4 gestalt-terapian avainta masennuksen hoitoon
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas
Masennuksen hoitaminen gestalt-terapian avulla on sekä mielenkiintoinen että hyödyllinen vaihtoehto. Se auttaa meitä asettumaan todellisuuteemme luovemmalla tavalla, selvittäen emotionaalisia tukkoja, jotta voisimme suhtautua itseemme ja kaikkeen ympärillä olevaan paremmin ja pätevämmällä ja turvallisemmalla tavalla.
Puhumme sellaisesta hoitotavasta, joka vasta löytää paikkansa kliinisestä maailmasta. Sen tehokkuus on kuitenkin silminnähtävä ja kannattaakin kaivautua hieman syvemmälle tähän psykologian koulukuntaan. Esimerkiksi keskimmäinen ajatus joka määrittää tämän on ajatus siitä, että ihmiset ovat alttiina jatkuvalle muutokselle.
”Ole sellainen kuin olet. Ja niin näe kuka olet, ja kuinka olet. Päästä hetkeksi irti siitä, mitä sinun oli tehtävä, ja oivalla se mitä sinä teet.”
-Fritz Perls-
On tavallista, että tästä muutoksesta nousee esiin konflikteja, epätasapainoja ja jännitteitä. Jatkuvassa vuorovaikutuksessa kehomme ja sitä ympäröivän välillä on usein palasia jotka eivät sovi minnekään ja jotka rikkovat sen tasapainon, joka meidän ja meitä ympäröivän välillä on.
Masennus on epäilemättä yksi kaikkein yleisimmistä ongelmista (tai epätasapainoisuuksista). Lisäksi, gestalt-psykoterapian mukaan masennushäiriöt ilmestyvät tukoksesta johtuen, kun todellisuutemme lakkaa olemasta harmoniassa, ja kun me menetämme kykymme olla yhteydessä itseemme ja omiin tarpeisiimme.
On kuitenkin selvää, että jokaisella psykologisella lähestymistavalla ja jokaisella terapian koulukunnalla on niiden omat erityiset strategiat käsitellä tätä sairautta, mutta on kuitenkin mainitsemisen arvoista, että gestalt-terapia on todella tehokas näiden tukkojen kannalta ja edistämään samaan aikaan itseoivallusta. Tarkastelemme seuraavaksi neljää avainta ymmärtääksemme sen lähestymistapaa hieman paremmin.
1. Gestalt-terapian ilmaisevat tekniikat masennuksen hoitoon
Gestalt-terapian ilmaisevat tekniikat tavoittelevat usein jotain todella erityistä: sisäisten jännitteiden esille tuomista, sellaisten energioiden kanavoimista jotka saavat aikaan ristiriitojemme solmut, ja jotka vähä vähältä määrittelevät ongelmiemme alkuperät.
- Emme saa unohtaa, että tämän lähestymistavan mukaan masennus on epäsuotuisa kokemus, joka saa meidät eristäytymään. Masennuksesta kärsivä henkilö on niin keskittynyt itseensä, että ainoa asia mitä hän tekee on negatiivisen energian kerääminen. Ja näillä negatiivisilla tuntemuksilla ja ajatuksilla ruokkiminen hajottaa tätä henkilöä entisestään.
Siksi on aina tärkeää ilmaista se, mitä tunnemme sisällämme. Meidän on oltava yhteydessä tunteidemme kanssa ja osattava päästää niistä irti, vapauttaen ne valoa kohti.
2. Tukahduttavat tekniikat
Masennuksen hoidossa on gestalt-terapian mukaan todella hyödyllistä saada potilas soveltamaan ”tukahduttavia” tekniikoita. Minkä me sitten ymmärrämme olevan tukahduttava tekniikka? Kuten tämä sana jo kertoo, aiomme poistaa jotain, joka rikkoo kaiken meitä ympäröivien asioiden välillä olevan harmonian, ja joka myöskin estää terveen yhteyden omaan sisimpäämme.
- Meidän on siis ”tukahdutettava” ja hallittava kaikkia niitä ajatuksia ja dynamiikoita, jotka eristävät meidät nykyhetkestä.
- Sen sijaan että uppoutuisimme mukaan hyödyttömään murehtimisen virtaan joka ei vie meitä mihinkään, meidän on sallittava itsemme kokea nykyhetki ja tuntea jokainen sekunti avoimesti.
- Meidän on myöskin poistettava sisäisestä keskustelustamme sanavalinnat kuten: ”pitäisi,” ”ehkä,” ja ”mitä saattaisi tapahtua.” Kaikki nämä eristävät meidät nykyhetkestä.
3. Yhdentymistekniikat
Gestalt-terapian mukaan masennuksen kokeminen merkitsee henkilökohtaista eheytystä. Meidän todellisuutemme on särkynyt ja olemme itse eristäytyneet omista tarpeistamme ja meitä ympäröivästä kontekstista, johon emme enää samaistu. Gestalt-terapia pyrkii edistämään yhdentymistä oman olemuksemme ja ympäristömme välillä, löytämään sen tasapainon, joka on tällä hetkellä kadonnut. Yhdentymistekniikoilla on tämä tavoite, ja se toimii kahden strategian avulla.
- Intrapersonaalinen kohtaaminen. Tämä rohkaisee taidokkaaseen ja tehokkaaseen dialogiin, vaihtoon jossa me voimme olla tietoisia tietyistä elementeistä ja olosuhteista. Esimerkiksi: ”En ole minkään arvoinen.” ⇔ ”Mitkä konkreettiset tosiasiat ovat johtaneet minut tähän johtopäätökseen?”
- Projektioiden assimilaatio. Esimerkiksi: ”Minusta tuntuu että kaikki kollegani vihaavat minua.” ⇔ projektio ⇔ Aseta itsesi työtovereidesi saappaisiin ja kuvittele olevasi yksi heistä. Mitä konkreettisia ja loogisia syitä heillä olisi vihata sinua?
On myös mainitsemisen arvoista, että tämä prosessi terapeutin ja potilaan välillä voi saavuttaa loistavia tuloksia, kunhan vain tässä prosessissa on mukana tietoisuutta. Henkilön on siis ”oivallettava” ja oltava tietoinen siitä mitä hän ajattelee ja tuntee siitä mitä hänen sisällään tapahtuu.
4. Luova mukautuminen
Gestalt-terapia pyrkii vapauttamaan meitä tukoksista tai selvittämään ongelmia jotka myöskin joskus rikkovat sen kokonaisuuden tasapainon, keitä me olemme. Lisäksi gestalt-terapeutti yrittää saada meidät vapaammiksi ja luovemmiksi, kun on kyse päivittäisten ongelmiemme ratkaisemisesta.
Tästä syystä ei ole tarpeeksi vain parantaa masennusta tai päästä siitä yli. Meidän on opittava tästä prosessista luovan mukautumisen avulla, saaden siitä irti jotain uutta, vahvistavan impulssin josta voimme saada uusia voimavaroja ja kykyjä luoda rikkaampi, suotuisampi ja onnellisempi nykyhetki.
Kuten Fritz Perls on sanonut, luova mukautuminen on uudistava impulssi. Se on impulssi, joka sallii meidän jatkaa eteenpäin, tuntea itsemme uudistuneeksi, vahvemmaksi ja entistä kykeneväisemmäksi. Emme saa unohtaa, että palauttaaksemme sisäisen tasapainomme ja täydellisen harmonian kaiken meitä ympäröivän kanssa, on tarpeellista sisäistää uusia kykyjä virrataksemme elämän mukana suuremmalla palautuvuudella.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.