Eläminen ilman perhettä

26.9.2019

Osa ihmisistä elää elämäänsä ilman perhettä, ja tällaisten ihmisten määrä tuntuu vain kasvavan. Se on uusi todellisuus kaikkialla maailmassa.

Syyt tähän ovat moninaiset. Joskus ainoa lapsi ei muodosta omaa perhettä ja saavuttaa vanhuuden yksinäisyydessä. Joskus perheet yksinkertaisesti hajautuvat, ja perheenjäsenet elävät tuhansien kilometrien päässä toisistaan. Toisinaan taas väkivalta perheessä pakottaa henkilön elämään yksin, tai sitten vanhus tulee sukulaistensa hylkäämäksi.

”Side, joka yhdistää oikean perheen, ei ole veriside, vaan molemminpuolinen kunnioitus ja ilo.”

-Richard Bach-

Häiritsevää asiassa on se, että vielä jokin aika sitten tämä oli poikkeus. Nyt, vaikka se ei vielä kosketakaan suurinta osaa ihmisistä, se on yhä yleisempi tilanne. Naimattomien ihmisten määrä on kasvanut, ja myös yksilapsisia perheitä on nykyään paljon enemmän.

Perheettä eläminen tekee haavoittuvaisemmaksi

Perheen käsitettä idealisoidaan usein, mutta totuus on, että kaikissa perheissä on ongelmia. Aivan kuten parisuhteet, perheetkin ovat täynnä ristiriitoja. Perheet muodostuvat ihmisistä, joten perheen sisällä on aina sekä kauniita että negatiivisia tunteita sekaisin.

surullinen mies rannalla

Tästäkin huolimatta perhesuhteet ovat tavallisesti vahvempia kuin muiden ihmisten kanssa muodostamamme suhteet. Kuten sanonta kuuluu, ”veri on vettä sakeampaa”. Jopa niiden sukulaisten kesken, jotka eivät ymmärrä toisiaan kovinkaan hyvin, verisiteet merkitsevät usein edes jonkinlaista sitoutumista.

Tästä syystä ilman perhettä eläminen tekee meistä haavoittuvaisempia. On totta, että joskus perhe on valtava fyysisen ja psyykkisen riskin lähde. Mutta ihmisellä, jolla on jossain määrin terve perhe, on parempi suoja elämän vaaroja vastaan.

Yksinäisyys valintana

Sanotaan, että ennemmin tai myöhemmin meidän kaikkien on kohdattava yksinäisyys, joko siitä syystä että meillä ei ole ketään kenen puoleen kääntyä, tai koska muut eivät vain ole saatavilla apunamme. Ja tämä pätee sekä perheellisiin että perheettömiin ihmisiin. Meidän kaikkien on valmistauduttava siihen henkisesti.

nainen yksin pellolla

Onko mahdollista elää ilman perhettä ja olla silti onnellinen?

Vastaus on kyllä. Ihmisillä on syntyjään uskomaton sopeutumiskyky, mikä mahdollistaa selviytymisen kaikenlaisissa olosuhteissa. Ainoa todella tärkeä asia on se, että se tehdään tietoisesta valinnasta: joko niin, että henkilö on itse vapaasti valinnut sellaisen elämän tai koska olosuhteet ovat olleet sellaiset, että henkilö on voinut hyväksyä sellaisen elämän ilman, että se muuttaa hänen elämänsä kulkua kokonaisuudessaan.

Kun perheettä eläminen on tila, jota emme ole vapaaehtoisesti valinneet, asiat voivat olla toisin. Asia voi olla hyvin kivulias ja johtaa myös pelkoon ja ahdistukseen, jotka lopulta johtavat fyysisiin sairauksiin ja jopa kuolemaan.

Mieti tulevaisuutta ja puske itseäsi eteenpäin

Elämässä on vaihe, jolloin jokaisen tulisi analysoida kuinka paljon perheettä elämisellä on heille väliä. Joskus annat vain ajan kulua varsinaisesti miettimättä asiaa, mutta tulee aika, jolloin asian miettiminen voi olla liian myöhäistä.

Jos tiedostamme, että muiden ihmisten kanssa eläminen on meille erittäin tärkeää, voimme tehdä päätöksiä ja toimia sen toteuttamiseksi. Elämämme olosuhteet eivät nimittäin putoa taivaalta valmiina, vaan ne tulee rakentaa itse ensin mielessä ja sydämessä ja sitten teoin. On mahdollista rakentaa perhe eri tavoin nykyään. Voimme pohtia eri vaihtoehtoja ja valita niistä parhaan.

onnellinen voi olla ilman perhettä

Toisaalta jos huomaamme, ettei toisten kanssa eläminen ole meille niin tärkeää, meidän on valmistauduttava hyväksymään tuohon päätökseen sisältyvä hinta. Siinä on kyllä myös etunsa. Perheettä eläminen ei tarkoita vajoamista täydelliseen yksinäisyyteen. On tapoja tuntea niin, että kaikki asiat ja ihmiset ovat kuin oma kotisi.