7 asiaa, jotka onnelliset ihmiset tekevät eri tavalla

7 asiaa, jotka onnelliset ihmiset tekevät eri tavalla

Viimeisin päivitys: 29 toukokuuta, 2017

Onnellisuus on mielentila joka tulee ja menee, mutta jotkut ihmiset tuntuvat aina olevan onnellisia. Onko se siksi että he ovat saavuttaneet päämääränsä ja löytäneet täyttymyksen elämässään? Todellisuudessa onnelliset ihmiset vaikuttavat siltä, sillä he kokevat iloa. Heidän ilonsa vetää puoleensa hyviä asioita, joka vuorostaan ruokkii heidän mielentilaansa.

Onnellisuus on perspektiivin muutosta. Se riippuu siitä kuinka näet olosuhteesi ja siitä mihin päätät keskittyä. Onnellisuus on myös tapa. Niin ollen, jopa läpi vastoinkäymisten, onnelliset ihmiset toimivat eri tavalla.

“Jos voit muuttaa kuinka katsot asioita, ne asiat joita katsot, muuttuvat.”

-Wayne Dyer-

Onnellisten ihmisten tavat

Onnellisuus on varmaankin maailman takaa-ajetuin asia. Itse asiassa monelle ihmiselle se voi olla elämänmittainen projekti, yksinkertaisesti siksi että he antavat onnellisuudelle väärän merkityksen. Näin tapahtuu erityisesti silloin kun he yhdistävät sen materiaalisiin asioihin sen sijaan, että he hyväksyisivät että onnellisuus kumpuaa sisältä.

“Raha ei tee ihmisiä onnellisiksi. Ihmiset tekevät ihmiset onnellisiksi.”

-Steve Wynn-

Onnellisilla ihmisillä on taipumuksia jotka tuovat rauhaa heidän elämäänsä. Tässä on muutama tärkeä seikka:

1. He näkevät myötätunnolla, eivät vastenmielisyydellä

Onnelliset ihmiset rakastavat toisten auttamista. He tietävät että kun he antavat toisille, he vaikuttavat toisen ihmisen elämään. Tämä tuo iloa heidänkin elämäänsä.

Myötätunnottomat ihmiset eivät näe iloa antamisessa. He ovat itsekkäitä eikä heillä ole empatiakykyä. Onnelliset ihmiset nauttivat antamisesta enemmän kuin saamisesta, sillä heidän elämänsä perustuu empatiaan.

“Jos toivot muiden olevan onnellisia, harjoita myötätuntoa. Jos haluat olla onnellinen, harjoita myötätuntoa.”

-Dalai Lama-

2. He ilmaisevat rakkautta, eivät apatiaa

Onnelliset ihmiset rakastavat toisia. Rakkaus säteilee heistä. Katsomalla toisia rakkaudella, onnelliset ihmiset kykenevät näkemään parhaat asiat heistä. Tämä mahdollistaa heille sen, että he huomaavat sellaisia piirteitä muissa jotka usein jäävät huomaamatta. Rakkaus saa onnelliset ihmiset säihkymään.

halaus

Onnettomat ihmiset näyttävät apatiaa toisia kohtaan. Heidän kanssakäymiseensä liittyy viha ja suvaitsemattomuus. Tämä johtaa siihen että he tuomitsevat ihmisiä pelkonsa vuoksi, joka houkuttaa negatiivisuutta heidän elämäänsä ja ympäristöönsä.

3. He hyväksyvät vastustamisen sijasta

Onnelliset ihmiset hyväksyvät asiat sellaisina kuin ne ovat. Sen sijaan että he vastustaisivat ja yrittäisivät saada erilaisen elämän, onnelliset ihmiset yrittävät oppia kaikista haasteista jotka he ovat kohdanneet ja he kehittyvät ja kasvavat.

Onnettomat ihmiset sitävastoin kieltäytyvät hyväksymästä tilannetta ja taistelevat sitä vastaan. Sen sijaan että he yrittäisivät saada parhaat osat irti tilanteesta, ihmiset jotka elävät jatkuvassa katkeruudessa eivät huomioi tietoa ja kasvua jota he voisivat tilanteesta saada.

“Hyväksy – sitten toimi. Mitä tahansa tämä hetki sisältääkään, hyväksy se, sillä sinä olet valinnut sen. Työskentele sen kanssa, älä sitä vastaan. Tämä muuttaa elämäsi uskomattomalla tavalla.”

-Eckhart Tolle-

4. He näkevät haasteet kasvun mahdollisuuksina

Onnellisien ihmisten täytyy käsitellä kaikenlaisia ongelmia aivan kuten kaikkien muidenkin, mutta he ajattelevat haasteiden olevan mahdollisuuksia kasvamiseen ja asioiden eri tavalla tekemiseen.

Jopa kaikista herkimpinä hetkinä onnelliset ihmiset löytävät syyn katsoa eteenpäin optimistisesti. He hyväksyvät muutokset, näkevät ne haasteina, ja jopa niistä vaikeimmat he näkevät mahdollisuuksina kasvuun.

5. He antavat anteeksi itsepäisyyden sijaan

Onnelliset ihmiset eivät ripustaudu kaunaan sillä he tietävät että negatiivisuus vaikuttaa mieleen, kehoon ja henkeen. He jättävät menneet taakseen jotta he voivat jatkaa ilon etsintää siitä mikä on tulossa.

kukat lentävät kämmeneltä

Anteeksiantamattomat ihmiset vetävät puoleensa negatiivisuutta ja surkeutta, sillä he eivät ymmärrä anteeksiantoa. Sen sijaan että he näkisivät sen tapana päästää irti, onnettomat ihmiset uskovat että anteeksi antaminen on loukkauksen hyväksyntää. Mutta onnellisille ihmisille anteeksianto tarkoittaa että jotakin kivuliasta tapahtui ja että heidän pitää päästää siitä irti.

“Anteeksiantaminen on vangin vapauttamista, ja sen ymmärtämistä että vanki olit sinä.”

-Lewis B. Smedes-

6. He muuttavat heikkoutensa vahvuuksiksi

Onnelliset ihmiset eivät keskity heikkouksiinsa, vaan he yrittävät käyttää hyödyksi vahvuutensa. Sen sijaan että he esittäisivät uhria, onnelliset ihmiset hyväksyvät heikkoutensa ja yrittävät saada myös niistä vahvuutta irti.

He tietävät kuinka tunnistaa heikkoutensa ja he käyttävät niitä edetäkseen. Oman heikkoutensa kautta he löytävät vahvuutta niiden ylitsepääsemiseksi. Tämä itsetuntemuksen prosessi mahdollistaa heille sen, että he saavat selville mitä he todellisuudessa haluavat itselleen.

7. He ihailevat kritisoinnin sijasta

Kuten sinä ja minä, onnelliset ihmiset taistelevat saavuttaakseen päämääränsä, mutta he eivät ripustaudu itsensä arvosteluun tai kritiikkiin. Heille unelmien saavuttaminen tarkoittaa positiivisen asenteen säilyttämistä.

He myös kohtelevat toisia kunnioituksella ja arvostuksella, eivätkä he tuomitse. Sen sijaan että he kritisoisivat toisia, he katsovat heitä rakkaudella ja ihailevat heidän parhaita puoliaan. Toisin kuin onnettomien ihmisten, onnellisten ihmisten ei tarvitse kritisoida toisia päästäkseen yli epävarmuudestaan.

onnelliset naiset

Ole onnellisempi muuttamalla asennettasi

On monia asioita joita et voi muuttaa, mutta voit kontrolloida sitä kuinka näet asiat. Onnellisuus ei ole jotakin sellaista, jonka voit löytää, mutta voit saada palkinnon etsinnässäsi.

Jos et ole avoin tai valmis onnellisuudelle, onnellisuus ei tule koputtamaan ovellesi. Onnellisuus on valinta. Se on asenne joka muuttaa kaiken. Riippuu sinusta oletko onnellinen, huolimatta siitä mitä ympärilläsi tapahtuu, sillä sinulla on voimakkain valta siihen minkä annat vaikuttaa sinuun.

Jos alat ymmärtää mitä olet yrittämättä muuttaa sitä, silloin se mitä olet läpikäy muutoksen.”

-Jiddu Krishnamurti-


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.