Voitko muuttaa persoonallisuuttasi?

Voitko muuttaa persoonallisuuttasi?

Viimeisin päivitys: 22 kesäkuuta, 2017

Meillä on tapana ajatella, että olemme sen-ja-senlaisia. Että mikään ei ole muuttunut sen jälkeen kun olemme saapuneet tähän maailmaan. Että sitä on mahdotonta muuttaa. Meillä on kuitenkin kyky tehdä tiettyjä muutoksia persoonallisuuteemme ja muuttaa itsemme paremmiksi ihmisiksi, sekä saada aikaan pidempään kestäviä suhteita. Kyse on vain siitä että sitoutuu itsensä kehittämiseen.

Kieli jota käytämme osallistuu tähän muuttumattomuuden käsitykseen. Verbi “olla” toimii tuomitsijana. “Oleminen” tarkoittaa olemusta, joka voidaan aina määritellä toisella tavalla, muuntaa uusiin muotoihin joissa on uudet reunat.

Persoonallisuus muokkautuu ajan myötä

Toisin kuin saatat luulla, persoonallisuutesi ei ole staattinen tai kiinteä kokonaisuus. Sen sijaan sitä voidaan muokata ulkoisten ärsykkeiden ja sinua ympäröivien asioiden mukaan. Siitä hetkestä lähtien kun olet syntynyt, alat yhdistämään tapoja, kokemuksia ja jopa traumoja jotka muokkaavat hahmoasi.

Totuus on, että kun vuodet kuluvat, asenteellasi on tapana pysyä aina samana, tai ainakin hyvin samanlaisena. Ajattelet, että persoonallisuutesi on kuin kiveen kirjoitettu ja samalla lailla kuin tatuointi, se pysyy sellaisena ikuisesti.

utuinen nainen

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että sinulla on mahdollisuus muokata sellaisia piirteitä joista et pidä kovin paljon ja parantaa suhdettasi itseesi ja muihin. Vaikka on yksinkertaisempaa muuttaa persoonallisuuttasi kun olet lapsi tai teini-ikäinen, myös aikuisiässä on mahdollista saada aikaan positiivisia tuloksia.

Vaikka saatat ajatella että “sinun iässäsi” on mahdotonta muuttua, suosittelemme että ajattelet kahdesti ennen kuin alat uskomaan tätä vakuutusta. Ehkä muutokset eivät ole niin suuria tai konkreettisia, mutta muutoksia tapahtuu. Voit olla varma siitä. Nämä vähäiset puuttumiset luonteeseesi voivat auttaa sinua elämään onnellisemmin ja tulemaan paremmaksi ihmiseksi.

Pienet muutokset persoonallisuudessasi tuovat sinulle onnea

Ei ole välttämätöntä kärsiä vakavista persoonallisuushäiriöistä jotta voisi mennä terapiaan ja alkaa muokkaamaan asennettaan ympäristöään kohtaan. Muutokset ovat positiivisia ja tarpeellisia. Emme vain voi jäädä aina paikoillemme samaan paikkaan. Muista lause “ole kuin virtaava joki” ja sovella sitä jokapäiväiseen elämääsi.

Vai oletko mielestäsi sama henkilö joka olit 2, 5 tai 10 vuotta sitten? Emmekä puhu nyt pituudestasi, painostasi tai kokemuksistasi. Emme myöskään viittaa suorittamiisi opiskeluihin tai saavutuksiin. Asiat joista pidit nuoruudessasi eivät varmastikaan ole samoja joista pidät nyt ja päin vastoin. Miksi siis takerrumme ajatukseen että persoonallisuus ei myöskään muutu?

Jos olet koskaan kysynyt itseltäsi “voinko muuttaa persoonallisuuttani?”, ehkä se johtuu siitä että tapasi toimia tai käyttäytyä pilaa suhteesi toisiin tai itseesi. Ensimmäinen askel kohti halua parantua on jo otettu… Onneksi olkoon! Nyt alkaa vaihe jossa on hyvä pyytää apua ja saada neuvoja joista et todennäköisesti pidä, mutta jotka varmasti auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi.

persoonallisuus peilissä

Suurin osa ihmisistä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä, haluavat muuttaa jotain tiettyä piirrettä persoonallisuudessaan. Emme puhu siitä että sinusta tulisi joku täysin erilainen kuin jo olet. Puhumme tiettyjen näkökohtien parantamisesta. Sellaisten, jotka eivät ole täysin positiivisia.

Rakkaasi ovat saattaneet sanoa sinulle että olet hieman itsekäs. Tai että hämmennyt helposti, et pysty tekemään oikeita päätöksiä tai olet liian myöhässä. Sinulla on jo jotain työstettävää!

Ota ensimmäinen askel muokataksesi persoonallisuuttasi

Kaikki muutokset joita haluat tehdä luonteeseesi vaativat aikaa ja vaivaa. Ne eivät ole “helppo nakki”. Sinun ei myöskään tarvitse nousta aamulla ja olla eri henkilö kuin edellisenä päivänä. Siinä on kyse vaikean polun valitsemisesta jonka varrella on monia esteitä ja tilanteita jotka laittavat sinut testiin.

Ole erittäin kärsivällinen, nojaa ihmisiin jotka rakastavat sinua, pysy lujana ja ennen kaikkea luota kykyihisi. Se on todella tärkeää tilanteessa, joka voi olla hyvin monimutkainen. Prosessi tulee vuodattamaan kyyneliä, aiheuttamaan suuttumusta ja pettymyksiä. Olet kuitenkin lähtenyt polulle kohti muutosta, voittamista ja ylittämistä.

“Kivun ja ilon rantojen lomassa virtaa elämän joki. Ainoastaan silloin, kun mieli kieltäytyy virtaamasta elämän mukana ja pysähtyy rannalle, siitä tulee ongelma. Virtaaminen tarkoittaa hyväksymistä, antamalla sellaisen saapua mikä voi saapua ja päästää irti siitä mikä voi lähteä.”

– Sri Nisargadatta Maharj –


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.