Albert Ellisin yksinkertainen harjoitus häpeän kukistamiseksi
Häpeä on tunne joka aktivoituu joka kerta kun ajattelemme rikkoneemme sosiaalista normia. Sillä on voimakas sosiaalisen säätelyn funktio. Miljoonien vuosien ajan se on vaikuttanut hyväksynnän saamiseen ryhmän sisällä ja tämän seurauksena selviytymiseemme. Häpeä on edelleen osa yhteiskuntaamme, mutta joskus sitä ilmenee epäsopivissa tilanteissa.
On tilanteita, joita saatamme kutsua riskialttiiksi, koska tiedämme suurella todennäköisyydellä joutuvamme häpeän valtaan. Hylkäävätkö muut meidät? Todennäköisesti eivät, mutta niin me itse luulemme. Me myös leimaamme tämän epätodennäköisen tapahtuman hirveäksi. Koska uskomme jo ennalta että meidät hylätään, me aktivoimme häpeän. Häpeä laukaisee tekoja, jotka tähtäävät meidän suojelemiseemme mahdolliselta hylkäykseltä.
On kaksi tapaa lopettaa turhan häpeän tunteminen. Yksi on vakuuttaa itsemme sisäisen dialogin kautta siitä, että meillä ei ole mitään todisteita jotka osoittaisivat sen ettei ympäristö hyväksy meitä. Tai vaikka näin olisikin, me emme tarvitse koko maailman hyväksyntää.
Toinen tapa on ottaa häpeäriski vapaaehtoisesti. Tätä varten kognitiivinen psykologi Albert Ellis suunnitteli joukon harjoituksia. Mikä niiden tavoite on? Ehdoton itsensä hyväksyminen.
Albert Ellis ja harjoitukset häpeän kukistamiseksi
Se mihin Albert Ellis tähtäsi näillä harjoituksilla, oli saada niitä tekevä henkilö näkemään arvonsa muuttumattomana. Kuka ikinä olemmekin ja miten tahansa toimimmekin, arvomme pysyy aina samana. Tällä tavoin ajattelemalla voimme elää paljon vapaammin. Elämme sen mukaan mitä tarvitsemme ja mihin uskomme, emme sen mukaan hyväksyykö ympäristö meidät vai ei.
Pahin mitä voi tapahtua on se, että muut hylkäävät meidät. Mutta ajatellaan tarkemmin. Onko hylkääminen koskaan tappanut ketään? Mitä merkitystä sillä on, että jotkut ihmiset eivät hyväksy meitä sellaisena kuin me olemme? Kenen ongelma se on, meidän vai heidän?
Yksi harjoitus jonka Albert Ellis antaa on taluttaa banaania katua pitkin niin kuin se olisi lemmikkimme, puhuen sille, silittäen sitä, vetäen sitä hihnasta…
Toinen harjoitus on pysäyttää joku kadulla ja sanoa tälle, että olet juuri päässyt hullujenhuoneelta ja haluaisit tietää mikä vuosi nyt on. Voit myös esimerkiksi laulaa lempilauluasi kadulla tai mennä ulos hassuun asuun pukeutuneena. Valitsemasi harjoituksen on todella aktivoitava häpeäntunteesi. Ideana on se, että opit sietämään häpeää ja asettamaan tapahtuvat asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Saatat yllättää itsesi…
Saatat ajatella että “en voisi koskaan tehdä noin, näyttäisin sekopäältä!” Ja saatat olla oikeassa. Mutta yllättävää kyllä, monikaan ihminen ei välitä siitä mitä teet. Luomme päässämme olemattomia katastrofeja mitä enemmän ajattelemme jotakin.
Toisin sanoen alamme uskoa että kaikki hylkäävät meidät, emme koskaan saa heidän hyväksyntäänsä, siitä tulee aivan kauheaa, hylätyksi tuleminen tarkoittaa sitä että olemme täysin arvottomia jne. Mutta kun teemme Albert Ellisin harjoituksen, tajuamme lopulta että kaikki nämä ajatteluvirheet — yleistäminen, dramatisointi, valikoiva huomio — saavat meidät tekemään epärealistisia johtopäätöksiä.
On totta että jotkut ihmiset katsovat meitä pahasti tai jopa loukkaavat meitä, mutta jos todella katsomme heitä, näemme todennäköisesti tyytymättömyyttä ja surua heidän kasvoillaan. Eli heillä on jo ongelmia omassa elämässään. Se ei liity mitenkään meihin. Mutta osa ihmisistä — suurin osa — nauraa kanssamme. Jotkut jopa osallistuvat pieneen näytökseemme eivätkä arvostele meitä ankarasti. Saatamme jopa saada uusia ystäviä.
Ei pidä unohtaa, että hekin ovat vain ihmisiä. Hekin mokailevat ja tekevät itsestään toisinaan narrin. He tekevät virheitä, korjaavat ne, tuntevat jne. Jos he arvostelevat sinua, se on vain heidän ongelmansa, ei koskaan sinun. Kunhan et satuta ketään, olet vapaa tekemään mitä haluat.
Tuleeko mieleesi jokin muu hyvä harjoitusta häpeään? Uskallatko koittaa sitä?