Anemoia: nostalgia aikaa kohtaan, jota emme koskaan eläneet

Ihmismieli on täynnä tunteita, joita emme usein pysty selittämään. Ja miten on mahdollista tuntea nostalgiaa sellaista aikaa kohtaan, jota emme ole koskaan edes kokeneet? Katselimmepa mustavalkoista valokuvaa, kuuntelimmepa vinyylilevyltä vanhaa kappaletta tai luimme histroiallista romaania, monet meistä tuntevat outoa nostalgiaa, joka tunnetaan nimellä anemoia.

Olet luultavasti jo kokenut sen jossain tilanteessa, todennäköisesti joko television tai kirjan kautta. On kuin sinulta puuttuisi jotain, jota sinulla ei koskaan ollut, mutta silti tunnet sen olevan sinun.

Mistä sana anemoia tulee?

Anemoia on melko uusi termi, joka antaa nimen sille melankoliselle nostalgialle, joka elää vain mielikuvituksessa, koska sitä ei voi koskaan kokea itse. Sanan loi runollisesti kirjailija John Koenig teoksessaan The Dictionary of Obscure Sorrows, jossa hän määritteli sen “kaipaukseksi aikaan, jota et ole koskaan tuntenut”.

Toisin kuin yleinen nostalgia, kuten lapsuuden sarjakuvien tai menneen rakkauden muistelu, anemoia perustuu lainattuihin kokemuksiin. Sen etymologinen alkuperä tulee kreikan sanoista anemos (tuuli) ja noos (mieli), metaforasta, joka voidaan ymmärtää “tuulena mielessä”, suloisena suruna niitä aikoja kohtaan, jotka tunnemme vain tarinoiden, valokuvien, laulujen tai meille kuulumattomien muistojen kautta.

On kuitenkin huomattava, että vaikka termi itsessään on hyödyllinen kuvaamaan näitä emotionaalisia kokemuksia, sitä ei pidetä kliinisenä diagnoosina tai tunnustettuna psykologisena häiriönä. Sitä ei myöskään pidä sekoittaa sellaisiin tiloihin kuin masennus, dissosiaatiohäiriö tai ahdistus.

Vanhoja valokuvia katsellessa on vaikea olla tuntematta jonkinlaista nostalgiaa niitä kohtaan, jotka elivät ja kuolivat ennen meidän maailmaan tuloamme. Niitä kohtaan, jotka nukkuivat samassa talossa kanssamme, katsoivat samaa kuuta, hengittivät samaa ilmaa, tunsivat saman veren suonissaan, mutta elivät täysin erilaisessa maailmassa.

Miksi koemme tämän tunteen?

On monia kokemuksia, jotka voivat laukaista anemoian. Jotkut ihmiset kokevat tämän katsellessaan retromuotia tai kuunnellessaan isovanhempiensa lempimusiikkia. Toisille tämä tunne tulee vanhaa kirjaa lukiessa tai sen elokuvasovitusta katsoessa valkokankaalta. Olipa laukaiseva tekijä mikä tahansa, joitakin sen syitä ovat seuraavat:

• Menneisyyden idealisointi: Uskomme usein kollektiivisen mielikuvituksen tai henkilökohtaisten mieltymysten vuoksi, että jotkut aikakaudet olivat parempia kuin toiset arvojen tai estetiikan kannalta, mikä voi johtaa meidät tuntemaan nostalgista ajattelua niitä kohtaan.
• Kulttuurivaikutus: Tietyn aikakauden muoti, musiikki tai historialliset tapahtumat voivat saada meidät tuntemaan yhteyttä siihen, vaikka tämä vaikutus perustuisi ulkoiseen tietoon eikä henkilökohtaisiin kokemuksiin.
• Tunne-elämän katkeaminen: Joskus saatamme tuntea, ettemme sovi nykyiseen elämäämme, ja etsimme emotionaalista turvapaikkaa menneisyydestä ajatellen, että ehkä olisimme olleet onnellisempia siellä.
• Jaetut muistot: Vanhat perhekuvat, isovanhempien tarinat tai kodin perinteet voivat luoda yhteyden muistoihin, jotka eivät kuulu suoraan meille, mutta jotka tuntuvat omiltamme.
• Henkilökohtainen herkkyys: Joillakin ihmisillä voi olla suurempi empatia ja herkkyys vanhoja rakkaustarinoita, retromusiikkia tai sellaisia elämäntapoja kohtaan, jotka yhdistävät heidät menneisyyteen.

Arkipäivän esimerkkejä anemoiasta

Lähes kaikki meistä ovat jossain vaiheessa elämäänsä kokeneet anemoian tietämättään. Joitakin esimerkkejä ovat seuraavat:

• “Kuultuani The Beatlesin kappaleen ensimmäistä kertaa ja kuvitellessani, millaista olisi ollut kokea Beatlemania 1960-luvulla.”
• “Selailen vanhaa lehteä ja rakastun 1940-luvun muotiin, miettien kuinka taianomaista olisi pukeutua noin.”
• “Kun vierailemme vanhassa talossa ja mietimme siellä asuneita ihmisiä.”
• “Katsellessa kuuta ja tietäen, että tuhansia vuosia sitten oli muitakin katselemassa sen kauneutta.”
• “Katsellessani vanhaa muotokuvaa ja miettiessäni, millaista tuon henkilön elämä on mahtanut olla.”

Lyhyesti sanottuna, tapoja on monia, ja ne kaikki luovat nostalgisen, mutta lohduttavan tunteen. Itse asiassa se voi heijastua siinä, miten sisustamme tilojamme. Kuten silloin, kun ostamme vintage–huonekalun tai vanhan radion, koska sen ainutlaatuinen kauneus tuo meidät lähemmäksi rakastamaamme aikaa.

Myös silloin, kun totumme kirjoittamaan henkilökohtaista päiväkirjaamme kirjoituskoneella, koska se vie meidät aikaan, jolloin elämä oli hitaampaa eikä teknologia ollut niin hallitsevaa.

Tämä tunne voi olla niin voimakas, että sitä käytetäänkin markkinointistrategioissa, koska se herättää vetovoimaa ja tunteita, jotka usein vaikuttavat ostopäätöksiimme. On yleistä, että jotkut osallistuvat historiallisiin messuihin tai tapahtumiin antaakseen mielikuvituksensa laukata ja tunteakseen olevansa osa viikinkijuhlia tai -tansseja.

Kuinka voimme omaksua tämän tunteen menettämättä näkyvistä nykyhetkeä?

Joskus anemoia voi vaikuttaa emotionaaliseen hyvinvointiimme. Jos vietämme enemmän aikaa toivoen olevamme jossain toisessa aikakaudessa kuin nauttien nykyhetkestä, voimme irtautua todellisuudesta ja menettää tilaisuuksia, jotka meillä tänään on.

Ja kuten Emotion Review‘n tutkimuksessa todetaan, menneisyyden kaipuu voi olla sekä positiivinen että negatiivinen tunne. Optimistisilla ihmisillä, joilla on alhainen yksinäisyyden taso, tämä nostalgia tai melankolia sellaista kohtaan, mitä itse ei ole elänyt, voi parantaa heidän mielialaansa ja edustaa eräänlaista emotionaalista turvapaikkaa tai inspiraation kipinää.

Tärkeintä on omaksua tunne eikä nähdä sitä pakokeinona. Niin kauan kuin se ravitsee nykyhetkeämme eikä pyri korvaamaan sitä, voimme käyttää sitä lohdun tuntemiseen, viitteenä kodin sisustukseen, vanhojen vinyylilevyjen kuunteluun tai esimerkiksi viktoriaanisen estetiikan romantisointiin omalla tavallamme.

Tarkoittavatko anemoia ja saudade samaa asiaa?

Eri kielillä on sanoja, jotka yrittävät kuvailla sitä palan tunnetta kurkussamme, jonka joskus tunnemme tietämättä miksi. Esimerkiksi “saudade” on portugalilaista alkuperää oleva termi, joka tarkoittaa nostalgiaa jotakin tai jotakuta kohtaan, joka ei ole enää läsnä. Se on melankoliaa menneisyyden asioita kohtaan, joita elimme onnellisina ja jotka elävät edelleen sydämissämme.

Anemoia, vaikka tunne on samankaltainen, ei keskity henkilökohtaisiin muistoihin. Tässä tapauksessa kokemukset eivät tarvitse ole itse elettyjä, mutta ne sattuvat silti. Kaikki perustuu ajatuksiin, jotka perustuvat aikakauden idealisointiin. Yksinkertaisesti sanottuna, kun saudade syntyy muistista, anemoia syntyy kaipauksesta.

Muut termit, kuten hiraeth (kymrin kieltä), joka viittaa kaipaukseen jotakin sellaista kohtaan, mitä sinulla ei ole koskaan ollut, tai sehnsucht (saksaa), syvä kaipuu johonkin saavuttamattomaan, ovat lähempänä anemoian merkitystä kuin saudade.

Anemoia liikuttakoon sinua eikä rajoittakoon sinua

Anemoian tunne ei ole merkki heikkoudesta, vaan pikemminkin osoitus herkkyydestä ja yhteydestä historiaan, estetiikkaan tai menneiden aikojen tarinoihin. Tämä kaipuu sellaista kohtaan, mitä itse ei ole elänyt, voi herättää mielikuvituksemme ja kutsua meidät luomaan ja rikastuttamaan nykyhetkeämme merkityksillä, jotka ylittävät oman kokemuksemme.

Tärkeää on tietää, miten hallita tunteita eikä antaa niiden tulla esteeksi elämämme arvostamiselle tässä ja nyt. Loppujen lopuksi jopa se, mitä emme koe, voi opettaa meille jotakin siitä, keitä me olemme ja minne haluamme mennä.