5 surun ja masennuksen välistä eroa

Psykologiasta puhumisesta on tullut viimeaikoina suosittua, mutta tapa, jolla puhumme psykologiasta, ei ole aina oikea. Meidän on taipumus puhua psykologiasta vetäen samalla epäasianmukaisia vertailuja tai johtopäätöksiä. Yksi klassinen esimerkki tästä on kyvyttömyys luoda eroa surun ja masennuksen välille. Sanaa “masennus” on alettu käyttämään hyvin yleisesti, mikä on johtanut sekavuuteen tähän sairauteen liittyen. Itse asiassa se on johtanut jopa halveksuntaan.

Sanan “masennus” käyttäminen “surun” sijaan tai päinvastoin aiheuttaa monia ongelmia. Jotkut ihmiset kokevat helpommaksi sanoa että he ovat ennemminkin masentuneita kuin surullisia. Ensimmäinen sana kuulostaa teknisemmältä tai tieteellisesti oikealta, kun taas suru yhdistetään monesti ihmisen haurauteen.

Surun ja masennuksen erot

Surun ja masennuksen välillä on monia eroja. Ensimmäinen ja kaikista tärkein ero niiden välillä on se, että suru on väliaikaista. Masennus taas on sairaus, johon tarvitaan hoitoa. Tästä syystä on tärkeää tietää näiden kahden väliset erot.

“Tunteidesi ei pitäisi olla halvaannuttavia. Niiden ei pitäisi puolustaa itseään. Niiden ei pitäisi estää sinua olemasta kaikkea mitä haluat olla.”

-Wayne W. Dyer-

1. Kesto: ratkaiseva tekijä

Psykologisen ilmiön kestoa ei ole aina mahdollista mitata tarkkaan. Ongelman keston määrittely voi kuitenkin antaa tarkemman lähestymistavan hoidon suhteen. Tunne on määritelmältään lyhytkestoista.

Yksi suurimmista eroista surun ja masennuksen välillä on, että ensin tulee ohimenevä tunne, suru. Masennus on kuitenkin suhteellisen kroonista, ellei ongelmaa korjata esimerkiksi psykologin avulla. Henkilön tulee kokea surua kuuden kuukauden ajan jatkuvasti, jotta psykologi voi alkaa epäillä potilaan kärsivän masennuksesta.

2. Abulia: määräävä tekijä

Abulia on periaatteessa vaikeutta tai vastahakoisuutta toimia. Kun henkilö on surullinen, hänellä tuntuu olevan vähemmän motivaatiota suoriutua normaaleista päivittäisistä aktiviteeteistaan. Ehkä abulia vähentää sosiaalista elämääsi tai päädyt viettämään vähemmän aikaa töissä tai tavallisesti tekemiesi tehtävien suorittamiseen. Olet kuitenkin yhä suhteellisen aktiivinen.

Masentunut henkilö sen sijaan on tämän lannistuneisuuden vallassa. Hän laiminlyö velvollisuutensa täysin ja saattaa alkaa jättää huomioimatta muiden auttamisyritykset. Hän kertoo jatkuvasti miten väsynyt hän on ja että väsymys vähentää hänen päivittäin tai viikoittain tekemiensä aktiviteettien määrää. Masennus on siis kliinisin termein erittäin samankaltainen ahdistushäiriön kanssa.

3. Eristäytyneisyyden taso

Toinen surun ja masennuksen välinen ero heijastuu ihmisen osoittamaan eristäytyneisyyden tasoon tai määrään. Surulliselle ihmiselle on normaalia etsiä läheisiä ihmisiä, joille hän voi puhua tunteistaan. Hänelle on myös normaalia etsiä lohtua muista, vaikka hän voisi myös pitää yllä sosiaalista eristäytyneisyyttä. Tässä mielessä se riippuu henkilön persoonallisuudesta ja asioiden käsittelytaidoista.

Masentunut ihminen torjuu kuitenkin jatkuvasti muiden kontaktin. Masentunut ihminen pitää tunteensa sisällään. Hän ei tee niin, vaikka tuntisi olevansa yksin ja viettäisi oikeastaan mieluummin aikaa muiden kanssa. Hän ei kuitenkaan hae apua ja muuttuu asteittain eristäytyneemmäksi jopa lähimpien ystäviensä ja perheenjäsentensä kanssa.

4. Toiminnallisuuden taso

Yksi tekijä, joka tekee suuren eron surun ja masennuksen välille, on henkilön toiminnallisuuden taso. Jonkun surua tuntevan ihmisen mieliala muuttaa vain hieman hänen päivittäisiä tottumuksiaan. Henkilöstä saattaa tulla hiljaisempi ja varautuneempi, mutta hän saattaa silti yhä suoriutua kaikista normaalisti päivän aikana tekemistään aktiviteeteista.

Toisaalta kun henkilö kärsii masennuksesta, hänen tavalliset rutiininsa muuttuvat jatkuvasti. Hänen on vaikea täyttää velvollisuuksiaan töissä ja kotona. Hänen on myös vaikea selviytyä perheen luomista tai sosiaalisista ja henkisistä velvollisuuksista. On melko yleistä, että masentunut ihminen keksii jatkuvia tekosyitä peittääkseen sitoutumisen puutteen tai epäonnistumisen. Hänen on vain vaikea mukautua “normaaliin” rutiiniin.

5. Epätoivo

Ihminen voi olla surullinen eri syistä. Syy yhdistetään kuitenkin melkein aina menetykseen tai ongelmalliseen tilanteeseen, jota hänellä on vaikeuksia käsitellä. Vaikka henkilö kokisikin henkistä kipua, hän pystyy myös nauramaan ja katsomaan eteenpäin tulevaan ja tekemään uusia suunnitelmia. Hänellä ei välttämättä ole vastauksia, mutta hänestä tuntuu, että huominen vaikuttaa potentiaalisesti kirkkaammalta ja toiveikkaammalta.

Masennuksesta kärsivällä ihmisellä on vain epätoivoa. Kun hän katsoo eteenpäin huomiseen, kaikki on synkkää. Hänellä ei ole kiinnostusta, halua tai kykyä ajatella tulevaisuuttaan. Kuinka hän voi katsoa tulevaisuuteen, jos nykyhetken käsitteleminen on hänelle jo liikaa?

Kuten huomaamme, surun ja masennuksen välillä on tärkeitä ja merkittäviä eroja. Mielenterveyden ammattilaisen täytyy hoitaa jälkimmäistä. Masennus ei ole vain sairaus, joka poistuu itsekseen. Se vaatii siis erityistä väliintuloa.