Miten tunnistaa epävarmuus lapsissasi

Miten tunnistaa epävarmuus lapsissasi

Viimeisin päivitys: 15 heinäkuuta, 2017

Miksi lapseni on epävarma?

Lapset ovat melko puolustuskyvyttömiä, etenkin alle 6-vuotiaat. Heidän viattomuutensa ja kykyjensä puute selvitä tiettyjen tunteiden ja ongelmien kanssa tekee heistä helppoja kohteita manipuloinnille, sekä fyysiselle että psyykkiselle.

Me emme synny tietäen ja ainoastaan kokemuksen kautta me voimme oppia parhaan tavan käsitellä erilaisia olosuhteita, joista me saatamme kärsiä. Lisäksi lapset imevät itseensä kaiken mikä heitä ympäröi. Varmasti olet kuullut, kun joku sanoo että he ovat “kuin pesusieniä.”

Perheen riidat, paineet joita heidän päälleen on kasattu, huomion puute vanhemmilta, kaikki nämä voivat aiheuttaa heille suuren epävarmuuden tunteen. Annatko heille huomiota jota he kaipaavat? Murehditko heidän ongelmistaan?

Joskus me ajattelemme, että kaikki mitä heille tapahtuu on hassua ja suurimman osan ajasta se onkin! Mutta heille kaikki ei ole hassua. He ovat uusia tässä maailmassa ja he vasta oppivat. Lasten tarvitsee tietää, että sinä ymmärrät heitä ja kommunikoit heidän kanssaan. Jos niin ei käy, heistä tulee epävarmoja.

Auta lastasi pääsemään yli epävarmuudestaan

On aina tärkeää ojentaa auttava kätesi, jotta he voivat päästä yli epävarmuuksistaan. Jos emme tee niin, me voimme kasvattaa heistä epävarmoja aikuisia jotka eivät osaa ratkaista tätä ongelmaa.

Jos me havaitsemme ongelman on hyvä toimia mahdollisimman nopeasti ja ryhtyä toimiin lapsemme turvallisuuden tunteen vakiinnuttamiseksi uudelleen. Ajattele toisaalta: mitä tapahtuu kun he tulevat murrosikään? Tässä vaiheessa heidän tarvitsee käsitellä monia muitakin ongelmia. Älä anna epävarmuuden olla yksi niistä.

Kuinka voin tietää kärsiikö lapseni epävarmuudesta? Mitkä merkit viittaavat siihen?

  • He kärsivät eräänlaisesta riippuvuudesta liittyen omaan hygieniaansa, joka usein jää heidän äitinsä pystyviin käsiin.
  • He ilmentävät käytöstä, jota hallitsee tunnetasoinen epävakaus, tottelemattomuus tai aggressio.
  • Kun on aika leikkiä, he leikkivät leikkejä jotka ovat heidän ikäistään nuoremmille sopivia, leikkivät samaa leikkiä tai näyttelevät pelkoa.
  • He kärsivät älyttömistä peloista ja itkevät saadakseen huomiota.
  • He alkavat puhua unissaan, kärsivät unettomuudesta, pyytävät saada nukkua valot päällä tai pyytävät että kerrot heille tarinan keskellä yötä.
  • Keskittymisongelmia koulussa.
  • He tekevät hassuja ilmeitä tai muita suuhun tai vartaloon liittyviä ilmaisuja, jotka eivät ole normaaleja.
  • Heillä on esine (riepu, pehmolelu…) josta he ovat erottamattomia.

Itsetunnon rakentaminen

Sen sijaan että suuttuisimme lapsellemme siitä että he järjettömästi pitävät kiinni esineestä tai tottelemattomuudestaan, on paljon tärkeämpää että puhumme heille. Se että nuhtelemme heitä ei ratkaise ongelmaa; lapsemme tarvitsee sitä, että laitamme itsemme heidän asemaansa eikä että meistä tulee heidän pahin vihollisensa.

Jos et tiedä kuinka toimia, voit puhua heidän opettajilleen tai ammattilaiselle, joka voi opettaa kuinka voimme kasvattaa lapsemme itsetuntoa, jotta he eivät olisi enää epävarmoja. Itsetunto on paras ratkaisu tähän kammottavaan tilanteeseen joka on hyvin vaikea ratkaista, silloinkin kun olemme aikuisia.

lapsi itkee

Ajattele sitä tosiasiaa, että jos päätät olla huomaamatta näitä merkkejä ja annat niiden kulkea menojaan, saatat edesauttaa lastasi tulemaan erittäin surulliseksi henkilöksi, jolla on hyvin heikko itsetunto ja vahva alttius masennukselle. Tämä tekee elämästä kivuliaan kokemuksen, joka on täynnä rajoituksia ja tunteita joita emme osaa käsitellä.

Me kaikki olimme kerran lapsia, mutta me unohdamme sen tärkeyden minkä me tunsimme ja kokemukset joita koimme elämämme alkumetreillä. Me myös unohdamme kuinka paljon kaikki lapsuudessamme kokemamme vaikutti meihin elämämme myöhäisemmissä vaiheissa aiheuttaen ongelmia, joista on vaikea päästä yli. Aika selvittää kaikki tämä on nyt!

Annatko lapsestasi kasvaa epävarman henkilön?


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.