7 ajoitusta, jolloin vaitiolo on kultaa

7 ajoitusta, jolloin vaitiolo on kultaa

Viimeisin päivitys: 31 tammikuuta, 2016

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että päästelet harmillisia sammakoita suustasi? Ennemmin tai myöhemmin me kukin olemme löytäneet itsemme tilanteista, jotka ovat ajaneet meidät möläyttämään jotain asiatonta tarkoittamattamme. Ehkä kerroimme sopimattoman vitsin joka pilasi erityiseksi tarkoitetun hetken, tai kommentoimme turhan ajattelemattomasti. On hetkiä ja ajoituksia, jolloin vaitiolo on viisain käytäntö jotta voimme välttyä tarpeettomilta selkkauksilta.

Joissakin tilanteissa on viisaampaa vain kuunnella hiljaa puhumisen sijaan. Monesti pelkästään keskustelun ulkopuolelle jättäytymällä pystyt ymmärtämään paremmin niitä, jotka ottavat siihen aktiivisesti osaa. Tämä johtuu siitä, että sinä pystyt tällöin tarkkailemaan heidän eleitään ja tutkailemaan tarkemmin miten he itseään ilmaisevat. Yleisesti ottaen vaitiolo on usein hyvinkin hyödyllistä, mutta erityisesti seuraavissa seitsemässä tapauksessa on parasta pidellä kielensä kannattimia ja vain olla hiljaa.

1 – Kun toiset juoruilevat

Ihmiset tykkäävät juoruilla, näin yksinkertaista se on. Juoruilu saattaa vaikuttaa harmittomasti viihdyttävältä ja hauskalta huvilta, mutta älä lankea muista puhumisen ansaan. Seuraavan kerran kun joku puhuu sinun ystävistäsi tai jostakusta jonka tunnet, vältä kommentoimasta mitenkään. Kuuntele vain hiljaa ja tulet oppimaan paljon, et ainoastaan henkilöstä joka kyseistä informatiivista puhetta pitää, vaan myös henkilöstä josta puhutaan .

Jos sinulta pyydetään mielipidettä henkilöstä, joka on saanut kunnian olla arvostelun kohteena, on paras mitä voit tehdä joko pysyä vaiti tai sanoa jotain seuraavan suuntaista: “Minä uskon, että hän koettaa tehdä parhaansa.” Vaikka tämä saattaa hetkessä tuntua hieman epämiellyttävältä ja oudoltakin, on olosi epäilemättä paljon parempi myöhemmin, kun et joudu keskustelemaan omatuntosi kanssa juoruistasi.

2 – Kun muut kysyvät sinulta rakkauselämästäsi

“Miten eiliset treffisi menivät?” tai “Mitäs sinun seksielämääsi kuuluu?” ovat kaksi hyvin yleistä kysymystä, vaikkakin ne ovat vain pari useista vastaavista rakkauselämäämme liittyvistä ja kohdistuvista tiedusteluista. Nämä kysymykset meille esittää useimmiten meidän ystävämme, joten laveasti ja informatiivisesti vastaaminen saattaa meistä vaikuttaa täysin harmittomalta. Mutta paras mitä voit tälläisten kysymysten suhteen tehdä, on pysytellä salaperäisenä ja arvoituksellisena asioiden tolasta.

Ensimmäinen syy on, että sinäkään tuskin haluaisit kumppanisi vastaavaan samanlaisiin kysymyksiin itsestäsi. Mutta yksi lisäsyy on se, että tälläisistä aiheista vapaasti puhuminen saa sinut vaikuttamaan sellaiselta henkilöltä johon ei ole luottaminen. Jos koet tarpeelliseksi kommentoida jonkinlaista ongelmaa tai tarvitset vain jonkun kuuntelemaan sinun huolenaiheitasi, puhu parhaalle ystävällesi tai kumppanillesi.

3 – Erittäin näyttävän mokan jälkeen

Kun joku mokaa tai tekee räikeän virheen, on parempi pitää aatoksensa tapahtuneesta omana tietonasi. Hetkinä juuri sen jälkeen kun jotain tälläistä on tapahtunut, me monesti teemme satuttavia tai jopa virheellisiä syytöksiä. Joten sinä voit välttää astumasta kyseiseen ansaan välttämällä kommentointia; älä lankea houkutukseen kertoa sille tietylle henkilölle joka mahdollisuuden tullen kuinka hän oli väärässä.

Jos sinä satut olemaan se, joka mokoman onnettoman virheen teki, on toki hyväksyttävää puolustautua mahdollisia syytöksiä vastaan, mutta älä koeta saada väärässä olevaa henkilöä kokemaan oloaan naurunalaiseksi. Saattaisit näin tehden vaikuttaa mahtailevalta, mikä on vielä huomattavasti pahempi vaihtoehto.

4 – Kun olet asiantuntija

Me kaikki olemme erittäin hyviä jossain, mutta elämän läpi kulkeminen sitä toitottaen ei varmastikaan ole fiksuin tapa toimia. Vaikka sinulla saattaa olla tarve saada muilta tunnustusta taitavuutesi suhteen, pyri tuomaan se esiin ainoastaan kun se on todellakin asiallista ja aiheellista. Esimerkiksi nauttiessasi illallista perheen ja ystävien kesken, keskitä huomiosi kiitollisuuteen siitä ajasta, jonka saat heidän kanssaan viettää. Sinulla tulee olemaan myöhemmin tilaisuus puhua työpätevyydestäsi toimistolla tai liikelounaalla esimiehesi kanssa.

5 – Jos tiedät salaisuuden josta voisi olla sinulle hyötyä

Jos löydät itsesi tilanteesta missä tiedät jotain mikä voisi parantaa sinun elämääsi, talouttasi tai jotain muuta aspektia, mutta vaikuttaisi jonkun muun hyvinvointiin, niin älä sano mitään. Moinen tilanne voi olla hyvin monimutkainen, koska luultavasti tunnet houkutuksen sanoa jotain, mutta sen tekeminen voisi mustamaalata sinut ihmisenä joka ei ehkä ole suurenkaan luottamuksen arvoinen. Vaikka et välttämättä usko tätä, niin näissä tapauksissa vaitiolo saattaa olla sinulle suuremmaksi hyödyksi pidemmällä aikavälillä.

6 – Jos sinulla ei ole mitään käsitystä mistä muut puhuvat

Olkoon sitten ystävien kesken tai työpaikalla, niin päädymme itse kukin joskus sellaisen keskustelun äärelle, missä me emme tiedä mitään keskustellusta aiheesta. Vaikkakin saattaa kolhaista egoasi myöntää, että et tiedä aiheesta mitään, on se huomattavasti parempi vaihtoehto kuin jonkin sopimattomuuden tai sellaisen sanominen, mikä voisi vaikuttaa sinuun kielteisellä tavalla. Jälleen kerran on vaitiolo mainio tilaisuus välttyä ikäviltä tilanteilta ja mahdollisesti oppia jotain uutta.

7 – Riitojen aikana

Ole hiljaa. Kuuntele. Odota. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin me sanomme asioita joita myöhemmin kadumme. Ei ole koskaan hyvä ajatus sanoa asioita silloin kun olemme kuohuksissa ja tunteidemme vietävissä. Voit väitellä pomosi, vanhempiesi, perheesi kanssa… Mutta jos väittely muuttuu riidaksi, on parempi pysytellä hiljaa.

Odota kunnes olet rauhoittunut ja pystyt ajattelemaan selkeämmin mitä tarkalleen ottaen haluat sanoa. Jopa jos olet oikeassa, odota, koska henkilö riidan vastapuolella ei tule ymmärtämään sinua. Alkuun saattaa olla haasteellista olla sanomatta mitään, mutta ainut mitä tarvitset tämän korjaamiseen on pikkuisen harjoitusta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.