nuori new yorkilainen, jolla on kaikkea, mitä sinkkumies voi vaan haluta: hyvä rahatilanne, itsenäisyyttä, menestystä naisten kanssa, ja niin edelleen. Mutta hänellä on ongelma. Siitä huolimatta, että Brandon on viehättävä, hän tuntee pakkomiellettä pornoa ja masturbaatiota kohtaan ja tästä syystä hän ei kykene täysin nauttimaan suhteistaan.

Eräänä päivänä Brandonin sisko tulee yllättäen vierailulle ja päättää viipyä tämän asunnossa muutamia päiviä. Siskon yllättävä ilmestyminen tekee addiktion harjoittamisen Brandonille hankalaksi ja tämä taas aiheuttaa ongelmia miehen työpaikalla.

Tämä psykologinen draama on brittiläisen ohjaajan Steve McQueenin toinen projekti. Kyseessä on elokuva nimeltä ”Shame”. Elokuva on rohkea, sillä emme ole koskaan aiemmin päässeet seuraamaan seksuaalisen addiktion tuomia ongelmia näin intiimisti.

Kyseinen elokuva on kuin tunnustus. McQueen esittelee teeman tavalla, jolla alamme tuntea empatiaa Brandonia kohtaan ja tunnemme ikään kuin olisimme vangittuna hänen kokemuksiinsa. Tästä syystä elokuva on myös todella häiritsevä (sanan perimmäisessä merkityksessä): se toimii yhteiskunnan peilinä.

Ehkäpä juuri tästä syystä tämän kaltaisilla teoksilla on arvoa. Elokuva, jonka teema toimii ajasta ja trendeistä riippumatta. Universaalit teemat, kuten seksi ja addiktio, jättävät jälkensä alitajuntaamme… Varsinkin, jos ne esitetään upean elokuvan muodossa.

Minkä takia häpeilemme, kun tavalliset asiat, kuten esimerkiksi seksi, tuodaan eteemme? Syy on selvä: me pelkäämme sitä. Me yritämme torjua asiat, joita pelkäämme, koska ne eivät ole yleisesti hyväksyttyjä nyky-yhteiskunnassamme. Tunnemme paniikkia paheksuttujen asioiden edessä huolimatta siitä, kuinka luonnollisia nämä asiat tosiasiassa olisivatkaan.

Toinen elokuvan kantava teema on banaalius. Banaaliutta pidetään yleensä negatiivisena asiana – se tarkoittaa asioita, jotka ovat hiljaisia, tylsiä, mutta vakaita osia jokapäiväisessä elämässämme. Tekomme ja tapamme perustuvat satunnaisille konsepteille. Tällä tarkoitan sitä, että useimmat tekomme pohjautuvat lukemattomiin eri elementteihin, jotka perspektiiviin laitettuna ovat itseasiassa mitättömiä ja mitäänsanomattomia. Tarvitsemmeko me kaikkea, mitä meillä on? Olemmeko tietoisia siitä ylimääräisestä, joka meitä ympäröi?

Meidän tulisi aloittaa analysoimalla, minkä todella uskomme olevan meille tärkeää. Materialistisesta näkökulmasta katsottuna me oletamme, että asioiden omistaminen auttaa meitä saamaan hyvän elämän, että elämämme muokkautuu ulkomuotomme mukaan.

Tämän tulisi olla selvää: kolme neljäsosaa siitä mitä haluamme tai mitä meillä on, on tarpeetonta. Maailmassa on olemassa niin paljon tarpeettomia asioita. Meidät on huijattu tavoittelemaan unelmiemme täyttymystä, vaikka itse asiassa monet näistä unelmista ovat valheellisia.

Ihmiset, joilla näyttää olevan kaikkea (ne, jotka ajavat luksusautoillaan, asuvat hulppeissa huviloissaan ja elävät kuvankaunista, materialistista elämää), saattavat olla juuri niin onnellisia, kuin miltä he näyttävät… tai sitten eivät.