7 merkkiä varhaisesta Parkinsonin taudin puhkeamisesta

· 13.10.2018

Varhainen Parkinsonin tauti alkaa ennen 50 vuoden ikää. Kyseessä on neurodegeneratiivinen häiriö, joka vaikuttaa henkilön hermostoon. Se vahingoittaa ja rappeuttaa mustatumakkeessa sijaitsevia soluja. Parkinsonin taudin puhkeamisen keskimääräinen ikä on 60 vuotta, ja tämän esiintyvyys lisääntyy huomattavasti ikääntymisen myötä. Noin 5-10 % potilaista Parkinsonin tauti puhkeaa kuitenkin ennen 50 vuoden ikää.

Mutaatiot tietyissä geeneissä, kuten parkin-geenissä, saattavat vaikuttaa tämän sairauden puhkeamiseen. Ihmisillä, joilla on yksi tai useampi Parkinsonia sairastava sukulainen, on korkeampi vaara että heille kehittyy sama sairaus. On arvioitu, että 15-25 % Parkinson-potilaista tietävät että heillä on sukulainen, jolla on myös Parkinson.

Todella harvinaisissa tapauksissa Parkinsonin taudin oireita ilmenee jopa alle 20-vuotiaissa ihmisissä. Tämä tunnetaan nimellä nuoruusiän Parkinson. Se alkaa tavallisesti dystonian ja bradykinesian (hidasliikkeisyys) oireina. Levadopa-niminen lääke voi tavallisesti lievittää näitä oireita.

Mikä on Parkinsonin tauti?

Tohtori James Parkinson teki tästä taudista ensimmäisen diagnoosin vuonna 1817. Tämä brittiläinen lääkäri tarkkaili kuutta potilasta, joilla ilmeni tähän tautiin tyypillisiä oireita, joita hän kutsui ’’ levottomaksi halvaukseksi.’’ Myöhemmin kuuluisa ranskalainen neurologi Charcot antoi taudille nimen Parkinsonin tauti.

Kuten aikaisemmin sanoimme, tämä tauti vaikuttaa hermostoon, heikentäen subsantia nigran (mustatumake) hermosoluja. Nämä neuronit tuottavat dopamiinia. Dopamiini on perusteellinen kemiallinen aine, joka varmistaa, että kehon liikkeet suoritetaan oikealla tavalla.

hermosto

 

Kun aivoilla ei ole tarpeeksi dopamiinia liikkeiden ylläpitämiseksi, se lähettää virheellisiä viestejä, jotka kertovat keholle kuinka liikkua. Taudin tyypilliset motoriset oireet esiintyvät vähitellen.

On myös todistettu, että Parkinsonin tauti vaikuttaa muihin hermosoluihin. Siksi myös muut välittäjäaineet, kuten serotoniini, noradrenaliini, ja asetyylikoliini, kärsivät. Tämä selittäisi taudin muut ei-motoriset oireet.

Parkinsonin taudin aikainen puhkeaminen

Kun ajattelemme Parkinsonin tautia sairastavaa henkilöä, pääasiallisesti kuvittelemme mielessämme henkilön, joiden kädet vapisevat. Hän kävelee hitaasti selkä notkolla. Hänen ruumiinsa on hieman jäykkä. On totta, ettei tämä kuvitelma ole kovinkaan kaukana todellisuudesta.

Mutta käsien vapina, hidas käveleminen ja jäykkyys eivät ole Parkinsonin taudin ainoita oireita. Näiden ja muiden motoristen oireiden lisäksi Parkinsonin tautiin kuuluu myös laaja määrä ei-motorisia oireita.

Nämä ei-motoriset oireet ovat kognitiivisia ja emotionaalisia muutoksia, sekä muutoksia käyttäytymisessä. Ne voivat haitata potilaan päivittäistä elämää.

Ei ole kuitenkaan epätavallista, että Parkinsonin tautiin liittyvät motoriset ja ei-motoriset oireet esiintyvät myös todella nuorissa ihmisissä. Vaikka tämä tauti onkin yleisempi vanhemmissa ihmisissä, se ei ole kuitenkaan rajoittunut yksinomaan heihin.

Nuoruusiän Parkinsonin tapauksessa ei-motoriset oireet saattavat olla vähemmän tyypillisiä, mutta ne ovat yleisempiä alle 20-vuotiaissa ihmisissä. Koska Parkinsonin taudin oireet eivät ole yksinomaisia tälle taudille, muut sairaudet, joilla on samantyyppisiä oireita, tekevät diagnoosista silloin tällöin monimutkaisen.

nainen istuu yksin

Seitsemän merkkiä aikaisen Parkinsonin puhkeamisesta

On olemassa lukuisia oireita, jotka voivat kertoa meille aikaisen Parkinsonin taudin puhkeamisesta. Aiomme jakaa nyt seitsemän niistä, vaikka niitä on enemmän:

  • Univaikeudet. Kaikkein yleisimmät häiriöt ovat unettomuus (univaikeudet), levottomat jalat -oireyhtymä ja REM-unen häiriöt.
  • Masennus. Tämä oire on yksi ensimmäisistä ja sitä pidetään tämän taudin aikaisena merkkinä.
  • Mielialan muutokset. Masentavien oireiden lisäksi ahdistus ja apatia ovat todella yleisiä. Nämä oireet voivat vaikuttaa negatiivisesti haluun hakea apua ja ratkaisuja.
  • Kognitiiviset muutokset. Monille nuoruusiän Parkinsonin taudista kärsiville on tavallisesti vaikeaa tehdä enemmän kuin yhtä asiaa samaan aikaan. Heikko tehtävien suorittaminen, hidastunut ajattelu, keskittymisvaikeudet, muistiongelmat ja dementia ovat kaikki aikaisen Parkinsonin puhkeamisen oireita.
  • Vapina. Vaikka vapina alkaa tavallisesti käsistä, joillakin potilailla vapina voi alkaa leuasta tai jaloista. Kaikkein luonteenomaisinta on, että vapina esiintyy lepotilassa.
  • Hidasliikkeisyys. Tämä on spontaanien liikkeiden asteittaista menetystä. Yleinen liike yksinkertaisesti hidastuu. Tämä on yksi lamauttavimmista ja turhauttavimmista Parkinsonin taudin oireista.
  • Väsymys. Nuoruusiän Parkinsonissa potilas tuntee olevansa jatkuvasti väsynyt ponnistelematta lainkaan.

Kuten voimme nähdä, Parkinsonin tauti ei ilmene yksinomaan vanhuksilla. Aikainen Parkinsonin taudin puhkeaminen voi olla todella heikentävää. Nämä seitsemän merkkiä saattavat auttaa meitä tunnistamaan tämän taudin ja menemään asiantuntijan puheille, joka voi diagnosoida meidät niin pian kuin mahdollista.