5 lainausta, jotka auttavat sinut läpi vaikeiden aikojen

5 lainausta, jotka auttavat sinut läpi vaikeiden aikojen

Viimeisin päivitys: 13 syyskuuta, 2017

Me kaikki olemme käyneet läpi vaikeita aikoja, jotka ovat estäneet meitä liikkumasta eteenpäin. Nämä huonot kokemukset voivat kuitenkin olla käännekohtia elämässämme, jotka puskevat meitä kasvamaan, etenemään ja oppimaan.

Meillä on taipumusta torjua negatiivisia kokemuksia, sillä olemme oppineet etteivät ne ole hyväksi meille. Ne saavat meidät tuntemaan huonommuutta itsestämme sekä surua, mutta todellisuudessa ne voivat opettaa meille paljon, ja ovat lopulta paljon positiivisempia kuin kuvittelimme.

Lainaukset, jotka auttavat sinut läpi vaikeiden aikojen

Huonot ajat sallivat meidän heijastaa elämämme kurssia ja ajatella asioita, joita todella haluamme. On tärkeää miettiä minkä polun lopulta valitsemme itsellemme. Joskus tämä voi kuitenkin olla vaikeaa, ja tulet tarvitsemaan hieman ekstraboostia inspiroidaksesi itseäsi.

Jotkut ihmiset suosivat musiikkia, toiset hyvää kirjaa tai elokuvaa… Jokainen lause, jokainen sana, musikaalinen nuotti voi auttaa sinua pääsemään vaikeiden aikojen ylitse, näkemään kaiken uudesta perspektiivistä ja nousemaan ylös sellaisena, jonka et tiennyt olevan mahdollista.

Tänään jaamme 5 lainausta, jotka voivat auttaa sinua pääsemään vaikeiden tilanteiden yli. Nämä lainaukset rohkaisevat ja motivoivat sinua sekä sallivat sinun tarkastella elämääsi syvemmin.

kaunis maisema

1. “Olet tänään siellä, mihin ajatuksesi ovat sinut tuoneet; huomenna olet siellä mihin ajatuksesi sinut vievät.”

Tämä lainaus, joka sisältää varsin syvällisen opetuksen, on lähtöisin brittiläiseltä filosofilta James Allenilta. Saatat katua tilannetta, jonka annoit tapahtua. Tekemilläsi päätöksillä on joskus seurauksia, jotka eivät ole positiivisia.

Jos käyt läpi vaikeita aikoja, jotka ovat lähtöisin omista päätöksistäsi, on aika muuttaa asioita. Et voi muuttaa menneisyyttä, mutta voit muuttaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Ajattele enemmän päätöksiäsi, äläkä tee niitä kevyesti. Ne voivat viedä sinut minne ikinä haluatkin mennä.

Vaikka noudattaisitkin näitä askeleita, lopputulos ei välttämättä ole sellainen kuin toivoit sen olevan. Mutta älä huoli, elämä on jatkuvaa oikeudenkäyntiä ja virhettä. Jatka päätöstesi ajattelua ja opi kaikista seurauksista, joita ne tuovat mukanaan.

2. “Elämä ei ole hyvä korttikäsi, vaan se on hyvin pelaamista niillä korteilla jotka sinulle on jaettu.”

Tämä viisas lainaus tulee yhdysvaltalaiselta koomikolta Josh Billingsilta. Tiedäthän ne ihmiset, jotka valittavat kaikesta? Valittaminen ei vie sinua minnekään. On paljon parempi vaihtoehto hyväksyä se mitä sinulla on ja toimia älykkäästi.

naiset ja oksa

Jos sinulla on kaikki parhaat kortit, mutta et osaa pelata niillä oikein, kuinka hyvät korttisi todellisuudessa ovat? Vaikka olisit “paras”, mutta et tiedä kuinka edetä, et voi mitenkään saavuttaa haluttua tulosta. Tätä tapahtuu usein monille ihmisille.

Siksi sinun on arvioitava mitä sinulla on ja ajatella tarkoin, kuinka aiot pelata ennen itse toiminnan aloittamista. Joskus me toimimme liian nopeasti ja kadumme seurauksia myöhemmin. Ota rauhallisesti; kukaan ei pakota sinua toimimaan kiireellä.

3. “Tee mitä pystyt sillä mitä sinulla on, siellä missä olet.”

Tämä lainaus Theodore Rooseveltiltä muistuttaa meitä siitä, että joskus olemme itsemme pahimpia vihollisia. Ajattelemme, että meidän täytyy tehdä kaikki aina täydellisesti, että emme voi sortua virheisiin, ja että ainoastaan parhaat lähtökohdat antavat meille toivomiamme lopputuloksia.

Me kuitenkin unohdamme, että ponnistelut joita teemme matkallamme, tulevat lopulta määrittelemään menestymisemme. Keskittymällä liikaa lopputulokseen aiheutamme itsellemme lukuisia ongelmia ja turhautuneisuutta, joka lopulta puskee meitä heittämään pyyhkeen kehään, jos emme ole jo niin tehneet.

Jos opimme nauttimaan matkasta kohti tavoitteitamme, olomme helpottuu huomattavasti. Alamme ymmärtää, ettei meidän tarvitse antaa parastamme kaikelle haluamallemme; tarvitsemme ainoastaan sitoutuneisuutemme ja vaivannäkömme.

4. “Voin tiivistää kaiken elämässäni opitun kolmeen sanaan: se jatkaa matkaansa.”

Pohjois-amerikkalainen runoilija Robert Frost muistuttaa meitä noista menneistä tilanteista, jossa ajattelimme kaiken olevan jo menetetty. Joskus vaikeiden aikojen läpikäyminen saa meidät puolustuskannalle, mikä puolestaan ajaa ajatukseen siitä, ettemme kykenisi enää koskaan nousemaan jaloillemme.

nainen veden alla

Jopa kaikki he, jotka ovat käyneet elämässään läpi kauhistuttavia tragedioita, ovat päässeet vaikeiden aikojen ylitse, sopeutuneet niihin ja jatkaneet elämäänsä. Positiivisuus on erittäin tärkeää näissä tilanteissa, sillä vaikka se voi kuulostaa kylmältä, elämä jatkaa matkaansa ja tulevaisuudessa huonot hetket ovat vain muistoja.

Älä ajattele, että maailma päättyy tähän. Älä ajattele, että kaikki on syytäsi. Tulet kokemaan negatiivisia tunteita, jotta voisit tulevaisuudessa olla vahvempi ihmisenä. Kaikki ei aina tule olemaan hyvää, mutta huominen koittaa silti aina.

5. “‘Jos et pidä jostakin, muuta se; jos et voi muuttaa sitä, muuta tapaa jolla ajattelet asiasta.”

Tämä lainaus, joka on lähtöisin Mary Engelbreitiltä, muistuttaa meitä siitä, että on hyvin epätuotteliasta rypeä huonoissa ajoissa. Miksi joku ihminen tai tilanne saa sinut niin huonolle tuulelle? Pidätkö survottuna olemisesta? Olen varma, että vastauksesi on kielteinen.

On monia olosuhteita, joissa emme yksinkertaisesti pysty muuttamaan asioita. Mitä sitten voit tehdä näissä tapauksissa? Vastaus on yksinkertainen: muuta ajattelutapaasi. Hyväksyntä on tärkeä askel itsesi vapauttamiseen kaikesta siitä, joka nyt painaa mieltäsi. Älä anna huonojen aikojen upottaa päähäsi ajatusta huonosta elämästä.

Käytkö läpi vaikeita aikoja? Mistä lainauksesta löysit eniten itseäsi? Mikäli sinulla on muita lainauksia mielessäsi, olisimme iloisia kuullessamme niistä. Jotkut lainaukset ovat ehdottomasti jakamisen arvoisia, sillä ne kätkevät sisälleen arvokkaita oppitunteja, jotka voivat auttaa meitä elämämme vaikeina aikoina.

nainen ja perhonen

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.