Logo image
Logo image

Aika on koittanut: on aika olla onnellinen

3 minuuttia
Aika on koittanut: on aika olla onnellinen
Viimeisin päivitys: 13 kesäkuuta, 2017

 

Aina on hyvä aika päättää että me haluamme olla onnellisempia, ilman mitään erityisempää syytä kuin “muuten vaan”. Itse asiassa nykyhetki on paras aika ottaa ohjakset ja nousta portaat kohti kaikkia niitä tavoitteita joita olemme itsellemme asettaneet, koska on vain yksi tapa aloittaa ja se on suunnata nenänsä niitä kohti.

“Nyt” on synonyymi “mahdollisuudelle” olla onnellisempi ilman mitään muuta syytä kuin tarve olla oma itsensä itsekseen, jotta voimme olla myös muiden kanssa. Tämä vaikuttaa jopa ilmiselvältä, mutta silti maailmassa on enemmän ja enemmän surullisia kasvoja, vaikka paradoksaalisesti meidän pitäisi pystyä olemaan onnellisempia.

Koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen

Tyypillisesti, mitä tahansa meille tapahtuukin se menee läpi mielialan muutosten sarjan, koska hyvien asioiden tulee vuorotella ei-niin-hyvien kanssa. Kuitenkin kun onnellisena oleminen on se nimenomainen syy miksi niin teemme, se nousee kaiken muun ylitse: on olemassa pieniä pisaroita jotka tekevät meidät onnellisiksi ja saavat päivän paistamaan.

Nämä onnellisuuden pisarat voivat löytyä odottamattomista tilanteista, mitä odottamattomimmista paikoista, asioista joiden uskotaan olevan kaikista vähäpätöisimpiä: halaus, perheateria, muisto… Jokainen kantaa mukanaan omaa näytettään siitä, kun olivat onnellisia.

Some figure

Juuri tästä syystä koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen tai enemminkin on jopa niin, että onnellisuutta ilmenee kaiken aikaa. Toisin sanoen tämän onnen löytäminen ei ole riippuvainen vaivasta, jonka sijoitamme sen etsimiseen vaan asenteesta, joka pitää olla jotta voi nähdä missä se on odottanut tulevansa nähdyksi. Onnellisena oleminen on spontaania, mutta valinnan pitää kuitenkin olla läsnä.

“Milloin tahansa onkin tarjolla vaihtoehto olla onnellinen; meidän pitää ainostaan valita olla onnellisia.”

-Steve Maraboli-

Minä haluan, minä voin ja minä ansaitsen olla onnellinen

Onnellisuus on ilmaista, tai ainakaan se ei maksa rahaa. Itse asiassa se on yksi parhaista lahjoista jonka voimme saada, sillä se ilmaantuu ilman varoitusta ja saa meidät antamaan enemmän arvoa niille asioille joita meillä on.

Lahjana jokaisella on kyky vastaanottaa rakkautta ja onnellisuutta. Me vain emme toisinaan ole siitä tietoisia. Tässä mielessä saatamme haluta olla onnellisia, mutta emme löydä avaimia sen saavuttamiseen, kuten noina hetkinä joina meistä tuntuu että olemme vajonneet pohjaan asti.

Kuitenkin, kun me olemme altistettuja ymmärtämään että kärsiminen on vapaaehtoista, me voimme valita hyväksyvämmän asenteen. Onnellisuus tulee yleisen hyvinvoinnin muodossa. 

Some figure

Joka päivä enemmän ihminen, onnellisempi

Kärsiminen, kuten virheet ja epäonnistumiset saavat meidät tuntemaan itsemme enemmän ihmisiksi; sillä päättymättömälle olennolle onnellisuudessa ei ole juuri mieltä. Onnellisena oleminen tarkoittaa myös surullisten tilojen kokemista, koska tarvitaan tasapainoa jotta voimme kasvaa ihmisinä.

Joskus me ihmettelemme, miten ihmiset meidän rinnallamme rakastavat meitä kaikista meidän puutteistamme ja lukuisista epäonnistumisistamme huolimatta. He jotka pysyvät, he tekevät niin koska he ymmärtävät että ollaksemme onnellisempia meidän tulee olla enemmän ihmisiä ja siten epätäydellisiä.

Onnellisuuden löytäminen on sama kuin katsoisi metsää täynnä korkeita puita, ja pystyy silti löytämään auringonsäteen. Siksi on tärkeää olla asenne, joka kertoo että “nyt on minun vuoroni olla onnellinen”, koska pieni auringonsäde joka valaisee metsän on enemmän kuin tarpeeksi.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.