Älä koskaan sano lapselle "älä itke"

Kun haluamme rauhoittaa alakuloista lasta, toteamme usein, että “älä itke”, “ole rohkea”, “pojat eivät itke,” “luuletko itkemisen ratkaisevan jotain?”

Mutta pysähdymmekö koskaan ajattelemaan mitä nämä lauseet todella saavat aikaan? Emme ainoastaan suhtaudu kielteisesti heidän käytökseensä, vaan myös lapseen ja hänen tunteisiinsa. Opetamme heitä tukahduttamaan tunteitaan sen sijaan, että he ilmaisisivat niitä. Tällä voi olla vakavia seurauksia sekä lapsen että yhteiskunnallisen kehityksen kannalta.

Ei ole lainkaan yllättävää, että yritämme lohduttaa heitä tällä tavoin, sillä me toistamme ainoastaan viestiä, jonka monet meistä ovat itse saaneet. Sama pätee, kun sanomme nämä asiat aikuiselle. Miksi emme itkisi, jos tunnemme kipua? Itkeminen on luonnollinen selviytymismekanismi, jota on hyödynnettävä.

Jos haluamme lastemme ymmärtävän tunteitaan ja oppivan hallitsemaan niitä, meidän on poistettava tietyt ilmaisut puheestamme ja tietyt tottumukset käyttäytymisestämme. Nämä toimivat heille esimerkkeinä. Meidän on taisteltava ajatustemme, tunteidemme ja käyttäytymisemme torjumista vastaan.

“Anna niiden tulla, Lucía”, sanoi isoäiti.

“Minkä?”

“Kyyneleidesi! Joskus voi tuntua, että voisit hukuttaa niihin niin monia ihmisiä, mutta se ei suinkaan pidä paikkaansa.”

“Luuletko, että joku päivä kyyneleeni lakkaavat valumasta?”

“Tietenkin!” isoäiti vastasi ystävällisellä hymyllä, “kyyneleet eivät ole tulleet jäädäkseen. Ne tekevät työnsä ja siirtyvät eteenpäin.”

“Ja mikä on niiden tehtävä?”

“Ne ovat vettä, Lucía! Ne ovat puhdasta ja puhdistavat asioita… aivan kuten sade. Kaikki näyttää erilaiselta sateen jälkeen.”

–Ote Maria Fernanda Heredian kirjasta The Rain Knows Why-

Kun annamme lapsille rakkautta, heidän pelkonsa hälvenevät

Jos autamme heitä tunnistamaan miksi he itkevät ja kanavoimaan tunteitaan, parannamme heidän tunteidensa säätelykykyä.

Onneksi luonto on viisas ja on aina taistellut vallitsevaa opetusmallia vastaan tekemällä surusta empaattisimman tunteen. Aivot ovat halukkaita kiinnittämään huomiota suruun, empatisoimaan sitä ja lohduttamaan henkilöä, joka tuntee sen.

Vuosien koulutus vääriä opetusmalleja hyödyntämällä on aiheuttanut negatiivisten tunteidemme tukahtumisen, vaikka meidän tulisi keskittyä terveisiin tunteisiin ja vahvistaa itseämme enemmän.

Meidän tulisi opettaa lapsille, että surulla on monia syitä ja että se on luonnollinen vastaus järkytykseen. Tärkeää on myös mainita, että surua voidaan kanavoida. Meidän tulisi antaa lapsillemme asianmukaiset itsesäätelymallit ja edistää heidän kykyään pohtia, mitä suru ja epämukavuus voivat tehdä heille.

Kun opetamme lapsiamme tukahduttamaan tunteitaan sanomalla “älä itke”, edistämme pelkoa ja kielteisiä vastauksia selviytymisstrategioina. Negatiiviset ja ärsyttävät tunteet ovat kuitenkin täysin normaaleja.

Lastemme ymmärtämisen lisäksi meillä on velvollisuus auttaa heitä tuntemaan itsensä paremmiksi ja lopettaa kierre. On tärkeää huomata, että itkun alkuperä on usein jonkinlainen ärsyke ja siksi meidän on taisteltava odotuksia vastaan, jotta emme sallisi kiukun päästä valloilleen.

Lapset ovat usein kiukkuisia, etenkin ikävuosien 2 ja 6 välillä. Kiukkuja ei suinkaan tulisi hylätä: niiden kesto ja tarkoitus tulisi ainoastaan ottaa paremmin huomioon.

Kun kiukunpuuskat pääsevät valloilleen, suuttuminen on välttämätöntä. Näin välitämme lapsillemme sanoman, joka korostaa myönteistä suhtautumista lapseen ja hänen tunteisiinsa, mutta suhtautuu negatiivisesti huonoon käytökseen. Voimme vahvistaa lastemme tunteita mukauttamalla niitä lapsen kehitystasoon ja helpottamalla itsetutkiskelua.

Tunteet eivät tapahdu tyhjiössä; ne ovat melko monimutkaisia. Meidän tulisi esimerkiksi opettaa lapsille, ettei surullisuus ole ristiriidassa vihan tai hämmästymisen kanssa. Lapset alkavat hiljalleen sisäistämään tämän, kun he kypsyvät ja kehittävät itselleen joustavampia ajattelumalleja.

Haluamme päättää artikkelin sanomalla, että olipa itkemisen alkuperä mikä tahansa, meidän tulee kannustaa lapsiamme analysoimaan ja ilmaisemaan tunteitaan. Näin voimme helpottaa lastemme tunteiden säätelyä ja pohdintaa, kun he kokevat ajatustensa olevan epätasaisia eivätkä he pysty käsittelemään niitä oikein.