Avoin kirje maailmalle
Kun olin nuori, oli olemassa yksi puheenparsi, jota minä sitten hoin koko ajan ja josta tuli osa minua, aivan kuin se olisi kaiverrettu kiveen: “ne jotka näkevät vaivaa, tulevat aina saamaan sen minkä ansaitsevat.” Mutta tämä maailma on opettanut minulle, että ne jotka näkevät vaivaa voivat myös törmätä kiviseinään, ja tämä isku voi jopa rikkoa heidän luunsa.
Lapsena sitä unelmoi jatkuvasti olevansa vanhempi, sekä kasvamisesta, jotta oma ääni kuuluisi paremmin maailmassa ja voisi tehdä isoja juttuja. Koska sitä ajatteli tekevänsä jotakin merkittävää ja maailmaa muuttavaa. Ja tuolloin kyseessä ei ollut jonkin asteinen ilmaisu sisimmässä kytevästä narsismista, vaan uskosta joka kasvoi sellaisessa viattomuudessa, jota ainoastaan lapsi voi ymmärtää.
On helppoa olla onnellinen kun asiat sujuvat hyvin, kun levollisuus on kietonut sinut syliinsä. Levollisuus, jonka voi nähdä ainoastaan lapsen naiivit silmät maailmassa, joka on täynnään ihmisiä, jotka esittävät elävänsä samoin kuin näet elokuvissa elettävän. Silloin kun on epäsopivaa valittaa ja olla inhimillinen. Kun onnellisuuden tyrannia on tyystin vallannut elämäsi joka kolkan.
Mutta sitä kasvaa aikuiseksi
Mutta sitten sitä kasvaa aikuiseksi, eikä mikään ole enää samoin kuin se joskus oli. Se mitä ennen ajattelit, on muuttunut absurdiksi uskomukseksi epäreilussa maailmassa. Järjettömäksi ajatukseksi, joka hallitsi elämääsi ja on nyt tiukasti rintasi ympärille kiedottu köysi, joka tekee hengittämisestä lähes mahdotonta.
Sitä kasvaa aikuiseksi, etkä edes enää tiedä kuka olet, koska mahdollisuuksista onkin jotenkin huomaamatta tullut mahdottomuuksia. Koska se, mistä lapsena unelmoi tuntuu olevan valovuosien päässä, eikä enää omien käsien ulottuvilla. Sitä kasvaa aikuiseksi ja huomaa, että vaivannäköön liittyy kärsimystä, joka usein jää täysin palkitsematta.
Sitä kasvaa aikuiseksi ja tulee satutetuksi, sekä nuhdelleeksi itseään asioista joita ei edes ymmärrä, mutta mitkä satuttavat sielun syvimpiä osia. Koska toisinaan ne sanat joita me itsellemme sanomme ovat hiljaisia huutoja, jotka sitovat meidät meidän tuntemaamme syyllisyyteen, jota kumpuaa oman viattomuutemme menettämisestä.
Sitä kasvaa aikuiseksi ja huomaa, että taikaa ei ole olemassa, että järki koettaa hallita maailmassa, jossa järjettömyys ruokkii niiden egoja, joille on suotu helpon elämän myrkyllinen lahja, jotka eivät ole koskaan joutuneet näkemään minkäänlaista vaivaa minkään eteen.
Ja sitten sitä tuntee olevansa pettymys, niin itselleen kuin rakkaimmilleenkin. Sitä tuntee olleensa turhan naiivi menneisyydessä ja antaneensa periksi nykyhetkessä, sallien itsensä olla tuon itseään maailmaan sitoneen köyden vietävissä, joka lapsena vaikutti niin täydelliseltä.
Mutta sitä päättää olla lopettamatta unelmointia
Mutta sitä päättää olla lopettamatta unelmointia. Sitä päättää olevansa etsimättä syytä tai syytettävää menneisyydestä ja hyväksyä oman vastuunsa tulevaisuudesta. Sitä päättää, että kun joutuu epäoikeudenmukaisuuden kirkkaiden valojen sokaisemaksi, ei luultavasti tule löytämään polkua, joka johtaa suojaan etsiessään omaa paikkaansa maailmassa.
Sitä päättää nousta tuhkasta kuin feeniks-lintu, karistaa tuhkat niskastaan ja lentää pää korkealla epäröinnin meren yläpuolella, johon oli tullut upotetuksi silloin kun menetti viattomuutensa. Silloin kun lakkasi olemasta lapsi, joka lukee tarinoita, muuttuakseen sen sijaan oman tarinansa päähenkilöksi.
Sitä päättää ottaa oman laivansa ruorin haltuunsa, vaikka matkaakin virtaa vastaan. Jopa vaikka muiden ihmisten aiheuttamat aallot loiskivat kasvoille moitteita ja paheksuntaa, jotka heijastavat heidän omia turhautumiaan. Koska sitä on oppinut olevansa voittamaton, jos todella taistelee sen puolesta mitä itse haluaa.
Ja vaikka kello edelleen on tuolla jossain ja tikittää itseään vastaan, koska ei ole vieläkään tullut löytäneeksi omaa paikkaansa maailmasta, niin sitä tietää kaiken vaivan arvoisen tässä elämässä olevan vaikeaa löytää, ja vielä vaikeampaa saavuttaa ja pitää hallussaan.
Ja sitä tietää miten vastata erääseen tärkeään kysymykseen: Onko elämä paskamaista? Kyllä, mutta sitä on jo oppinut tämän, ja tämä taasen tarjoaa valttikortin. Tämä valttikortti kuuluu kaikille niille, jotka taistelevat, unelmoivat ja jatkavat sinnikkäästi, jotka eivät luovuta, jotka ottavat jokaisen epävarman askelen eteenpäin intohimoisesti, jotka jatkavat matkaa vaikka heitä pelottaa. Koska, no, tämä on elämää.